IRC-Galleria

Olen ollut enemmän tai vähemmän aggressiiivinen koko viikon. Eilen illalla oli klimaksi (lonkkua, punkkua ja kaljaa nostattajana), mutta sama meno vaikuttaa jatkuvan tänäänkin. Luulin, että olisi hitusen helpottanut kun omistin eilisen illan kiukuttelulle. Vaan eipä ei.

*vetää syvään henkeään ja ryhtyy vuodattamaan*

Ensinnäkin minua vituttaa oma äitini. Se lienee tässä iässä ihan luonnollista. Ei minulla nyt varsinaisesti mitään sitä vastaan ole, mutta toisinaan se on raa'asti sanottuna hermoheikko nalkuttaja. Vittu kaikki mitä teen, on väärin, en saa mitään aikaiseksi, en ilmeisesti onnistu saamaan itteäni miehenä kouluun, kylille tai matkoille ilman sitä jatkuvaa "onko sulla se ja se matkassa, äkkiä nyt ettet myöhästy"-juttua. Sekin on vielä luonnollista. MUTTA. Olen itse niin tempperamenttinen sielu, että jo nyt perkele ärähdän, jos minulle nalkutetaan liikaa. Sitten se ottaa itseensä ja ryhtyy säälimään itseään. Voi vitula päähän ja toisela perseele.

Sen lisäksi adrenaliiniani nostattaa tässä paskakaupungissa jumiminen. Sekin on normaali teinitunne. Mutta täällä ei ole kerrassaan mitään tekemistä, melkein kaikki kaverit ovat Oulussa ja tämä nyt vaan on tällainen perhananmoinen persreikä tämä paikka ahdasmielisine ja ahdistuneine ihmisineen ja niin edelleen. Jumalattaren kiitos että pääsen täältä pois keskiviikkona. Jos elän siihen asti.

Edelliseen liittyen elän totaalisessa uutispimennossa. Sen voisi suomentaa "en ole aikoihin kuullut juoruja". Mutta en tiedä juuri mitään, mitä kavereilleni kuuluu, hyvä sentään että edes Qstockissa jotain.

Sitten minua vituttaa rahapula. Tiedän, tiedän, oma vika, mitäs en pahemmin töissä viihtynyt. Mutta minuun on iskenyt kaiken muun pahan lisäksi jokin tuhlaamisvimma. Siinä mielessä ihan hyvä, ettei ole rahaa mitä tuhlata, mutta toisaalta se vituttaa ihan saatanasti.

Sitten Ouluun palaaminenkin vähän vituttaa, tosin vain lähinnä siksi, että asun solussa ja sinne on ilmeisesti muuttanut jo joku tuntematon hyyppä. Minähän olen sosiaalinen vain vahvassa humalatilassa. Ja se kanssa, että se palaaminen menee vähän viime tinkaan, olisi paljon tavaroita, jotka haluaisi rauhassa laitella ja katsella ympärilleen pari päivää. Mutta keskiviikkona menen ja torstaiaamuna heti oltava Pohjankartanon juhlasalissa.

Lisää ankaran kyrsimisen aiheita antavat tietyt ihmiset. Tai oikeammin tietty ihminen. Sellainen, joka on tarpeeksi raukka ollakseen sanomatta mitään päin naamaa, vaikka siitä näkee valovuosien päähän, että jokin mättää. Perrrrrkele. No, siihen keksin jo ratkaisun, annan olla. Mutta kyllä se kyrsii edelleen. On terapeuttista saada valittaa.

Tämä minua on aina tympäissyt, mutta ladotaanpa vain lisää kiviä aasin selkään. Meidän isäntä suhtautuu minuun varsin aliarvioivasti. Tai vielä pahempaa. Koulussa pitäisi vetää kymppejä ja älliä, tulevaisuudennäkymät olisivat vähintään jossain Brysselissä, MUTTA. Äijä ei lainkaan luota arvostelukykyyni eikä muihinkaan kykyihini, mitä tulee käytäntöön. Se saattaa puolihuolimattomasti kysyä mielipidettä, johon ei kuitenkaan odota vastausta ja jos sen saa, jättää huomioimatta. Ja aina se alentuva aksentti. Tämä muuten pätee muihinkin ihmisiin. Todella monet kysyvät mielipidettäni jättääkseen sen kokonaan huomiotta.

Tiivistettynä: kyllä menee lapsella surkeasti, kun asuu neuroottisen äidin ja aliarvioivan isän kanssa kaupungissa, joka on täynnä tylsämielisiä ihmisiä. Ja kaikki muutkin ovat ihan pyllystä. *hakee hirttoköyden*

edit. Ai niin, ja jos tämän merkinnän sisältöä yrittää jollekin ihmiselle vuodattaa, saa kuulla omaavansa asenneongelmia. Saa se nyt perkele normaaliakin ihmistä vituttaa.