Irakin entinen presidentti ja diktaattori Saddam Hussein teloitettiin taannoin kotimaassaan hirttämällä. Teko sai vahvaa kritiikkiä halki maailman; oli teloituspäätös tehty ja toteutettu liian hätäisesti ja oliko se ylipäätään oikein. Hussein teki huomattavia ihmisoikeusrikoksia, mutta olisiko hän siitä huolimatta ansainnut kuolemanrangaistuksen?
Ihmisoikeusjulistus käsittelee ihmisyyden arvoa. Kaikilla on oikeus elää eikä ketään saisi tahallisesti kiduttaa. Silti moni valtio rikkoo tätä vastaan; jos ei valtiollisella tasolla, niin epävirallisesti suljettujen ovien takana. Vaikka luulisi keskiaikaisen pyövelitouhun olevan reippaasti jo mennyttä ja hyvin vanhanaikaista, kuolemanrangaistus elää yhä joidenkin valtioiden lakipykälissä hyväksyttävänä rangaistusmuotona. Onko tämä kuitenkaan ongelma? Eivätkö murhaajat ole ansainneet mesopotamialaisen kohtelun, silmä silmästä?
Ensinnäkin on mietittävä, mihin kuolemanrangaistuksella pyritään. Onko tarkoitus kitkeä rikollisuutta vai kostaa vangille henkilökohtaisesti? Yhdysvalloissa rikollisuusluvut kuuluvat maailman suurimpiin. Kuolemanranaistus ei siis ole onnistunut madaltamaan lukua. Sen sijaan rikollisuus näyttää olevan vain kasvamassa. Tällöin rangaistuksen tarkoitus, kääntää ihmiset takaisin kaidalle tielle tai pitää heidät siellä, ei toteudu.
Henkilö, joka tekee kuolemanrangaistukseen vaadittavan teon, tuskin tekonsa hetkellä ajattelee voivansa kuolla, jos tai kun jää kiinni. Henkirikoksia tekevät usein ovat psyykkisesti sairaita ja ehkä jopa haluavat kuolla tai ainakaan eivät välitä siitä, elävätkö vai eivät. Tällöin kynnys rikosten tekemiseen madaltuu, voihan ajatus kuolettavasta myrkkyruiskeesta tuntua jopa houkuttelevalta.
On myös mietittävä, kenellä on oikeus määrätä tai täytäntöönpanna kuolemanrangaistus. J. R. R. Tolkien kirjoitti: "Monet, jotka ansaitsisivat kuolla, elävät ja monet, jotka ansaitsisivat elää, ovat kuolleita. Pystytkö antamaan heille elämän? Älä sitten ole niin innokkaasti jakamassa kuolemantuomioita." Tämä luo ajatuksen, että jos käytännössä on kuolemanrangaistus, vastaparina täytyisi olla henkiinherättäminen. Mutta koska tämä on tieteellisesti mahdotonta, sen pitäisi karistaa päättäjien ajatukset itsestään jonkinlaisina jumalina, jotka voivat kontrolloida ja asettaa vastaavanlaisia tuomioita. Mutta ihmisellä on aina ollut ja tulee todennäköisesti aina olemaan jonkinlainen tarve päteä ja vaikuttaa yhteiskunnassa, mikä on sen säilyvyyden kannalta toki hyväkin piirre, mutta joka liioiteltuna menee siihen pisteeseen, että ihminen pyrkii kokonaan määräämään toisten elämästä.