IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

[Ei aihetta]Tiistai 07.10.2008 12:57

pakko oli kopioida,ettei vaan käy niin :))

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastus, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Tiistai 14.08.2007 20:37

TEHTÄVÄNANTO: Vastaan alla oleviin kysymyksiin. Tämän jälkeen valitsen seuraavat kolme ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (Vastaamaan samoihin kysymyksiin perässä omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa tästä merkinnästä.


- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: alusvaatteet, farkut ja paita

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi: en

- Lempieläin: koira

- Kuka on paras ystäväsi: hmm maria

- Kenelle soitit viimeksi: mamille

- Oletko koskaan hakannut ketään: enp

- Vietätkö paljon aikaa internetissä?: jonkun verran

- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut: molempia

- Vihaatko koulua: kyllä!

- Onko sinulla sosiaalista elämää: on

- Asutko vielä vanhempiesi luona: jep

- Jos et, kuinka vanhana muutit pois: -

- Luotatko helposti ihmisiin: kyllä, joskus liian

- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi: en ainakaan muista

- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: eipä kai

- Pidätkö tanssimisesta: kyllä vain

- Oletko koskaan käynyt ulkomailla: joskus 2-vuotiaana :D

- Haluatko lähteä kotikaupungistasi: en

- Oletko hemmoteltu: en

- Juotko paljon vettä: joo

- Juotko paljon muuta: joo

- Mitä hammastahnaa käytät: pepsodent

- Onko sinulla kännykkää: on

- Jos on, niin minkä merkkinen: nokia

- Ketä ihmistä arvostat: perhettä, mieheäni ja kaikkia ystäviä

- Onko sinulla rusketusta: eipä oikee

- Ärsyynnytkö helposti: riippuu asiasta/tilanteesta

- Oletko koskaan karannut: en

- Haaveiletko paljon: kyllä

- Onko sinulla paljon exiä: eipä

- Höpötätkö paljon: jep, aika usein

- Millaisen tatuoinnin haluaisit: sellasen jänskän sydän-hommelin :D

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: nyt ei pysty muistaa

- Onnennumerosi: 41

- Lempiväri: turkoosi, pinkki, beige..

- Kuvaile itseäsi: ..

- Poltatko: Joo

- Juotko: joo

- Jos värjäisit hiuksesi mikä olisi väri: tummanruskea ja vaaleita raitoja

- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: en

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: kyllä <3

- Onko sinulla ollut koskaan syömishäiriö(i)tä: noup

- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen: vastaan ku huomaan/kuulen jonku soittavan..

- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi: kait mutsilt

- Itketkö paljon: noo riippuu

- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä antaisit: enpä tietä

- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi: oke, joo no mut..

- Oletko romanttinen: en tietä

- Milloin oksensit viimeksi: monia kuukausia sitten

- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista: bruneteista

- Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä: valkoset

- Miten olet sisustanut asuntosi: en ole sisustanut

- Kengännumerosi: 38

- Kuinka pitkä olet: joku 165

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä: iha hyvä

- Milloin viimeksi olit juhlissa: toukokuussa kait

- Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi: paita, pikkarit

- Onko sinusta liikkunut huhuja: eiköhän


HAASTEET: magnetism, shona^^ ja SuviOrvokki

[Ei aihetta]Tiistai 21.02.2006 23:44

"Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen sanoilla/nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan. Tässä on niin paljon mietittävää että voin hyvin laittaa vahingon kiertämään. Listaan haastamani ihmiset omien vastausteni perään. "

1. Sukupuoli?
2. Mikä on suurin unelmasi?
3. Mitä inhoat?
4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
6. Mistä asioista pidät?
7. Minne haluaisit matkustaa?
8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?


1. Pink - Stupid girls -> tyttö :)
2. Kolmas nainen - Avaruusmies ---> avaruutee :P
3. Uniklubi - Totta vai tarua --> valehtelua.. :/
4. K`Maro - Crazy :P
5. Kolmas nainen - Hyvää ja kaunista
6. Gentleman - Be yourself
7. Phantom Planet - California --- eip muut tuu mielee x)
8. Kim Lucas - All I Really Want


xantti
|nancy^^
aaake
MuSSuru
|Betina|


« Uudemmat - Vanhemmat »