IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.06.2007 01:28

Oli törkeen kivaa tänään. Menin joskus.. yhen tai kahen aikaan Jonnalle. Ne oli Jennan kanssa heräilleet vasta vähän aikaa sitten. Jonnalta oli eilisen jäljiltä jäljellä vielä 3 kaljaa. Se vei ne pakastimeen kun niien isä oli kaupassa.
Kun vihdoin oltiin lähdössä kaupunkiin, olikin ongelmallista saada kaljat pakastimesta. Jonna yritti pariin otteeseen mutta aina niien äiti haukansilmiensä kanssa hoksasi puuhat. Ehheh. Lopulta Jonnan porukat oli parvekkeella rukkaamassa Joonaksen pyörää. Mentiin Jonnan kanssa oven eteen seisomaan, kun Juulia [Jonnan pikkusisko] koetti hakea kaljoja pakastimesta. Kuului epämääräistä kilinää [jonka aikana sain kumman yskäkohtauksen heh..] ja pakastimen laatikoiden vetelemistä, mutta muuten Jonnan vanhemmat eivät epäilleet mitään. Jonnan isä kuitenkin nousi yhtäkkiä ja meni hakemaan sisältä joitakin työkaluja. Juulia oli juuri hakemassa viimeistä kaljaa. Kuului kilinää ja juoksuaskeleita ja Juulian mielipuolinen hihitys, mutta onneksi kukaan ei hoksannut mitään. Ihmettelivät vain, miksi pakastimen ovi oli auki.
Luulimme että keikka olisi tosi onnistunut, mutta Jonnan äiti meni sitten hakemaan tupakkaa Jonnan huoneesta.. Joonas yritti piilotella kaljoja, mutta Jonnan&Joonaksen&Juulian äiti vain: "Jaahas, Joonas yrittää juoda tyttöjen kaljat" tms. :----DD olisi siis vaan suosiolla pitän hakee ne kaljat pakastimesta ihan kylmän viileästi, kun ei se näemmä edes haitannu mitään, eh.

Illalla mentiin Janican porukoiden kanssa grillaamaan. Krista ja Niinakin olivat messissä. Oli törkeen kivaa ja Jenna ei tiedä mitä menetti, kun ei tullut mukaan. Janica ja Matti otti törkeesti kuvia ja voi ei, en pakosti halua nähdä niitä kyllä.. :DD
Ja nyt mulla on Jonnan kiva paita, kun sillä on mun oma. Heha.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.