Ehkä tiedän on hetki nyt
olen pitkään valvonut ja katsonut
nähnyt varjoja seinillä
ja kuvia aikoja sitten kadonneita
olen käskenyt käsilläni näitä varjoja
ja huutanut niitä hirveitä perkeleitä
saanut täyteen henkisen minäni
ja ulvonut yksin natisevia saranoita
ehkä tässä on hetken pää
se mihin pysähtyy se hetki ja se mieli
missä kaikelle on selitys ja huuma
mikä saa meistä aikaan ihmisen pienen
kuka käskee ja mitä missä on taika
joka on johdattanut meitä
alun hämärästä illan viimeiseen koittoon
milloin mitataan hävinnyt aika
on tuskien taival se tässä
loputtomassa suossa rämpien eessä
miksi en periksi antanut koskaan en
koska näin lyhtyjen loisteen sameassa veessä
aikojen parhaiden jo menneiden
kuvitelmien jo haipuneiden
vihdoin näen kodin se kutsuu
ja ruumiini edetessä seisoo ja vihdoin väistyy
lamppu on valkea sen hetken kun se kestää
ja harva sen kyyneleittä katseeltaan estää
Uusimmat blogimerkinnät
- Suuren käärmeen uni 21.12.
- Älä sano kun et ole valmis 04.11.
- Eksyneet 28.02.
- Lippuja myytävänä CMX:n keikalle! *MY... 14.11.
- Kuuntelinpa tuossa last.fm radiota... 08.05.
- Varjojen herjaama 03.02.
- Jotai paljastusjuttuja... Akimani pyys... 31.03.
- Aika hidastuu... 27.02.
- Progressiivinen ilta... 28.01.
- Vituiks mänj! 23.01.