IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 04.12.2006 21:12

Suutuin Revalle tänään ihan mielettömästi, kun väitti mua huijariksi koko liikkatunnin. Ei uskonut, että olin juossut 2krt salin ympäri, vaikka Heidikin sitä oli todistamassa! Oli jo laittamassa mua juoksemaan 2krt lisää, mutta blah. Sit pelattiin liitokiekkoo ja voitettiin ylivoimasesti. Hahaa.

Ja ööööäää. Ainii! Aamul bussi oli vähä rikki ;< meni epätavallista kautta, kun ei uskaltanut pikkuteitä lähteä ajamaan ja heitti amiksellemenijätkin palvelulinjan autoon.

Ja jooo-o. Sain eilenillalla vihdoin ikuisuusprojektini valmiiksi. Eli Ilmari Kiannon kirjasta Punainen viiva äidinkielen tutkielma. Kirjotin sen Microsoft Worksilla ja tallensin levylle. Aikeenani oli tulostaa se sitten iskän työkoneella. Mutta ei, kone ei lukenut .wps-tiedostoja, joten en saanut sitä tulostettua. Arr! Vein sitten CD;n Sandelle koulussa ja yritin sitten äikänluokan koneella saada tulostettua. Mutta ei onnistunut. Sandekin vähän yritti auttaa, mutta eipä siitä mitään tullut, kun koulun koneella ei Worksia ole. Mut passitettiin sitten opettajanhuoneeseen (en oo ikinä ennen käynyt siellä ja vähänkö oli luksusta!) ja joku jäbä yritti saada sitä siellä tulostettua. Mutta ei, ei ollut Worksia silläkään koneella eikä mikään muu kirjoitusohjelma sitä suostunut lukemaan --'
Sitten matkasin Jonnan kanssa (Jonnallakin oli muistitikulla tutkielma .wps-tiedostona) ATK-luokkaan, jossa Veli-Matti piti majaansa. Ei ollu .wps-tiedostoa lukevaa ohjelmaa sielläkään!
Kaikenlisäksi olin unohtanut vaihtaa tiedostonimeni "kianto_oli_homo.wps";stä joksikin fiksummaksi. Joten Veli-Matti katsoi sitä kulmat kurtussa ja kysyi, että oliko muka. :DD hävetti vallan makeasti.
Selitti vielä jotain, että oli käynyt koulua Kiannon lasten kanssa samoihin aikoihin ja pystyi kyllä todistamaan Kiannon olevan pesunkestävä hetero. Siinä vaiheessa piti purra huulta, etten olis revenny nauramaan. Aaa!

Lopulta lykättiin Jonnan kanssa muistitikku ja CD Sandelle ja jätettiin se pärjäämään niiden kanssa omillaan. :D

Sande: "Mistä tunnistan sen tutkielman täältä? Että onko täällä muita tiedostoja?"
Mä: "Kianto_oli_homo.wps. Ja ei siel kyl muuta ookaa."
Reija: "TAJJAN SALAISET TIEDOSTOT!"

Itseasias meinasin iskän koneelt pari omakuvaa tallentaa tolle levylle, et oisin saanu omalle koneelle siirrettyy. :D onneks en tehny niin!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.