IRC-Galleria

Tinder91

Tinder91

Ei näin, vaan näin, ei näin vaan näin.
Tino päätti bornata maailmaan eräänä kuumana iltana. Jo miltei heti näki että hänestä tuli poika. Perhe oli rienattu ja he söivät paljon. Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään rellestäminen, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli linnut.

Tino kehittyi kolmannellakymmenellä varsin iloiseksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Lääkitsemättömyydestä päätellen hän oli aika v-mäinen. Lempiruokaansa sipulikeittoa hän sai työskennellen kodinkalustajana.

Tino tupakoi ja käyttää nuuskaa joka päivä. Alkoholia hän juo olutfestivaaleilla.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei päässyt naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.