Opa
Opa syntyi jälleen maailmaan eräänä kuumana aamupäivänä. Kaukaa näki että hänestä tuli poika. Perhe oli pienituloinen ja he söivät vain lehmänlantaa. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ei pidetty idioottina.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oudoksuttamaan juopottelu, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli paperiarkit.
Opa kehittyi kuudennellakymmenellä varsin kauniiksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä raidalliset silmät.
Kavereista johtaen hän oli erittäin fantastinen. Lempiruokaansa iilimatoja hän sai työskennellen aerobikjakkarana.
Opa ei tupakoi eikä nuuskaa. Alkoholia hän kauppaa alaikäisille.
Hän sai itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.
Sen pituinen se.