IRC-Galleria

Individualismi on muoti-ilmiö. Täytyy olla mahdollisimman yksilöllinen ja erilainen valtavirrasta poiketen. Onhan erottumaan pyrkiminen hyväkin asia, mutta rajansa kaikella. Erilaisuuden ja erikoisuuden tavoittelu johtaa siihen, että keksitään esim. psyykkisiä ongelmia, jotta kuulostettaisiin mahdollisimman erikoisilta ja kiinnostavilta.

Kyseessä on lääkärikirjailmiö. Luet kurkkumädästä, ja alat havaita heti itsessäsi kurkkumädän oireita. Luet masennuksesta, ja "tajuat", kuinka alakuloinen olet ollut viime aikoina. Se johtaa itsesuggestion kautta siihen, että todellakin masennut. Tai jos luet psykooseista, havaitset näkeväsi aistiharhoja ja kuulevasi mitä sun sattuu. Luot sairauden itse.

Itsesuggestiolla aiheutetusta sairaudesta voi päästä samaa tietää eroon. Vakuutat vain itsellesi, ettet sinä oikeasti mitään harhoja näe, kehität ne vain omassa päässäsi. Hetken alakulosta ei tule hallitseva osa elämääsi, jos et anna sen kehittyä sellaiseksi. On tiedostettava, että nyt olen vain apea, kyllä se menee kohta ohi.

Tietenkin, jos todellisia ongelmia on, on hyvä pyrkiä saamaan niihin apua. On katsasteltava itseään kriittisesti: tarvitsenko suurimpaan ongelmaani todellakin lääkitystä ja ulkopuolista apua, vai voinko tulla toimeen omillani? Samat ongelmat kuitenkin vaivaavat useampia ihmisiä kuin yhtä ainoata, mutteivät kaikki hae niihin apua. Miksi? Joku voi sanoa, että he ovat vahvempia. Miksei siis itse voi pyrkiä siihen, että muuttuu vahvemmaksi sen sijaan, että itsesäälisesti ilmoittautuu heikoksi?
Tottakai terapia on hyvä asia. Käytän itsekin toisinaan noita palveluita. Olen kuitenkin huomannut, että tarpeeni tuolle palvelulle on paljon vähäisempi, kun tiedostan, etteivät ongelmani ole kokoaikaisia.

Sanoin aikaisemmassa kirjoituksessani, että kaikilla on murheensa ja että on tyhjänpäiväistä ruveta vertailemaan keskenään, kenellä menee kaikista kurjimmin. Älkäämme siis ruvetko tekemään itsestämme erikoisempia kuin olemmekaan. Olemme yksilöitä jokainen, ja toisiimme nähden erilaisia ihan ilman keksittyjä mielenterveysongelmiakin.

Otsikosta saa ehkä negatiivisen kuvan. Pyrin kuitenkin kertomaan sillä, ettei kenenkään kannata pyrkiä olemaan se kärsivä filosofi onnellisten sikojen keskellä, eli pätemään omalla syvyydellään ja kärsimyksellään. Minusta on ainakin paljon mukavampaa olla onnellinen sika.