IRC-Galleria

Alkoi suorastaan itkettää, kun luin Histan märkäkohdusta kertovan päiväkirjamerkintäni. Kahden kuukauden takaiset asiat nousivat kauhean elävästi taas mieleeni. Ehkä voisi kirjoitella taas vähän Histan kuulumisia.

Hista on ihan ennallaan. Se on häpeämätön persoilija, kerjää kaiken maailman makupaloja pullanpaloista lähtien. Eilen juoksutin sitä pyörän vierellä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, ja kyllähän se oli mielissään. Kaikki koirat pitäisi saada haukkua. Sen ruokakupille ei ole mitään asiaa muutoin kuin ruuanlisäämismielessä. Vieraita saadessaan se on kuin pentu, innostuu valtavasti, häntä heiluu toistakymmentä kierrosta sekunnissa, ja kaikki ihmiset on tervehdittävä erityisellä tervetuliaislaululla. Vajaa kuukausi sitten, kun menin junalle Jaakkoa vastaan Histan kanssa, se oli onnensa kukkuloilla: laituri täynnä tervehdittäviä ihmisiä ja kaiken kukkuraksi vielä joku tuttu. Hyvä ettei allensa laskenut silkasta riemusta.

Sen turkkia vaivaa joku kumma kapi. Sille tuli normaali karvanlähtö niin kuin joka kevät, mutta nyt näyttäisi, että siltä on lähtenyt koko aluskarva. Pään alueella sitä kutittaa kovasti, kuono punoittaa ja oikea korva. Sitä on koetettu lääkitä Frontline-liuoksella, kun alunperin vaikutti siltä, että sillä on korvapunkkeja, mutta ei kai ne syöpäläisetkään niin sitkeitä ole, että kestäisivät useamman käsittelyn kalliilla ulkoloishäätömyrkyllä. Eikä korva muistuta oikeastaan punkkikorvaa, sillehän on ominaista sellainen kahvinpurumainen söhrö (kissoilla oli viime kesänä korvapunkkeja terveisinä Lillin pentukodista). Iho näyttää enemmänkin vain ärtyneeltä ja rohtuneelta, mitään ylimääräistä en siellä oikein ole nähnyt. Kuonon ympärillä on vähän samaa, karvoja on vähän ja iho on punainen. Eläinlääkäriin kai se pitäisi taas viedä.

Suunnittelen edelleen sen viemistä agilitykurssille. Pienenä haaveilin sen kilpailuttamisesta, kovin potentiaalinen agilitysheltti se olisikin ollut. Ryhmämme ohjaaja oli kuulemma ollut pahoillaan lopettamisestamme, Hista olisi päässyt vielä pitkälle. Tuskin siitä enää kilpailukoiraksi on, vaikka sitä ei eilenkään näyttänyt juokseminen juuri uuvuttavan. Pitää ensinnäkin katsella, pääsemmekö mihinkään agilityryhmään ja jos pääsemme, miten sillä lähtee siellä hommat rullaamaan. Joku raja tylsistyneen vanhan rouvankin innostamisella. :)

Kertoilen taas lisää kuulumisia, kun niitä ilmaantuu.