IRC-Galleria

Tenukka

Tenukka

on kolmen lapsen äiti

[Ei aihetta]Perjantai 21.03.2008 02:32

Eemiä käytin maanantaina KYSin munuaislääkärillä. Varjoainekuvauksissakaan ei toista munuaista löydetty, joten nyt se on varmaa, että toinen puuttuu. Kohta tehdään toisenlainen varjoainekuvaus, jolla selvitetään virtsakatetrin kautta tapahtuuko munuaiseen takaisinvirtausta, joka olisi infektioriski. Eemillä tulee kontrollikäynnit jatkumaan aluksi puolen vuoden ja myöhemmin vuoden välein. Liikaa suolaa pitää välttää ja selittämättömän kuumeen vuoksi on aina vietävä lääkäriin. Eikä teininä saa opetella juomaan viinaa!!!

Voi elämä tätä oloa!Lauantai 01.03.2008 19:27

Nyt on mulla ja Kimmolla korvatulehdukset molemmissa korvissa, ja kuurilla ollaan. Kimmolla ollut jo neljä päivää melkein 40 astetta kuumetta. Aapilla oli sama juttu viime viikonloppuna. Toivottavasti Eemi ei sairastu uudelleen. On sekin niin väsyneen olonen, että pitää varmuuden vuoksi käyttää vielä sitäkin arvauskeskuksessa. Ei jakseta mitään. Piti käydä elokuvissa ja Aapin kanssa uimassa, mutta ei pysty kykenemään. Viisi viikkoa on siis meillä tämä tauti pyörinyt. Kävin jo soppalalla maksattamassa melkein 500:n euron sairaalalaskut. Kuhan ei pian tulis lisää...

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.02.2008 01:27


Eemi joutui taas perjantaina kysiin. Korvatulehdus molemmissa korvissa. Tärykalvot puhkaistiin ja imettiin märkää pois. Huomenna loppuu viiden päivän antibioottihoito, ja Eemi pääsee kotiin. Yskää ja nuhaa on vielä vähän. Syyksi varmistui rs-virus, joka tarttui Aapilta. Aapilla loppui korvatulehdus-antibiootti just sillon perjantaina. Mulla ja Kimmolla oli virus-flunssa myös. Eemillä on ensi viikolla munuaislääkäri ja ens kuussa yksi ultrakuvaus vielä ja samalla reissulla korvakontrolli. Joutuu vähän yhtenään sairaalassa ravaamaan. Aapillakin on kohta taas neurologi Kysissä.

muurahaisia everywhere!!!Torstai 14.02.2008 15:30


Ne tunkee yöllä korviin ja silmiin. En oo hullu... Äsken yks kipitti mun selkää pitkin. Kimmo nauro mulle, että kuvittelen, mutta äsken sen päässä hillu yks pirulainen. Lisää ansoja!

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.02.2008 20:21

Alkoholisti
[/] Lantraan viinaa mehuun jne.
[/] En lantraa, raakana menee!
[ ] Juon kavereitten kans joka viikonloppu..
[ ] ..tai vähintään joka toinen
[ ] Juon usemmin kuin joka viikonloppu
[x] Kännissä on hauskaa!
[ ] Koulussa sain/saan aina kutosia kutosen perään..
[ ] Lopetin koulun kesken koska kouluun ei saanut ottaa alkoholia mukaan
[ ] Jos juon, niin juon kunnolla kans sitten!
[ ] Juon viikollaki
2

Fruittari
[/] En ikinä laita hiuksiani, joten ne ovat aina sekaisin, eli aina hyvännäköiset!
[x] Oon värjänny yli 30 kertaa hiukset
[ ] Käytän hikinauhoja, puuhelmiä, tai rukousnauhoja 24/7
[ ] Vyö ei oo sen takia että housut pysyis ylhäällä, vaa sen takii ku se on nii hieno!
[ ] Farkuista on pakko olla puntit ylöspäin
[ ] Kenkien on pakko olla LACOSTEA !
[ ] En kuuntele muita kuin listahittejä.
[ ] Viikonloppuna ainoastaan ryypätään
[ ] ..ei, vaan isketään muijia/jätkiä!
[ ] Paitojen on pakko olla värikkäitä
[ ] minulla on yli seitsemän merkkivaatetta
1,5

Kapinallinen
[ ] Vanhemmat määräilee mua liikaa!
[x] Systeemi ei toimi!
[ ] Asuisin mielummin jossai etelän banaanivaltios ku Suomes!
[ ] Roskat on pakko heittää maaha, ketä ne siin muka haittaa?
[ ] Heitän roskat jopa sillon maahan, vaikka roskis olisi vieressä
[ ] Kävelen punaisia päin..
[ ] vaikka tulisi autoja
[ ] Valtavirta saa mun karvatki pystyy!
[ ] Merkkivaatteita mul ei oo, vastustan valtavirran painostamista
[ ] Koulu on pelkkä kidutuslaitos lapsille!
1


Pissis
[ ] Sidukka on parast alkoholijuomaa
[ ] Pinkki on pakollist vaatteis
[ ] Matti Nykäsen suurin saavutus on Matti-elokuva
[ ] No d44!
[ ] Muisti menee joka ryyppyiltana
[ ] Poppi on parast!
[ ] Juorulehet on just best!
[ ] KUKAAN EI RAKASTA MUA!
[ ] Kimalle on ihQ!
[x] Juon ja poltan
1

Pelimies
[ ] Perjantai illat vietän VIP-bileis
[ ] NUPIT KAAKKOON!
[ ] Ammun raketit kädestä...
[ ] ..senkin takia koska se on vaarallista!
[ ] Kourin aina hitaissa
[x] Armeija on pakolline!
[ ] Aurinkolasit on vaan sen takia että ne näyttävät hyvältä
[x] Mieluiten juon tuopin kuin jonkun drinkin
[ ] Ryyppäämistä ei lopeteta koskaan!
[ ] En syö ikinä kasviksia
2


Vihreä
[ ] Reilunkaupan tuotteet rocks!
[ ] Kirpputorit pakollisia
[ ] Käyn aina mielenosoituksissa
[ ] Turkistarhaus pitäisi lopettaa
[ ] En syö lihaa
[ ] Olen kasvissyöjä
[ ] Armeija pitäisi poistaa
[/] Maapallon suurin uhka on ilmastonmuutos
[ ] Marijuana pitäisi laillistaa
[x] Joukkoliikenne kunniaan!
1,5

Hyvä ihminen
[ ]Autan ihmisiä kadun yli
[x] Mielipiteeni eivät riipu siitä missä seurassa olen
[ ] Jos tarjoilija antaa liian paljon takaisin, huomautan asiasta heti hänelle
[x] Pidän salaisuudet visusti itselläni (muiden ihmisten)
[ ] Jos suutun, kätken sen
[ ] Toivon aina että ystäväni voittaisi Ässä-arvalla vaikken itse voittaisi
[x] Jotkut elokuvat saavat minut hyvälle tuulelle
[ ] En kiroile
[ ] En auo päätä ikinä kenellekkään
[/] Pidän kaikki lupaukset toisille
3 puol


Amis
[x] Omistan auton
[ ] Siinä on joko karvanopat, wunderbaum, tai tummennetut takalasit
[x] Olen ajanut korttelirallia
[ ] Käärin ite sätkät
[ ] Olen valmistanut laittomia alkoholijuomia
[ ] Amispop never stop
[x] Tiedän yli viisi samaa tarkoittavaa sanaa sanalle "polttoaine"
[ ] Käytän rikkinäisiä farkkuja
[ ] Luen auton myynti-ilmoituksia
[x] Olen ryypännyt autossa
4


Kyylä
[ ] Huomauttelen ihmisille jos he kävelevät päin punaisia
[ ] Olen pitänyt päiväkirjaa jonkun toisen elämästä
[/] Olen tehnyt paljon kirjallisia valituksia elämäni aikana
[x] Olen kirjoittanut jollekkin huomautuksen
[X] Olen seurannut naapurieni elämää ikkunasta yli 15 min. putkeen
[X] Olen käskenyt jonkun olemaan esim. kirjastossa hiljaa
[ ] Olen viimeisen kahden viikon sisällä pistänyt korvani jonkun ovea vasten, jotta kuulisin mitä siellä puhutaan
[x] Katson tosi-tv ohjelmia
[ ] Juoruan muiden asioista säännöllisesti
[x] Olen lukenut luvatta jonkun päiväkirjaa
5,5


Psykopaatti
[x] Petyn yleensä elokuvien loppuratkaisuihin
[ ] ..se johtuu siitä että olin "roistojen" puolella
[x] Joskus minusta tuntuu siltä että minua seurataan
[x] Muut ihmiset eivät ymmärrä minua
[ ] Olen suunnitellut huolellisesti että voisin tappaa jonkun, vaikka minulla ei ole ollut aikomusta tehdä sitä
[ ] Poliisit tahtovat vain pahaa
[ ] Muut ihmiset pelkäävät minua
[ ] Kiroilen joka toisen sanan perään
[ ] Ydinsotaa olisi hauska seurata tv:stä
[x] Hymyilen juuri nyt ilman syytä
4


onko tämä jo huolestuttavaa.....

[Ei aihetta]Perjantai 01.02.2008 16:32

Eemi pääsi kotiin. Muurahaiset ovat vallanneet kämpän sillä välin kun olin poissa. Eemi pääsee heti hengittelemään ja imppaamaan Raidia. Mummo tuo huomenna Aapin kotiin, ja Kimmokin tulee illalla viikonlopuksi. Jee

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.01.2008 22:18

Siskon luona Kuopiossa majailen. Eilen kirjauduin itse ulos sairaalasta, mutta Eemi vielä jäi sinne teholle. Tänään oleilin siellä Eemin luona kuusi tuntia. Kylvetin pikku-miehen, jonka jälkeen hoitaja tulikin taas ottamaan verikokeita. Eemi kestää tutkimukset hyvin, eikä itke yhtään. Urhea kaveri. Eemi syö jo hyvin ja maitoa riittää! Lypsylläkin pitää välillä käydä =) Ultratutkimuksissa oli kaikki kunnossa ja munuainenkin toimii. Antibioottikuuria jatkuu vielä perjantaihin tai lauantaihin asti, ja sitten Eemikin varmaan pääsee kotiin. Jippii!

Aapi täytti eilen kuusi vuotta!

[Ei aihetta]Maanantai 28.01.2008 01:29

Eemi syntyi 25.1. klo.18.46. Viikkoja 41+3. Synnytys kesti yli 17h. Paino 3510 g ja pituus 51 cm.

Tänään Eemi joutui vastasyntyneiden teholle, kun tulehdusarvot ovat koholla, ja koko poika on ihan naatti. Ei jaksa syödä eikä mitään.
Piuhoissa kiinni ja antibiootilla. Huomenna ottavat munuais-, keuhko- ja sydänkokeita. Eemiltä puuttuu vasen munuainen. Eemi pissasi vasta tänään ensimmäistä kertaa. Toivottavasti munuainen toimisi normaalisti.

Vähän meinaa masentaa tämmönen...

[Ei aihetta]Perjantai 30.11.2007 14:36



10 FAKTAA SINUSTA
* Pidätkö enemmän etu- vai toisesta nimestäsi? - Ekasta. Toinen on liian yleinen.
* Onko sukunimesi -nen päätteinen? - Tottakai on
* Horoskooppimerkkisi - ja kuvaako se sinua? - Leijona. Ja kuvaa todella hyvin.
* Kumpi on pidempi, etusormesi vai nimettömäsi? - Nimetön. Testosteronia...
* Minkä värisiä villasukkia omistat? - valkoisia.
* Ovatko kyntesi tällä hetkellä pitkät vai lyhyet? - Siltä väliltä.
* Löytyykö sinulta kaksihaaraisia? - Jonkun verran pieniä.
* Minkä värinen on hiusharjasi? - Vaal.sin.
* Entäpä hammasharjasi? - Tällä hetkellä sininen.
* Ja matka(bussi)korttisi? - Harmaa.


9 JOS SAISIT...
* Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - Ruskeat/vihreät.
* Valita yhden kyvyn, mikä se olisi? - Lentäminen hereillä.
* Valita "kuudennen aistin", niin mikä se olisi? - Ajatustenluku...
* Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? - Lintu
* Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? - Joku saatanan rikas.
* Parantaa yhtä ominaisuuttasi, mikä se olisi? - Viinapää... Vitsi
* Valita oman etunimesi, mikä se olisi? - Etunimensä saa vaihtaa, mutta en vaihtais.
* Tietää yhden asian näistä, mikä valitsisit: mikä on elämän tarkoitus, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen vai onko maapallon ulkopuolella älyllistä elämää? - Nuita asioita ei kuulu tietää.
* Muuttaa yhden fiktiivisen hahmon (kirjan/elokuvan/sarjan henkilön) eläväksi, niin kenet valitsisit? - Aku Ankkulin

8 MIELIPIDETTÄSI
* Abortti? - Raskauden alkuviikoilla hyväksyttävää. Ei silloin kun otetaan pihdit käyttöön...
* Eläinkokeet? - Jätän kommentoimatta.
* Turkistarhaus? - Kuin myös tämän.
* Lapsityövoima? - Väärin.
* Fazerin lakupoika-kiista? - Turhanpäivästä hölömöilyä.
* Uskonnot? - Antaa kaikkien uskoo mitä haluaa.
* Kouluruoka? - Suomessa erittäin positiivinen asia.
* Pakkoruotsi? - Valinnaiseksi.

7 USKOTKO...
* Jumalaan/jumaliin? - Jollain tapaa. En niin kirkollisesti.
* Itseesi? - En aina.
* Yliluonnolliseen? - Tottakai.
* UFOihin? - Jollain tapaa.
* Kummituksiin? - Kyllä
* Horoskooppeihin? - Riippuu laatijasta.
* Rakkauteen? - Agape

6 SUOSIKKIASI
* Lempileipäsi? - Kotitekoinen ruisleipä.
* Lempilaatikkosi (maksa-, makaroni- jne.)? - Kaalilaatikko.
* Lempijäätelömakusi? - Rommi
* Lempiherkkusi? - Juustokakku
* Lempijuhlasi? - Joulu
* Lempijouluruokasi? - Riisipuuro ja luumusoppa.

5 INHOKKIASI
* Inhottavin ruoka? - Silli
* Inhottavin väri? - Oranssi
* Inhottavin tunne? - Kutina, hammaskipu, pissitulehdus
* Inhottavin sana? - "rakkaus on ruma sana..."
* Inhottavin jäätelömaku? - En tiiä

4 KYSYMYSTÄ TAVOISTASI
* Pureskeletko kynsiäsi? - En
* Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - Reikäpuolen.
*Monellako tyynyllä nukut? - Yks pään alla, yks polvien välissä (selän takia)
* Missä asennossa nukut mieluiten? - Kyljellään kippurassa

3 VALINTAASI
* Hammastikku vai hammaslanka? - tikku.
* Palasokeri vai taloussokeri? - Jälkimmäinen
* Hiusharja vai kampa? - Hiusharja

2 OSAATKO...
* Katsoa kieroon? - Khyl

* Heiluttaa korviasi (ilman käsiä,tietenkin...)? - En tiiä

1 LOPPUKYSYMYS
* Miltä nyt tuntuu? - Niskaan koskee.

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.11.2007 19:56

Tänään oli taas uusi ultratutkimus. Eemin munuaiskysta oli hävinnyt, mutta niin oli koko munuainenkin. Eli Eemillä on vaan yksi munuainen. Kai silläkin pärjää...
Painoarvio oli 2,1 kg eli hyvin poika kasvaa kaikesta huolimatta.