IRC-Galleria

Ensiksikin pahoitteluni siitä, että tämä tulee pahasti jälkijunassa taas vaihteeks. Ei oo vaan löytynyt mitään inspiraatiota uusiin luukkuihin, mutta nyt mulla olis ainakin vähän juttua kerrottavana.

Lisätäänpä kuudennelle päivälle taas joku hauska kuva täältä koneelta, jos vielä jotain ennenjulkaisematonta löydän. Videoihin ei ole löytynyt mitään ideaa, niin niitä ei nyt ole uusia.

Kuvaa siis:
- Mira muistaa nää leivät varmaan hyvin. Oli kuulkaas semmosta herkkua, että ette uskokkaan. Nää oli vast tämmönen alkupala tähän kuudenteen luukkuun.
- Meigäkin osaa meikata. Tosin saattaa olla, että oon käyttänyt ripsiväriä ihan väärissä paikoissa.
- Laitetaan vähän kesäsempää kuvaa kaamosmasennuksen keskelle. Ah, kesä, tupakkia ja lonkeroa. Hyvää seuraa ja nurmikolla tsillailua.

No, siinä nyt oli muutama kuva, ettei ihan tylsä luukku tullut tästä. Toivottavasti oli kivoja kuvia, vaikka mä parissa itse esiinnyinkin taas.

Seiskaluukkuun ei tule kuvia, videota tai muuta söhellystä. Tähän tulee avautuminen. Mua nyt ahdistaa itteeni niin paljon nää raha-asiat ja se, että mä käytän aika paljon rahaa alkoholiin. JA mä en nyt välttämättä sitten kaipaa kommentteihin mitään jeesustelua tai kehittäviä vinkkejä. Tää nyt vaan sattuu menee nyt näin.

Eli, mistä mä nyt haluan tähän seitsemänteen luukkuun avautua, on tosiaan mun rahalliset ongelmat ja toi mun alkoholin käyttäminen. Tosiaan, kuten sanottu niin mä olen tällä hetkellä omasta mielestäni aika pahasti kusessa noiden raha-asioiden kanssa ja kaikenlisäksi mulla on nyt tän kuun vuokra maksamatta, enkä saa sitä edes tässä kuussa maksettua. Se on nyt mennyt muutaman kuukauden niin, että mä olen maksanut edellisen kuun rästejä seuraavassa kuussa, eikä siitä vielä ainakaan ole tullut mitään suurta ongelmaa.

Mua vaan itteeni, ja varmasti myös VVO:ta, kismittää suuresti se, että en saa mitenkään vuokraa maksettua ajallaan. Ensinnäkin opiskelijoiden pienet tulot, VVO:n suht korkeat vuokrat ja siihen päälle sitten kaikki elämiset yms. Mä olen aikamoisessa kusessa tän vuokran kanssa, mutta toivottavasti, siis tosissani toivon, että ei mene ulosottoon mitään. Se on oikeesti ainut mitä tällä hetkellä toivon sydämestäni. Ei ulosottoon, ei ulosottoon.

Mä saisin maksettua enemmän VVO:lle, jos! Nimenomaan JOS mä lopettaisin alkoholin käytön joka viikonloppuisena tapana. Mutta miettikää oikeesti sitä, miten tylsä ihmiselämä voi olla. Mä herään aamulla kouluun, pakerran koulussa töitä tai lusmuan jossain nurkassa. Sitten mä tulen kotiin, istun tietokoneella tekemättä mitään kovinkaan järkevää. Sitten mä illalla menen nukkumaan.

Eikö siis ole ihan hienoa, että mä voin sitten viikonloppuna ottaa rennosti ja lähtee kavereiden kanssa juomaan? Se olis hienoa, jos mulla olis rahaa. Ja vaikka mulla ei olis rahaa, ni mun on aina revittävä se "viikonloppuraha" jostain. Ja se menee kutakuinkin aina alkoholiin.

Heti kun joku/jokin antaa mulle nyt syyn oikeesti lopettaa sen alkoholin kanssa läträämisen, niin mä voisin sitä vähentää huomattavasti. Se ei todellakaan ole mulle ongelma. "Alkoholismin vaihe on kieltäminen" tai jotain lässynläätä, mutta mä tiedän, että se ei ole mulle ongelma. Se ei ole esimerkiksi koskaan ollut mulle mitenkään haitaksi koulu- tai työelämässä. Mä olen päässyt sovittuihin tapaamisiin ja tälleen. Joten mikä ongelma se on? Mä osaan rajottaa alkoholin viikonloppuihin.

No siinä määrin mulla saattaa olla jonkinlaista alkoholismin vikaa havaittavissa, että jos mulla ois perjantaina 20 euroa rahaa ja sillä pitäis mennä viikonlopun yli, niin kyllä se 20 euroa menee perjantaina illan aikana kurkusta alas. Mutta eikö se ole nykyään enemmän kun normaalia? Mä en sentään joka viikonloppu enää juokse baareissa, joten sekin on jo pientä edistystä.

Ja mikä tässä oli pointtina, niin se, että mulla on nyt 100 euroa rahaa ja mä voisin sillä yrittää maksaa VVO:lle vuokraa, mutta en sitä tee. KOSKA sitten mulla ei jäisi loppukuuksi rahaa elämiseen JA juomiseen. No, tässä tuli ehkä toinenkin syy siihen, miks mua vois sanoa alkoholistiks. Mä jo nyt haaveilen viikonlopusta ja alkoholin tuottamasta hetkittäisestä hyvänolontunteesta.

Tää mun teksti saatto olla vähän epäselvää shaibaa, eikä tää ees kuuluis mihinkään "joulukalenterin luukkuun", mutta en mä tänne mitään muutakaan keksinyt ja ajattelin, että avautuminen saattaisi jeesata omaa oloa.

Että näin meillä. Entä teillä? Kiitos.

Eipä tälle päivälle videota. Eikä minkäänlaista raporttia tekemisistäni, koska mitään kovin kummallista ei ole tapahtunut.

Yhden kuvan vain tälle päivälle uploadaan. Ollaan sitä joskus oltu lehdessäkin:

Kuvakin on vanha, mutta nyt ei tosiaan keksinyt tälle päivälle mitään muutakaan. Sunnuntai, miettikää sitä.

Eipä taas neljännellekkään päivälle keksi mitään muuta kun videon. Joten tässä tulee taas:

Tässä kolmannelle päivälle pieni video. Pitäkää hauskaa.

Tältä päivältä on melkeinpä paljon vähemmän kerrottavaa kun eiliseltä. Eikä mulla ole videotakaan tälle päivälle. Nyt menee ehkä hieman huonosti.

Koulussa on päättötyön suunnittelut täydessä vauhdissa, mutta huomenna en sitä pääse jatkamaan. Enkä edes maanantaina. Tylsää vaan istua himassa, varsinkin kun meni tää päivä nukkuessa. Varmaan menee yö taas valvoessa ja huominen päivä nukkuessa.

Onneks huomenna pääsee jo illalla ehkä vähän viihteelle. Pitää vaan toivoa, että ne veronpalautukset sitten kanssa tulee.

No, pakko se on saada tähänkin luukkuun vähän täytettä, joten tässä on ennenjulkaisematon kuva musta ja Tomin vaatteista:

Lähtee taas hienosti tää mun "joulukalenteri" päivän myöhässä liikenteeseen. Eilen olisin sen illalla tullut lisäämään, mutta mullapa ei meinannut netti toimia ollenkaan. Jouduin jopa sen takia menemään ennen 22 nukkumaan, huh.

Mutta mitäs mä tänä vuonna kirjottelisin.. Nyt ei ole kyllä minkäänlaista ideaa siihen, että siltäkin kantilta tänä vuonna mennään aika heikoilla hangilla.

Mä en oikein osaa mun ensimmäisestä päivästä mitään kertoa, kun se ei ollut niin jännä, että siinä olis mitään kerrottavaa. Siis tottakai tapahtu kaikkee, mutta en mä kaikkee sitä viitsi kirjata ylös.

Yhdessä ollaan istuttu monet aamut, päivät ja illat. Hauskaa meillä on aina ollut, mutta toisinaan minulla on saattanut myös hermot mennä sinuun. Nyt olet jo pari vuotta vanha, valkoinen ihosi on vähän kulahtanut, etkä tahdo enää elää ollenkaan niinkuin ennen. Pitääkö minun luopua sinusta ja hommata uusi tilalle?

Tänään viimeksi putsasin sinut niin hyvin kun nyt pystyin. Putsasin kaikkialta mihin yletyin, mutta et suostunut silti elämään kunnolla. Nyt kökötät vain makuuhuoneeni lattialla, uteliaan näköisenä taidat katsella sängyn alle. Tai sinne sinun vihreä silmä ainakin tuijottaa.

Sinne sängyn alle kohta joudut sinäkin ja ostan uuden tilalle. Se on musta ja sillä on paljon kiiltävämpi iho kuin sinulla. Se ehkä jopa toimisi! Joten varaudu siihen.

Okei. Hah! Nyt saat lukea koko jutun, koska luit ton ensimmäisen sanan: "Okei."

Tosiaan, mä nyt ajattelin kirjottaa taas kaikesta turhasta ja ehkä vähemmän turhastakin, koska mun päätäni alkoi taas kuumottamaan ja sormet syyhyämään. Haluan siis kirjoittaa. Kirjoittaa kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Teenkö sen siis vanhalla tavallani, eli kun päätän lauseeni johonkin, niin jatkan siitä seuraavan lauseen? Lauseen, joka tulee varmasti olemaan kumma, koska koskaan ei voi tietää mikä on viimeinen sana. Sana, sanat, ne on tapa jolla ihmiset ilmaisevat itseään silloin, kun on tekemisissä toisten samallaisten otusten kanssa. Kanssa-sanasta on vaikea aloittaa lausetta, koska en ainakaan itse keksi mitään mielenkiintoista. Mielenkiintoinen on sanana hyvin mielenkiintoinen, en tiedä miksi, mutta se vaan on. On hienoa, että saan purkaa itseäni tähän blogiin. Blogiin, joka on pelastanut minut jo muutaman vuoden ajan kaikelta siltä, mitä en saa sanallisesti sanottua. Sanottua sain nyt jonkin hassun lauseen, jota en ihan varmasti itsekään ymmärrä.

Noniin, näittekö miten sekavaa juttua sitä suoltaa kun on tämmöinen olotila? Olotila on hassu, koska minun pitäisi olla nukkumassa, mutta olen ollut koko päivän liikenteessä, kylmässä ja nyt ei uni tunnu maistuvan, vaikka luulisi. Luulisi sitä kaikenlaista muutakin, mutta minä lopetan luulemisen tähän. Tähän, eli siis tähän minun blogiini, josta jo teille aikaisemmin kerroin. Kerroinko muuten, että tämä ei ole kovin järkevää? Järkeväähän minun touhuni eivät koskaan ole olleet, joten sillä ei ole mitään väliä. Väliä on vain sillä, millä on väliä, eli en tiedä millä. Millä, kertokaa se minulle? Minulle, joka en tiedä mistään mitään. Mitään maailman menosta en tiedä, koska en lue uutisia. Uutisia olisi kiva lukea, mutta toisinaan pelkään inhottavia otsikoita. Otsikoita, jotka käsittelevät sotia, hurrikaaneja tai vaikkapa maailmanloppua. Maailmanloppua, jonka on uhattu tulevan 2012 ja olen silloin vasta 23-vuotias. 23-vuotiaana elän lopun elämäni.

Miksi tälle jutulle ei meinaa nyt tulla loppua? Loppua, juurihan minä puhuin maailmanlopusta, ja ne puheet saisi kyllä myös loppua. Loppua, taas? Taas tästä ei meinaa tulla mitään, koska en osaa päättää lauseita enään sanoihin, joita en olisi jo aikaisemmin käyttänyt. Käyttänyt olen kaikki sanat ja lauseista alkaa muodostumaan entistä enemmän Rauno Repomiesmäisiä. Repomies on kova mies, se ottaa aina lääkkeet. Lääkkeet ne on minullakin, koska kärsin paniikkihäiriöstä. Paniikkihäiriö on ilkeä asia ihmiselle, koska ei osaa tehdä mitään. Mitään, mitään.

Olisko se siinä? :D Vähäksi ajaksi palaa purtavaksi.

En oikeesti tajunnu, miten joistakin kavereista voi saada voimia synkän arjen keskellä. Nyt mä olin lähes koko päivän Villen seurassa kun autettiin sen äitiä tyhjentämään vinttiä. Mulla oli ekaa kertaa arkena jopa ihan mukavaa.

Vanhojen tavaroiden joukosta löytyi pingismailoja pari kappaletta, mutta palloa ei niin mistään. Yhtäkkiä hoksattiin laatikko, missä oli kiekkoja, sähly- ja randompalloja. Kokeiltiin sit kaikki maholliset pyöreet esineet läpi ja mietittiin, että mikä niistä oli paras pingispallo.

Tän jälkeen me vielä jostain avonaisesta vinttikomerosta pongattiin jonkinlainen taitettava pöytä, josta sai helposti kivan pelialustan. Hetki kerettiin näpyttelee, ni Villen äiti tuli passittaa meiät hommiin. Hah.

Siis paljon parempi vaihtoehto sille, että istun kotona tekemättä mitään järkevää. Tällästä lisää, todellakin.