IRC-Galleria

Tokemies

Tokemies

on menettänyt kosketuksen todellisuuteen

Hei taasLauantai 26.04.2008 17:50

Tiedän, etten ole kirjoittanut gallerian päiväkirjaan melkein vuoteen, mutta toivon tämän online-elämää viettävän faniryhmän (jonka olemassaoloon uskon, vaikken koskaan ole nähnytkään, kunnon teisti kun olen) voivan antaa tämän minulle anteeksi. Mutta fear not! Suhteellisen häiriintynyt ajatuksenvirransuoltaja on palannut suoltamaan suhteellisen häiriintynyttä ajatuksenvirtaa.
Okei, käydäänpäs viimeisen vuoden tapahtumat läpi. En käytä tässä listauksessa niinkään kronologista järjestystä, kuin sitä järjestystä, jossa ne tulevat päähäni.
Mulla oli nainen. Check.
Menneisyydestä tuttu netti-stalkkeri löysi mun galleria-tunnuksen. Check.
Nainen jätti mut. Check.
Nainen otti mut takaisin. Check.
Nainen kulutti mut loppuun ja jätti uudestaan. Check.
Olen liikkunut kavereiden kanssa. Check.
Aki on angstannut jatkuvalla syötöllä. Check.
Vittu, Santeri on tyhmä. Check.
Olen aloittanut opintoni lukiossa. Check.
Kuolin. Check.
Olen tehnyt uusia tuttavuuksia. Check.
Ownaan suunnilleen jokaisen kurssin. Check.
Nousin kolmantena päivänä. Check.
Olen alkanut kuunnella Ismo Alankoa ja Supertramppia. Check.
Hakasella on pieni verinen peenis. Check.
Olen vahvistanut omaa käsitystäni itsestäni ja maailmasta. Check.
Ei kauhean ihmeelliseltä vaikuta. Check.
Novellien suhteen erittäin laiska mutta toisaalta kiireinen vuosi. Check.
Kumiankkojen vastaisessa taistelussa on tehty edistystä. Check.
Yhä useampi ihminen tietää uhasta ja yhä useampi on aivopesty tai lahjottu ajattelemaan niinkuin me ajattelemme. Tällä tavalla luodaan parempia maailmoja. Check.
Naisella on uus jätkä. Check.
Olen saanut monta lasku- ja nousuhumalaa. Check.
Okei, eiköhän siinä ollut suunnilleen kaikki mitä on tapahtunut. Jos nyt lähdetään tästä olettamaan, että mulla oli hallussani asia, ja että nyt mentäisiin siihen, mutta ei. Ei oikeastaan ollut. Check. En ole juurikaan lisännyt Galleriaan kuvia noin kahteen vuoteen, mutta mikäs siinä kun vaan päiväkirja elää.
Todistinpahan vaan eläväni. Ehkä kirjoitan jotain taas joskus. Ehkä jään huomenna auton alle. Palaillaan.
Maailman loi Jumala & jumalat, aikanaan hyvin tunnettu country-bändi. Tämän bändin kokoonpano oli Jahve (laulaja), Allah (kitaristi), Juppiter (rumpali) ja Lusifer (hyvin lahjakas pianisti, joka kuitenkin myöhemmin elämälle altistuessaan masentui ja alkoi tuottamaan metallia).
Tämä on tieteellisesti todistettu tosiasia, joka on yleisessä tiedossa, joskaan maailmankuulussa Hikipediassa ei siitä vielä ole sanaakaan. On myös yleisesti tiedossa, että Jumala & jumalat tekivät coverin Nitty Grittyn kappaleesta "I Saw the Light" (suomalainen versio "valon näin") jolloin tuli valkeus. Ainoa kiistelty asia tässä asiassa on, että kuka oli tämän bändin basisti, tuo usein huomaamaton, mutta kuitenkin välttämätön osa vakavasti otettavaa muusikkoryhmää.
Monet tiedemiehet ovat todenneet, ettei tällä bändillä ollut basistia lainkaan, joka selittäisi monta asiaa, sillä ilman basistia bändi olisi paska, ja niinhän on maailmakin. Itse olen kuitenkin eri mieltä tämän väittämän kanssa. Väitänpä, että tuon bändin basisti oli eräs henkilö, jonka kasvot saatat nykyäänkin nähdä aina, kun käyt kaupassa.
Tuo basisti oli niin paljon muita osallisia lahjakkaampi muusikko, että nämä alkoivat kadehtia häntä ja potkivat tämän bändistään. Tämä johti bändin tuotannon huononemiseen, jäsenten lihoamiseen ja lopulta täydelliseen eroamiseen, joka tunnetaan yleisemmin nimellä evoluutio. Tämän evoluution ehkä tunnetuimpia aikaansaannoksia ovat homo sapiens sapiens, Phil Collins ja 9/11.
Tämän basistin, jonka nimeä en vielä mainitse, eroamisen jälkeen bändi tosiaan alkoi mennä alamäkeä. Jahve alkoi vetää huumeita, eikä oikein koskaan enää ollut entisensä. Menipä vielä niin pitkälle, että heitti poikansa kuvainnollisesti alas parvekkeelta, josta toinen country-legenda, Michael Jackson, myöhemmin otti kirjaimellisemmin mallia. Jumalan & jumalien seuraava single, "Elämä" oli täyttä kuraa, ja sitä vihattiin niin paljon, että se luonnollisesti myi platinaa. Kaikki tahtoivat tämän levyn hyllyynsä, vaikkei sitä kukaan oikeastaan koskaan kuunnellut.
Bändin uusin ja viimeiseksi jäänyt kappale, "Fucking Jew" (1935) oli niin kamalaa kuraa, että olisi voinut melkein odottaa, että siitä tulikin suuri hitti Saksassa, joka johti tiettyihin... tapahtumiin muutamia vuosia myöhemmin. Tätäkin kappaletta enemmän kuitenkin vihataan aikaisemmin mainittua "Elämää", jonka mukaan on myös nimetty sukupuolitauti.

jatkuu...................................

Kolmen Tonyn seikkailutLauantai 10.03.2007 12:40

Tony istui tietokonepöytänsä ääressä odottamassa. Odottamassa jotain, minkä tapahtuminen olisi suunnilleen yhtä todennäköinen kuin Suomen talven väliin jääminen. ”Kunpa edes se jäisi väliin”, hän tuumasi itsekseen.
Odottavan aika on pitkä, mutta Tonylla ei ollut kovinkaan pitkälti aikaa. Hän oli sellainen ihminen, jota jotkut kutsuvat turhautuneeksi taiteilijaksi. Hän oli myös sellainen ihminen, jota jotkut kutsuvat elämättömäksi; eihän hänellä parempaakaan tekemistä ollut, kuin istua koneellaan odottaen palautetta kirjoitelmilleen booksie.comissa.
Hänen elämänsä pyöri melko suurilta osin ainoastaan hänen kahden minänsä navan ympärillä. Noita minuja hän kutsui nimillä Tuottelias Tony sekä Laiska, ihmisvihainen, kyyninen, skeptinen, mahdollisesti tunnevammainen, paikoitellen liian itsevarma Toke.
”Kai sitä voisi vaikka tappaa aikaa kirjoittamalla tarinan”, Tony huomautti väsyneenä Token aina jatkuvaan kapinoimiseen reippautta vastaan.
”Sori, ei jaksa”, Toke vastasi lakonisesti.
”Ehkä sitä voisi vaikka tehdä läksyt?” Tony kysyi varovasti.
Toke vilkaisi Tonya peilistä oikean silmän kulmakarvat koholla. ”Oletko tosissasi?” hän kysyi epäuskoisena Tonylta.
”Kyllä, olen sataprosenttisen tosissani”, Tony vastasi pyöritellen silmiään kattoa kohti. Toke tuhahti ja jätti vastaamatta.
”Pää kiinni, molemmat”, huomautti väliin Pelkkä Tony, kolmas minä, jolla oli omituinen ylivalta näiden molempien minujen suhteen. ”Me tehdään nyt läksyt, ja sen jälkeen voidaan laiskotella ja odotella niitä kommentteja.”
”Äääähh, Pelkkä Tony, älä valehtele itsellesi! Ei sieltä niitä kommentteja tule!” Toke huomautti väliin. Hän näytti Pelkälle Tonylle peilin kautta kieltään, kun oletti, ettei tämä nähnyt. ”Jos niillä tyypeillä olisi aikomustakaan kommentoida tuota Tonyn paskaa, ne tekisivät sen ensimmäisellä lukukerralla!”
”Kommenttien puute”, Tony totesi. ”ei olisi ongelma, jos minulla olisi täysi valta. Minä kirjoittaisin niin paljon tarinoita, että niiden olisi pakko kommentoida ihan vain, että saisivat niiden virran loppumaan.”
Pelkkä Tony suuntasi katseensa ikkunaan, josta näkyi tähdettömään yötaivaan täplittämä piha; ei nähdäkseen ulos, vaan katsoakseen Tonyyn, joka jälleen kerran otti puheeksi ylivallan. ”Tuolle tyypille täytyy tehdä jotain”, Pelkkä Tony tuumasi itsekseen. ”Toke on sentään liian laiska hallitakseen, mutta tuosta tyypistä voi olla harmia.”
”Sinä varmaankin kirjoittaisit niin paljon, että hukuttaisit Token tuotteliaisuuteen ja tuhoaisit hänet kokonaan”, hän selitti Tonylle kärsivällisesti – taas. ”Sitten olisit oman itsesi murhaaja, eli siis itsemurhaaja! Itsemurha on rikos Jeesusta vastaan! Haluatko rikkoa Jeesusta vastaan?”
”E-e-en…” Tony änkytti yrittäessään väistää Pelkän Tonyn läpitunkevaa katsetta, joka iski tämän sydämeen suoraan ikkunan ruudusta kuvastuen.
”Sinä aina vedät Jeesuksen tähän mukaan”, Toke huomautti väsyneenä koko aiheeseen. ”Mitä tekemistä Jeesuksella on sen kanssa, että sinä, Pelkkä Tony, olet sekopää, jolla on kolme perkeleen persoonallisuutta!”
”Jeesuksella vain saa Tonyn hiljaiseksi”, Pelkkä Tony vastasi kohauttaen olkapäitään peilikuvalleen.
”Miten uskallatte puhua Jeesuksesta tuohon tapaan?” Tony kiljaisi järkyttyneenä. ”Hän kuoli teidän syntienne vuoksi!”
”Oikeastaan ainoastaan Pelkän Tonyn syntien vuoksi, koska hän on meistä ainoa oikeasti olemassa oleva mieli, ja me olemme hänen ylipursuavan mielikuvituksensa tuotteita, jotka osoittavat hänen katsoneen Pokémon kolmosen aivan liian monta kertaa”, Toke huomautti.
”Niin, ja voin tuhota teidät milloin vain!” Pelkkä Tony tokaisi.
”Enpä usko”, Tony huomautti. ”Ilman minua olet pelkkä tylsä tyyppi, ja vitseistäsikin puuttuisi se mielikuvituksellinen vivahde, joka saa ihmiset nauramaan. Sinä tuhoaisit itsesi.”
”Niin, etkä sinä puolestasikaan voisi elää ilman kyynisyyttäsi ja ylimielisyyttäsi, joiden avulla voit todistaa ylivertaisuutesi muihin nähden”, Toke totesi. ”Olet liian itsekäs elääksesi vailla huomiota, jonka minä sinulle annan.”
”Okei, okei, minä en voi elää ilman teitä!” Pelkkä Tony myönsi vastahakoisesti. ”Mutta lopettakaa tappelu! Ette tekään voi elää ilman toisianne!”
”Minun täytyy olla eri mieltä kanssasi”, Tony tuumasi.
”Minäkään en onnistu ymmärtämään sanojesi merkitystä, vaikka asun sentään samassa päässä”, Toke huomautti.
”Okei, te ette tarvitse toisianne!” Pelkkä Tony huudahti alkaen murjottaa, kun ei saanut yliotetta. Hän alkoi epäillä olevansa hullu.
”Totta, sinä olet hullu”, Toke huomautti välinpitämättömästi.
”Epäilemättä, minun olemassaolonihan sen todistaa”, Tony huomautti.
”Lakatkaa helvetti vie tunkeutumasta minun ajatuksiini!” Pelkkä Tony karjaisi loukkaantuneena tästä yksityisyytensä loukkaamisesta.
”Se olisi vaikeaa”, Tony sanoi. ”Me olemme vähän niin kuin sellikavereitasi – täältä päästäsi on vaikea päästä, kun sinne on kerran joutunut, ja me joudumme katsomaan kaikkia inhottavia pikku toimiasi.”
”Minä vihaan minua”, Pelkkä Tony tuhahti.
”Niinpä niin, otapas Dewi, ystäväiseni”, Toke sanoi mielissään Pelkän Tonyn selvästä alistumisesta. Pelkkä Tony otti Mountain Dewin, korkkasi sen ja otti pitkän huikan pohjanmaan kautta. Hän ähkäisi mielihyvästä kylmän nesteen kulkiessa hänen kurkkuaan alas kutitellen.
”Aaaaaaahhhh”, kaikki viisi Tonya (kaksi heistä ei muuten esiinny tässä tarinassa) huokaisivat mielihyvästä ja niin Pelkkä Tony alkoi tehdä läksyjä, jotka tehtyään hän sai huomata, ettei vieläkään ollut saanut yhtäkään kommenttia.

Tämän tarinan on kirjoittanut Toke, joka hurmioissaan lopullisesta voitostaan Pelkästä Tonysta vaivautui jopa tekemään jotain.

Kumiankkojen filososfista taustaaPerjantai 29.12.2006 18:18

Oletko koskaan kuullut niiden ääntä yöllä, kun ne luulevat sinun jo nukahtaneen? Oletko haistanut niitä? Oletko tuntenut niiden läsnäolon? Varmasti... mutta oletko koskaan nähnyt niitä? Monia ihmiskunnan valioyksilöitä kautta historian on kiinnostanut eräs kysymys. En tarkoita kysymystä ”kuka minä olen?” joskin vastaus on käsittääkseni näihin kysymyksiin melkein sama. Tarkoitan tietenkin kysymystä ”oi, miksi, miksi, miksi? Miksi näin käy minulle? Mitä tein väärin? Miksi minua näin rangaistaan?” joka on käsittääkseni kaikista ihmiskuntaa askarruttaneista kysymyksistä useimmin käytetty nykyaikanakin. Toinen nykyisistä suosituista kysymyksistä on ”mitä telkkarista tulee?”
Oli miten oli, uskon saaneeni vastauksen tähän älykköjä askarruttaneeseen ongelmaan. Meitä rangaistaan näin, koska meidät on lavastettu Jumalan silmien edessä – meidät, viattomat ihmiset, jotka olemme hänen itsensä luomia.
Syylliset (aivan, siis ne, joita saatte syyttää) ovat hyvin salaperäinen ja kavala rotu, joka on häirinnyt ihmiskunnan kehitystä ja kulkua eteenpäin jo vuosituhansien ajan. Kyllähän te tiedätte, mistä puhun? Vastaus on: kumiankat!
Tiedän kyllä ensimmäisen mieleenne tulevan kysymyksen (joka on myös nykyään melko suosittu) ”mitä helvetin humpuukia tämä oikein on olevinaan?” mutta jos päättäisit kysyä itseltäsi hieman harvemmin kysyttyä kysymystä, eli ”onko minussa vikaa?” päätyisit varmastikin samaan lopputulokseen. Tein useita huipputeknologisia kokeita ja tämä oli aina lopullinen lopputulos. Kysyin itseltäni tuon harvoin käytetyn kysymyksen itseltäni viisikymmentäkaksimiljardiakolmesataaneljäkymmentäyksimil-joonaaseitsemänsataaviisikymmentäyhdeksäntuhattasata ja yksi kertaa ja diagnoosini oli joka kerta sama. Kukaan ei siis voi kiistää teoriani todenperäisyyttä kiistattomien todisteiden valossa.
Kumiankat ovat pahoja ja aiheuttavat kaiken pahan, mitä meille tapahtuu! Ei mikään muu, eivätkä varsinkaan ihmiset!
Menkää siis kaikki, juuri nyt, pesuhuoneeseenne ja polttakaa joka ikinen kumiankka, jonka löydätte, sillä säälivinä olentoina emme voi antaa kanssa olentojemme kärsiä moisista mustista ja pahoista sieluista sisällään. On siis ainoastaan kumiankkojen kannalta edullista, ettei yksikään jää henkiin pian maan valtaavasta ankkajahdista.
Teroittakaa hiilihankonne, ladatkaa muskettinne, latokaa heittohaarukat viineen ja lähtekää ankkajahtiin! Olkoon nimenne autuas ja puhdas Herran silmissä!
Kumiankkojen tiedetään myös osaavan pukeutua täsmälleen ihmisen näköisiksi, joten ehdotankin, että kokeilette jokaisen kohtaamanne ihmisen kohdalla, että onko hän kumiankka. Valakaa hänelle betonikengät ja heittäkää järveen. Jos hän kelluu, hän on kumiankka ja hänen täytyy kuolla! Jos hän ei kellu, niin paska juttu, mutta uhrauksia täytyy tehdä hyvyyden nimissä. Kumiankan voi tuntea myös siitä, ettei kanna ristiä kaulassa, sillä kumiankkojen tavoitteena on levittää jumalattomuutta ja epäsopua kunnon kristittyjen keskuudessa, joitakin poikkeuksia tosin muodostavat ne ovelat kumiankat, jotka pitävät kaulassaan aivan liian suurta, kullalla valettua ristiä. Jos tapaatte ”ihmisen” jolla ei ole ristiä kaulassa, älkää epäilkö pamauttaa Herran nimeen!
Siunausta kaikille!

VARO, MAAILMA!!!!!Perjantai 03.11.2006 10:37

Kumiankat ovat tulossa! Vuosituhansien ajan ovat kumiankat kasvaneet pahuudessa juonitellessaan ihmiskuntaa vastaan ja lihoten siitä pelosta ja kaaoksesta jonka ovat luoneet. Kumiankkoja ei sovi ottaa kevyesti, sillä he ovat oikea uhka sille yhdyskunnalle, jonka me tunnemme. Asioita menneisyydessä, jotka menevät kumiankkojen piikkiin: Irakin sota; mitä jos Bushilla ei olisikaan ollut kylvyssä parempaa tekemistä, kuin mennä itseensä? Neuvostoliitto; kenen luulette Leninille kuiskanneen ajatuksen sosialistisuudesta kylvyssä? Jeesuksen kuolema; mikä luulet Juudaksen olleen? Meillä on vain yksi toivo; pehmokäärmeet! Menkää kaikki sittariin ja ostakaa pehmokäärme sillä ainoastaan ne voivat suojella teitä kumiankkojen pahuudelta! Ne tulevat! NE TULEVAT!!!!
...ei ole olemassa.

Elämän koostumusTiistai 22.08.2006 18:11

Mistä käsite "elämä" loppujen lopuksi koostuu... Itse olen sitä mieltä, että se koostuu kahdesta melko samanlaisesta mutta kuitenkin aivan erilaisesta palikasta... Elämä koostuu angstihetkistä, jolloin tuntuu siltä, että elämä on perseestä, ja niistä angstihetkistä, jolloin ei tiedä tuntevansa, että elämä on perseestä... Nämä ovat ihmisen perusmielenalat ja odotankin saavani Nobelin psykologian palkinnon tutkimustyöni johdosta... Tutkimuksissani on käynyt hyvinkin selväksi, että kun ostan Dewin, olen surkeassa kunnossa, mutta kun juon sitä, olen vieläkin surkeassa kunnossa, mutten enää vain tiedä sitä, ja kun heitän tyhjän pullon pöpeijikköön, unohdan kokonaan etten tiennyt olevani surkeassa kunnossa, jonka nyt taas tiedostan... Sama ilmiö pätee myös käsitteissä "humala" "rakastelu" sekä "Michael Jacksonin uima-altaaseen hypähdys"... On myös olemassa se mahdollisuus, että joidenkin ihmisten elämä koostuu ainoastaan palasista, jotka eivät tiedä tuntevansa että ovat surkeassa kunnossa ja näille ihmisille minulla on vain yksi sana: naiivit idiootit jotka eivät tiedä mitään elämästä!!! Okei, siinä oli enemmän kuin yksi sana ja muutama huutomerkkiäkin, mutta pointti on se, että jos ihminen ei vihaa elämäänsä ja halveksu muita ihmisiä ja sitä, mitä he edustavat (omaa vihaansa elämää kohtaan ja halveksuntaa sinua kohtaan) kyseinen ihminen on luultavastikin vammainen... lääketiede ei ole vielä käsittänyt tätä massiivista tautia, mutta minä kokonaan uuden lääkealan edelläkävijänä tiedän siitä ja kutsun kyseistä sairautta Aersuttavus Humunaamukseksi... Niille, jotka tuntevat vihaa näitä... näitä.. OIKKUJA kohtaan, voivat ilmoittautua vastarintaan, jonka tarkoitus on kitkeä nämä naiiviuden sikiöt kokonaan maailmankaikkeudestamme (jota vihaamme)... Vastarinnan nimen olen itse keksinyt ja se on "The Vastarinta"!!! Nerokasta vaikka itse sanonkin...




Palkka maksetaan Dew-pulloissa..

Ihme ja KummaPerjantai 09.06.2006 00:06

Tulin vain koneelle ja näpytin ja klikkailin pari juttua, ja yhtäkkiä, kuin välähdys taivaalta, minä näin näyn, osan Herran, Jumalan suunnitelmasta... Se kävi niin, että tulin koneelle... Kaksoisklikkasin Internet Explorelia... Sen jälkeen klikkasin osoitepalkkia... Painoin nappeja: i r c . f i ... Sen jälkeen painoin ylhäältä Oma... Kuljetin hitaasti hiiren alemmas, kunnes se oli linkin päällä, jossa luki Toke... Silloin tajusin, että minä olen oikeasti nainen, ja olen aina ollutkin, ja että kaiken muun esittäminen on sekä turhaa että jumalanpilkkaa... Näin nimittäin, että yhteisössä nimeltä Toke on poikien osuus jäsenistä 0, 0 prosenttia... Olen siis jälleen kaivanut esiin vastauksen yhteen koko maailmaa askarruttaneeseen kysymykseen... Ja näissä merkeissä minä sielu valaistuneena näkemään uuden totuuden sanon teille näkemiin... Öhm... Siis... Näkemiin!

P. S. Sain tänään käsiini Arisposta tilaamani paidan, jossa lukee "Dewi on Valtias!" Se on ihan vitun himo, enkä enää koskaan riisu sitä!

Elämän TarkoitusLauantai 27.05.2006 13:37

Noniin kaikki... Asettukaa piiriin ympärilleni ja sulkekaa silmänne... Miettikää kanssani näitä suuria kysymyksiä: Mitä elämä on? Mikä sen tarkoitus on? Onko uskonnollisilla eroilla lopulta niin paljon väliä? Onko saunapalvi tosiaan parempaa, kuin meetvursti? Ehkä yhdessä löydämme vastauksen, kun liidämme avaruudessa ja teemme sielumatkoja Plutoon ja otamme samalla selvää, ovatko plutolaiset oikeasti sellaisia, kuin Prätkähiirissä... Jos jollakin on mitään mielipiteitä näistä asioista, ne voi vapaasti kirjottaa tänne, eikä tarvitse hävetä; me kaikki olemme samassa tilassa ja ymmärrämme sinua... Minulla kuitenkin on omat (kaikille niiden täytyy olla omia) vastaukset noihin neljään kysymykseen, joita voidaan käyttää lähtökohtina... Ne kuuluvat näin: Elämä on Dewiä... Sen tarkoitus on juoda Dewiä... Uskonnollisilla eroilla ei ole mitään väliä; Buddhisteja, kristittyjä, mormoneja, muslimeja, pietistejä, metodisteja, marxisteja, darvinisteja, shintolaisia, jehovan todistajia, juutalaisia, hinduja ja pakanoita yhdistää se tosiasia, että kaikki rakastavat Dewiä... Saunapalvi ja meetvursti eivät ole kumpikaan mitään verrattuna Dewiin... Kertokaa omia filosofioitanne... Olkoon elämänne pyhitetty, kuin ala-asteella pakollisesti lausuttu ruokarukous... Minä (Toke) olen puhunut!
PS: Vasta 12 jäsentä mua rakastavien yhteisössä! Kyl mua nyt enemmän jengii rakastaa!

Tarina Token ElämästäPerjantai 26.05.2006 00:55

Heräsin siinä suunnilleen kello 10:27... Päätin, että se on aivan liian vähän... Nousin siis sängystä suunnilleen kello 11:57:35... Kävelin alakerran rappuset alas ja menin keittiöön syömään aamupalaa... Äkkiä tajusinkin, ettei minulla ollutkaan nälkä... Päätin siis olla syömättä... Tiesin heti tehneeni varmasti tuon päivän tärkeimmän päätöksen tulevaisuuteni kannalta... Menin siis (syömättä aamupalaa) olohuoneeseen ja rojahdin sohvalle... Huomasin liian myöhään, että siellä katsottiin Disney Channelia, mutten pystynyt enää nousemaan, kun kerran olin jo rojahtanut... Olin siis loukussa siinä Kim Possiblen ja Barbaari-Daven välimaastossa... Päätin huutaa, mutta tajusinkin, ettei ääneni kuitenkaan olisi kantanut kakaroiden kiljumisen vuoksi... Tein siis sen päätöksen, että pitäisin turpani kiinni ja kärsisin rangaistuksen holtittomasta sohvalle rojahtamisestani... Siinä välissä tajusin ensimmäisen kerran tuona päivänä, ettei minulla ole elämää... Tajusin siis myös, että tämä päiväkirjamerkintä on nimetty hieman väärin... Tai siis olisin kai tajunnut, jos olisin tajunnut jo etukäteen, että tajuaisin kirjoittaa tämän myöhemmin tänään... Lopulta enkeli taivahista, Rasperi a. k. a. se jätkä, kun on täällä koko ajan, tuli ovesta sisään ja tulin siihen lopputulokseen, että jumalauta, kyllä tästä on pakko päästä ylös... Koska olin jo lievästi masentunut siihen päivään, annoin äidilleni vitosen, jotta hän toisi minulle kaupasta pullon Dewiä... Menimme siis Rasperin a. k. a. sen jätkän, kun on täällä koko ajan kanssa ylös ja fiilasimme tylsistymiseen asti musiikkikappaleita, joita ei voi fiilata... Lopulta mutsitsukkeli tuli takaisin ja antoi minulle Dewi-pullon ja silloin tuntui, että päiväni on pelastettu... Olinpas väärässä, sillä tätä päivää ohjasivat jopa Dewiä (tiedän, se on jumalanpilkkaa) suurempi, saatanallinen mahti... Jätin Dewin puoliksi juotuna huoneeseeni ja menimme trampoliiniin hyppimään... Jostain syystä tänään ei kuitenkaan edes pomppimiséssa ollut hohtoa... Silloin koko juttu vielä kruunattiin, kun Hepa a. k. a. se tyyppi, jolla on kauniin helähtelevä nauru tuli paikalle ja kertoi menemänsä laivalle parin tunnin päästä... Sitten se lähti... Ja sitten tuli suunnilleen kahden tunnin pituinen kohtaus, josta minulla ei ole mitään muistikuvaa, ehkä humalluin Dewistä ja sen tuomasta nautinnosta... Vitun Rasperi a. k. a se tyyppi, kun on täällä koko ajan pyytää nyt mua tupakalle, mut kun en ehi, kun mulla on inspiraatio kirjottaa tää päivä ja kaikki se paska, mitä se sisälsi... Mutta mennään nyt; maailma tarvitsee marttyyreitä...

VÄLIAIKA

Okei, on hyvä olla takasin täällä, tai oikeastaan huono, sillä tämäkin on varmasti jotain perkeleen työtä niinkuin kaikki muukin tänäpäivänä tapahtunut... Kröhöm! Sitten me kuitenkin lähdettiin Rasperin a. k. a sen tyypin, kun on tääl koko ajan kanssa Kaaron koululle.. Siellä oli Jansku a. k. a Banaani eli se Saatanan työ, joka tässä päivässä oli pahinta, Iiro a. k. a se tyyppi, joka avaa suunsa matiikan luokassa, Arska a. k. a Amanda ja sen kivekset, Jonna a. k. a se tyyppi, joka vihaa mua suunnilleen yhtä paljon, kun kaikki muutkin, Jokke a. k. a epäonnistunut taiteilija, jonka taide epäonnistui ja Viljanen a. k. a se tyyppi, jolla on vakioRX oli hakemassa Jokelle a. k. a epäonnistuneelle taiteilijalle, jonka taide epäonnistui mässyä... Siinä sitten hengattiin kaksi tuntia, jonka aikana luojan kiitos Jansku a. k. a Banaani eli se Saatanan työ, joka tässä päivässä oli pahinta lähti vekeen... Sävelsimme myös uuden kappaleen Joken a. k. a epäonnistuneen taiteilijan, jonka taide epäonnistui kanssa... Se menee näin: Drink that Mountain Dew! Drink that Mountain Dew! Oh yeah! ja niin edespäin... Se kuitenkin oli täysi hitti... Sitten jätin nuo turpeennuuskijat, joiden nimiä en jaksa enää sanoa, ettei minun tarvitsisi myös luetella heidän lempinimiään, jotka ovat varsin pitkiä, koska he vihasivat minua niin paljon... Sitten menin kotiin rypemään itsesäälissä a. k. a siinä tunteessa, joka iskee yksin ollessa... Sitten taivahan enkeli, Rasperi a. k. a se tyyppi, kun on täällä koko ajan tuli takaisin ja päätin alkaa kirjoittaman tätä selontekoa...
Lopullinen loppupäätökseni tästä kaikesta: Kädet voivat tulla kipeiksi myös koneella kirjoittamisesta!
PS: Se saatanallinen pahuus, josta puhuin: En enää muista, mikä se oli, mutta aika pahaa se kuitenkin oli...
PSS: Rakastakaa mua nyt viel vähän enemmän! Yheksän jäsentä vasta mua rakastavien yhteisössä! xD