IRC-Galleria

Trollbunden

Trollbunden

Promise I'll be kind.

Selaa blogimerkintöjä

Oonpahan ainakin päissään.Tiistai 03.06.2008 06:30

Meikää surettaa kaikki kaverit, jotka ovat masentuneita ja itseinhoisia ihmisiä. Haluaisin auttaa niitä kaikkia. Voisin ruveta uudeksi Jeesus-inkarnaatioksi, joka tarjoaisi ratkaisuun näihin ongelmiin. Uskonto tosin on liian helppo ratkaisu, haluaisin oikeasti auttaa niitä ihmisiä enkä tarjota vain keinoa peittää ongelmia uskoon. Tosin uskokin on asenne, ja jos uskoo, että voi muuttua siitä epätyydyttävästä figuurista, jonka peilissä näkee, miellyttäväksi ihmiseksi, se on mahdollista, sillä uskonto tavallaan jo tarjoaa valmiin muotin tuolle miellyttävyydelle, eikä asiaa tarvitse itse sen kummemmin ajatella. Tästä uskon olevan kyseessä, kun juopot ja narkkarit ja sen sellaiset kääntyvät kristityiksi.

Voisin myös ruveta luokanopettajaksi. Opettajana kun voi vaikuttaa niin paljon siihen, millaisen ihmiskuvan lapset pieninä saavat. Itse ainakin tiedän omat osa-alueeni, johon panostaisin opettajana, ne olisivat tasavertaisuus ja koulukiusaamisen vähentäminen. Tasavertaisuudella en suinkaan tarkoita sukupuolten välisiä eroja, vaan sitä, että lasten ei tulisi saada etuoikeuksia ja vapauksia. Jos aineen läpäiseminen edellyttää tiettyä määrää työtä, kukin oppilas tekee juuri sen määrän työtä saadakseen arvosanan. Itse olen ainakin huomannut liiallisten etuoikeuksien miltei pilanneen elämäni. Uskon, että suurin osa lukiossa kokemistani vaikeuksista juontaa juurensa siihen, että peruskoulussa olen saanut aivan liikaa vapauksia tyyliin "joo no vaatiihan tämä mantsa tämän ja tämän kokeen, mutta kun sinä olet muuten hyvä oppilas, ei sinun tarvitse tehdä mitään koetta, annan sulle kiitettävän". Tämä on koitunut turmakseni lukiossa, jossa todellakin täytyy tehdä tietty määrä töitä läpäistäkseen kurssin. Mielestäni jokaisen täytyy tehdä vähintään yhtä paljon töitä läpäistäkseen oppiaineita jo peruskoulussa. Ei elämässä pärjää vain luovailemalla ja väistelemällä vastuuta.

Joo, nyt lähden paapaamaan, menee liian epäselväksi shitiksi. Join lähestulkoon liikaa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.05.2008 23:28

Jos saat yli 15, olet perussuomalainen nuori.

(x) sinulla on vihreät/harmaat/siniset silmät
(x kaiken tämän hiusvärin alla) sinulla on tumman vaaleat hiukset
( ) talvella menet laskettelemaan
( ) ja luistelemaan
( ) sulla on jopo
(x) huulesi rohtuvat helposti
( ) ja ihosi palaa helposti auringossa
( ) arkivaatteesi ovat farkut ja huppari
( ) sinusta suomalaiset ovat kaikkein parhaimman näköisiä
(x) menet usein pyörällä kouluun
(en yhtäkkiä muista meressäuintikokemuksia, hankala sanoa) tykkäät uida enemmän järvessä kuin meressä
( ) pidät eniten vaalean sävyisistä väreistä
(/) sinulla on tuulihousut
(/) ja takki
(/) kuuntelet suomalaista musiikkia
(x) pidät korvapuusteista
( ) harrastat / olet harrastanut ratsastusta
(/) syöt aamuisin puuroa
( ) salkkarit on yksi lempi tv-sarjasi
(/) käyt ainakin kerran viikossa jossakin ostoskeskuksessa

yhteensä: 7,5, still half to go

Sekaisin jo lapsena.Maanantai 26.05.2008 01:56

Tällaisen katkelman löysin, kun luin joskus pienenä tehtailemiani haltiaficcejä. Olen kai se minäkin ollut hassu.

"Kännipäiset haltiaherrat nauroivat maistellessaan currykastikkeessa lepäävää villikarjua, pyysivät saada maustepurkkeja lähemmäksi ja tuiskuttivat kahden millin paksuisen kerroksen chiliä lihansa päälle. Sitten he nauroivat riemusta mausteen polttaessa heidän kallisarvoisia kieliään ja joivat lisää viiniä sammuttaakseen palavan makuelimensä."

Jaa.Torstai 22.05.2008 18:02

Saapa nähdä, tuleeko meikäläisestä koskaan ylioppilasta. Tahtovat vähän isokenkäiset laittaa kapuloita rattaisiin.


Juntti
[ ] omistan traktorin
[ ] käytän kirjavaa tuulipukua
[ ] asun takapajulassa
[ ] olen epätietoinen tämänhetkisistä muotivillityksistä
[ ] käyttäydyn huonosti
[x] puhun jotain murretta
[ ] sukunimeni on juntti
[ ] käytän mainoslippistä
[ ] en välitä ulkonäöstäni
[ ] minua on sanottu juntiksi
1


Älykkö
[/] pärjään hyvin koulussa
[ ] loistan erityisesti matikassa, fysiikassa, kemiassa ja kielissä
[ ] viimeisin keskiarvoni oli väh. 9
[x] minulla ei ole vaikeuksia uusien asioiden oppimisessa
[x] olen saanut erityistä huomiota liittyen älykkyyteeni
[x] toisinaan muut ihmiset tuntuvat tyhmiltä kun eivät tajua
[x] minulla on hyvä huumorintaju
[ ] olen hypännyt luokka-asteita yli älykkyyteni vuoksi
[ ] näytän älykkäältä
[/] osaan taktikoida
5

Jääräpää
[/] pidän lujasti kiinni omista mielipiteistäni
[ ] olen aina oikeassa
[ ] asenteitani on vaikea muuttaa
[ ] olen mielestäni itsepäinen
[ ] harvemmin kuuntelen muita
[ ] en välitä muiden mielipiteistä
[ ] jos jotain on päätetty, se pitää
[x] minua on sanottu jääräpääksi
[ ] olin lapsena hyvin vaikea tapaus
[ ] en suostu kompromisseihin
1,5

Blondi
[x] minulla on vaaleat hiukset
[ ] minua on sanottu blondiksi
[x] en aina ymmärrä ihan kaikkea
[ ] löydän itseni usein blondivitseistä
[ ] älykkyysosamääräni lähentelee nollaa
[ ] sanon, en ajattele
[/] kyseenalaistan usein ilmiselviä asioita
[ ] en mä mitää metsää nää ku noi puut on edessä
[ ] olen yksinkertainen
[ ] paris hilton on esikuvani
2,5

Loinen
[ ] jätä jämät
[ ] lainaan usein rahaa kavereiltani
[x] olen riippuvainen jostain hklö:stä
[ ] pyrin hyötymään muista
[x] olen hyödytön
[ ] elän siivellä
[ ] en maksa asumisestani
[ ] olen suorastaan pummi
[/] en käy töissä
[ ] kerjään
2,5

Taiteilija
[x] rakastan musiikkia/kuvista
[/] ymmärrän taidetta
[/] ..osaan tehdä sitä myös itse
[x] harrastan jotain taiteellista
[XXX] isona minusta tulee taiteilija
[x] olen persoonallinen
[ ] käyn taidenäyttelyissä
[x] mikä vaan voi olla taidetta
[x] tiedän ainakin 5 kuuluisaa taiteilijaa
[ ] taide = elämä
7


Alkoholisti
[ ] viina <3
[ ] juon vähintään kaksi kertaa viikossa
[ ] ilman viinaa ei voi olla hauskaa
[ ] on hienoa kännätä/juoda
[/] Alkoon
[ ] äiti anna juomarahaa
[ ] joka viikko pakko päästä baariin
[ ] juon aina itseni känniin
[ ] olen tehnyt viinanhakureissuja viroon
[ ] elämäni on kaatunut viinan takia
0,5

Nörtti
[ ] tietokone <3
[ ] atk-numeroni = 10
[x] omistan silmälasit
[x] tiedän mitä tarkoittaa esim rofl ja irl
[x] käytän konetta päivittäin
[ ] en luopuisi koneestani
[ ] istun koneella lähes 24/7
[/] harrastan tietokonepelejä
[/] olen löytänyt kumppanini netistä
[ ] chattaan
4

Pelle
[ ] minulla on _todella_ kiharat hiukset
[ ] olen huvittava
[/] osaan paljon erilaisia temppuja
[ ] minulla on iso suu ja punainen nenä
[x] rakastan huvittelua
[ ] hymyilen leveästi 24/7
[ ] osaan heittää viittä keilaa
[ ] olen mukana sirkuksessa
[ ] minua on sanottu pelleksi
[/] rakastan esilläoloa
2

Urheiluhullu
[x] harrastan urheilua
[/] ..ja rakastan sitä
[ ] olen atleettinen
[ ] käyn salilla
[ ] olen kilpaurheilija
[ ] kuntoni on minulle tärkeintä
[/] lenkkeilen
[ ] syön terveyspatukoita
[ ] kuulun johonkin seuraan
[ ] urheilu = elämä
2

[Ei aihetta]Lauantai 17.05.2008 16:36

KESÄGALLUP

Kesällä aion
[x] viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien kanssa
[x] tutustua uusiin ihmisiin
[x mahdollisuuksien mukaan] uida paljon järvessä/meressä
[x] grillata
[x] hyppiä trampoliinilla
[x] kuunnella musiikkia terassilla/pihalla nauttien samalla kylmästä juotavasta
[x] shoppailla kaupungilla
[ ] mennä ulkomaille
[x] mennä huvipuistoon
[x] mennä kesätöihin
[x] matkustaa muuten vaan jonnekin
[x] nähdä ystäviä, jotka asuvat kauempana
[ ] ottaa aurinkoa
[ ] telttailla
[x] mökkeillä
[/] käydä festareilla
[x] istua paljon tietokoneella
[ ] katsoa salkkareiden vanhoja jaksoja
[ ] katsoa serranon perhettä
[x] syödä mansikoita
[x] syödä jäätelöä
[x] pyöräillä/rullaluistella
[x] kävellä luonnossa
[x] bilettää
[ ] ikävöidä koulua
[/ yeah right] opiskella
[x] nukkua

KUMPI?
Vadelma vai mansikka? - Mansikka
Jäätelö vai karkki? - Jätski
Pyörä vai mopo? - Pyörä
Järvi, meri vai uima-allas? - Järvi for teh win
Limsa vai mehu? - Mehu
Uudet vai vanhat perunat? - Uusia pottuja
Shortsit vai minihame? - I prefer skirts
Kesäkuu vai heinäkuu? - Sekä että
Kesäromanssi vai yhdenillan juttu? - Kesäinen romanssi
Bikinit vai uimapuku? - Uikkarit ehkä
Rusketusrajat vai ei? - Onhan ne osa kesää
Tikkataulu vai pelikortit? - Tikkataulu
Vaalea vai tumma? - Vaalea mikä? Tumma suklaa
20°C vai 30°C - Kakskyt kiitos
Varjossa vai auringossa? - Varjossa


KYSYMYKSIÄ
Paras jäätelömaku? - Minttu ja suklaa
Onko teillä kesämökki? - Ei ole meillä, mutta Jaakon porukoilla on, sinne siis
Paras kesäruoka? - Mansikat, muurinpohjalätyt ja grillatut vihannekset
Paras aika päivästä mennä rannalle? - Kolmen jälkeen
Onko jokin asia mikä ärsyttää kesässä? - "Iiiiiiiiiii... iii-iii-iii-iiiiiii..." "fking sääski, kuole! mää yritän nukkua"

Minulla on juhlimisen aihetta ensi kesänä
[ ] Kyllä
[x] Ehkä
[ ] Ei

1. Mitä odotat kesältä 2008 ja miksi?
- Rahaa ja muuttoa ja mukavaa hengailua ja sisustamista ja töiden tekemistä.

2. Aiotko olla töissä? Miksi, miksi et?
- Kyllä aion, ei saa mistään muuten rahaa.

3. Mikä on parasta kesässä?
- Vihreä ruoho ja jätskikioskit.

4. Mikä on huonointa kesässä?
- No sääskit ja paarmat ja se, että särkee jatkuvasti päätä.

5. Kerro jokin kesälomasuunnitelmasi.
- Muutto Ikaalisiin.

6. Kerro, millainen olisi unelmakesäsi.
- Se, että olisi joustavasti töitä niin olisi rahaa ja aikaa tehdä juttuja. Hengailtaisiin muutama viikko Posiolla, sitten ehkä kävisin joillakin festareilla katsomassa hyviä bändejä. Ei tuo migreeni vaivaisi yhtään, tuulisi etelästä, pyöräilisin paljon ja kävisin uimassa.

7. Kerro toiveesi kesän keskilämpötilasta?
- Kaksikymmentäkaksi astetta olisi aika parahultainen.

Mainitse jokin kesätapahtuma/festari, minne olisi tarkoitus / haluaisit mennä.
- Ankassa olisi mukava käydä, tai Ruississa, tai Qstockissa. Tai sitten Ilosaaressa. Siis yhdessä noista.

Rasti ruutuun!

[/] Kesä vai [/] talvi
[ ] Loma vai [x] kesätyö
[ ] Meri vai [x] järvi
[x] Pehmis vai [ ] tötterö
[x] Tötterö vai [ ] mehujää
[x] Hame vai [ ] sortsit
[ ] T-paita vai [x] hihaton
[x] Laukku vai [ ] reppu
[ ] Bikinit vai [x] uimapuku
[ ] Itikka vai [x] sääski vaiko sittenkin [ ] hyttynen
[x] Mökkikesä vai [ ] Kaupunkikesä
[ ] Sirkus vai [x]tivoli
[x] Suomen kesä vai [ ] etelän kesä
[x] Auringonnousu vai [ ] auringonlasku

Paras kesätuoksu?
[ ] mansikka
[ ] aurinkorasva
[x] vastaleikattu ruoho
[x] sateen jälkeinen tuoksu

Paras kesäilma?
[ ] helle
[ ] pilvinen
[ ] tihkusade
[x] kaatosade
[x] ukkonen
(missä on se tuulinen?)

Paras tapa viettää kesää?
[x] yksin
[x] porukoiden kanssa
[x] kavereiden kanssa
[ ] sukulaisten kanssa
[ ] outojen, uusien ihmisten kanssa

Miten aiot hankkia rusketuksesi?
[x] olemalla auringossa ns. aito rusketus
[ ] käymällä solariumissa
[ ] purkkirusketus
[ ] ruiskurusketus
[x] en halua ruskettua

Sinut vietäisiin autiolle saarelle viettämään kesää.
Mitkä kolme tavaraa valitsisit mukaan?
[ ] aurinkorasva
[x] aurinkolasit
[ ] sandaalit
[x] pyyhe
[x] riippumatto
[ ] kamera
[ ] bikinit
[ ] uimarengas
[ ] tee-se-itse-mehujäätelönvalmistuspakkaus

KESÄLLÄ AION:

[ ] unohtaa koulun
[ ] ottaa aurinkoa
[ ] ajaa skootterilla
[ ] viettää ainakin yhden yön ulkona
[ ] matkustaa ulkomaille
[ ] käydä risteilyllä
[x] syödä jäätelöä
[x] perata mansikoita...
[ ] ...koska äiti käskee
[x] viettää aikaa kavereiden kanssa
[x] shoppailla
[x] kirmata pelloilla
[/] heittää kärrynpyöriä pihallasi
[ ] mennä jollekin leirille
[ ] mennä joihinkin rippijuhliin
[ ]...häihin...
[x] tai kunnon bileisiin
[x] syödä marjoja
[ ] katsoa tv:tä
[ ] datata kellon ympäri (siis vähint. 12 h putkeen)
[ ] sekoittaa tahallasi unirytmisi
[x] siivota
[x] lenkkeillä
[ ] uida meressä...
[ ] ...joessa...
[x] ...tai järvessä
[ ] kalastaa
[x] rentoutua
[ ] opiskella
[x] lukea kirjoja
[x] tappaa hyttysiä
[x] ...mäkäräisiä...
[x] ...tai kärpäsiä
[x] ja shoppailla lisää
[ ] ajaa vanhalla pakulla metsätiellä
[ ] pelata lautapelejä
[ ] valvoa kaksi vuorokautta putkeen
[ ] ja nukkua kaksi vuorokautta putkeen
[ ] herätä aina klo 11 jälkeen
[x] ottaa valokuvia
[ ] maalata
[x] piirtää
[x] bongata lintuja
[ ] hengata ostarilla
[/] pukeutua ainakin kaksi kertaa minihameeseen...
[ ] ...tai minishortseihin...
[x] tehdä kesätöitä
[ ] heittää koulureppusi varastoon...
[ ] ...tai villinä tyyppinä polttaa sen
[ ] meikata paljon
[ ] lotota
[/] käydä pyörähtämässä koulun pihalla just because


[Ei aihetta]Lauantai 10.05.2008 12:44



S I N Ä

Nimikirjaimesi? - PMKL
Montako vuotta olet elänyt? - viidennesvuosisadan!
Minä viikonpäivänä synnyit? - perjantai paras päivä
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - muistaakseni en.


M I E L I P I T E E T

Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta? - kumpikin mukavia, mutta ehkä sittenkin lumisateesta.
Mistä musiikista pidät? - hyvästä tietty
Mikä on lempivuodenaikasi? - syksy ja talvi
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - paha sanoa, kun en ole henkilökohtaisesti tutustunut kuin suomalaiseen ja ruotsalaiseen kulttuuriin, mutta aasialainen kulttuuri kiinnostaa eniten.
Minkälaisista elokuvista pidät? - hyvistä draamaelokuvista, joistakin komedioista, mutta ennen kaikkea visuaalisista elokuvista

S U H T E E T

Keitä kuuluu perheeseesi? - nykyiseen ydinperheeseemme kuuluu minun lisäksi Jaakko ja Tasha, ylempi sukupolvi jälkeläisineen mukaanluettuna äiti, isä, Mikko, Merja, Juho, Vera, Pauli, Maria, Markus ja Joona.
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - Jaakko
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - pienessä ja intiimissä seurueessa, josta tuntemattomia saa olla ehkä yksi tai kaksi, olenpa sulkeutunut
Tunnetko paljon ihmisiä? - kyllähän noita jonkin verran tuntee, tietää sitäkin enemmän

R U O K A

Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? - hmm. en ole syönyt mitään kovin tavatonta koskaan, mutta nimettäköön eksoottisimmaksi vaikka se ruotsalainen kansallisherkku, joka on pallon muotoinen jauhokönttä ja jossa on sisällä jotain tavattoman pahanmakuista lihaa. koiranruokapalleroiksi niitä kouluaikoina kutsuttiin.
Onko sinulla erikoisruokavalio? - joo, olen vegetaristinen laktoosi-intolerantikko.
Mistä juomista pidät? - vaikka minkälaisista, kaakaosta, teestä, useimmista limppareista, vedestä, ananasmehusta, jääteestä, kaiken maailman muistakin mehuista, joistakin alkoholijuomista, pirtelöistä, kahvista...
Mitä ajattelit syödä tänään? - ruokaa.

F R E E T I M E

Pidätkö piirtämisestä? - kyl
Pyöräiletkö paljon? - liikun pyörällä paikasta toiseen
Mitä musiikki merkitsee sinulle? - elämäntapaa
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? - aina valmis!

K O T I

Asutko vanhempiesi luona? - en
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - jos "huoneessani" tarkoittaa kotiani, kyllä
Onko kotisi kodikas? - juuri tällä hetkellä kuvottavan sekainen, mutta muuten kyllä
Mitä muuttaisit kodissasi? - tekisin tästä isomman ja vahvistaisin seiniä ja kaikenlaista, mutta olemme pian muuttamassa niin en kai mitään
Millaisessa talossa asut? - kerrostalossa tällä hetkellä, kohta rivitalossa <3

H A A V E E T

Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - täytyy tunnustaa, että odotan enemmän huomista
Mihin suurin haaveesi liittyy? - niitä on aika paljon, mutta ne jollain tavalla nivoutuvat samaksi haaveeksi tulevaisuudesta.
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - pieni ja mukava? haluaisin sellaisen keltaisen röyhelöhameen, jonka näin Elle-lehdessä. teen sellaisen itselleni sitten kun osaan.

T U R H A T

Oletko onnellinen? - miksi tämän osion nimi on "turhat"? en nyt suoranaisesti onnellinen juuri tällä hetkellä, mutta ihan tyytyväinen.
Nautitko olla yksin? - aika ajoin.
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? - hämärästä. tai oikeastaan valoisasta.

H A L U A I S I N

Olla: Ikaalisissa.
Syödä: ruokaa.
Juoda: ananasmehua.
Saada: töitä/rahaa.

V I I M E K S I

Join: Fenix-terveysjuomaa junassa.
Tipuin tuolilta: en muista.
Itkin: tässä jokin aika sitten.
Nauroin: joko eilen tai tänään.

K Y S Y M Y K S I Ä

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: enpä yhtäkkiä keksi. ilmoitelkaa, jos tunnette sen aiheelliseksi. ai niin joo, parilta kaverilta voisi pyytää anteeksi vähäistä kontaktin ylläpitoa.
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: en käsittääkseni.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: kieltämättä.
Oletko löytänyt netistä kavereita: joo, viljalti.
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: tuon Timon kuorsausta sohvalta.

S U O S I K K I

Huulikiiltosi: mittään huulikiiltoja
Ripsivärisi: öääh
Värisi: tykkään monista, mutta vihreä, violetti ja keltainen ovat eittämättä ihanimmat.
Liikuntalaji: baletti ja agility.

O L E T K O

Hankala: silloin tällöin.
Ilkeä: joissakin tapauksissa.
Viisas: äärettömän.
Hyvä koulussa: semihyvä
Hyvä soutamaan: en ole kokeillut.
Satuttanut itseäsi: joskus.
Huutanut jollekin frendillesi: muistaakseni.
Satuttanut ystävääsi: olen.

O N K O

Vika aina sinussa: me no guilty!
Sinulla lainkaan tapoja: kyl!
Sinua kohdeltu huonosti: joo.
Sinulla pelkoja: liikaa.

K Y S Y M Y K S I Ä

Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: rakkaus on ruma sana... eiku. en tiiä, ehkä.
Kelle puhuit viimeksi messengerissä: en edes muista.
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: "oot haffu"
Paras TV-sarja ikinä: Tuhkimotarina tietty
Jaksatko elää elämääsi: ei kait täsä.

[Ei aihetta]Tiistai 06.05.2008 17:57

KAKSITOISTA BÄNDIÄ/ARTISTIA JOISTA PIDÄN:
01. CMX
02. Rammstein
03. Amy Winehouse
04. Nightwish
05. PMMP
06. YUP
07. Primus
08. Värttinä
09. Norah Jones
10. Johnny Cash
11. Pink Floyd
12. Mokoma

KYMMENEN ASIAA ULKONÄÖSTÄNI:
01. vihreät silmät
02. pienet kädet
03. pienet jalat
04. Isot Tissit (tm)
05. vaaleat hiukset
06. isot silmät
07. likaset hiukset
08. lyhyet kynnet
09. kuiva iho
10. läski

YHDEKSÄN ASIAA JOITA ODOTAN:
01. inspiraatiota
02. huomista
03. kesää
04. syksyä
05. Ikatan pääsykokeita
06. hammaslääkäriä
07. Tampereen-reissua
08. muuttoa
09. sitä, että tulee ilta ja pääsee paapaamaan

KAHDEKSAN LEMPIJUOMAANI:
01. jäätee
02. vesi
03. kokis
04. jaffa
05. fanta
06. vissy
07. juissi
08. tee

KUUSI ASIAA JOTKA ÄRSYTTÄVÄT TÄLLÄ HETKELLÄ:
01. se, kun ei jaksa nousta tekemään hommia
02. hammassärky
03. ei oikeastaan mikään muu
04.
05.
06.

VIISI ASIAA JOITA KOSKETAN JOKA PÄIVÄ:
01. Jaakko
02. Tasha
03. sänky
04. vessanpytty
05. jääkaapin ovi

NELJÄ TV-OHJELMAA JOITA KATSON:
01. Tuhkimotarina
02. Heroes
03.
04.

KOLME PAIKKAA JOISTA MINUT LÖYTÄÄ:
01. kotoa
02. kyliltä
03. ulkoa

KAKSI LEMPIKIRJAANI:
01. en kyllä yhtään keksi, sanotaan vaikka se perinteinen; Taru Sormusten Herrasta
02.

YKSI ASIA JOKA MERKITSEE ENITEN:
01. koti

[Ei aihetta]Tiistai 06.05.2008 01:53



• Oletko koskaan yöpynyt sairaalassa?
- En muistin aikana, en muista, olinko silloin sen grillinsytytysnestejutskan takia yötä. Ai niin ja tietty silloin, kun olin puolimetrinen käärö.

• Missä kuussa synnyit?
- Helmiäiskuussa.

• Mikä on horoskooppisi?
- Vesihintti.

• Kesä vai talvi? Perustele.
- Puolensa kummassakin. Talvesta tykkään siinä mielessä enemmän, että silloin ei tarvitse kärvistellä noiden päänsärkyjen kanssa niin paljon kuin kesän tunkkaisuudessa ja valoisuudessa, kesässä taas on oma hohtonsa. Saa grillata ja uida järvessä ja sen sellaista.

• Juotko alkomahoolia?
- Joskus.

• Poltatko tupakkaa?
- Emmää.

• Omistatko lävistyksiä (muualla kuin korvissa)?
- En tällä hetkellä.

• Aiotko hankkia lävistyksen/lisää lävistyksiä?
- Industrialista olen haaveillut toisinaan, kulmakorukaan ei olisi paha.

• Minkä kirjan luit viimeksi?
- Sandra Noll Hammondin Piruetti - baletin perusteet. Tosin se on hiukan kesken. En kyllä yhtäkkiä muista, minkä kirjan olen viimeksi lukenut loppuun asti. Niitä on niin paljon.

• Minkä leffan katsoit viimeksi?
- Tässä katselen samalla 007 - Die Another Day:ta, aiemmin päivällä katsottiin You Only Live Twice. Jaakko on kipeänä ja vetää Bond-putkea.

• Mitä muita hiustuotteita käytät kuin shampoota ja hoitoainetta?
- Toisinaan öljyhoitoja.

• Meikkaatko?
- Välillä.

• Oletko peruskoulussa, lukiossa vai ammattikoulussa? Vai kenties töissä?
- Lukiossa toistaiseksi, kohta ammattikoulussa.

• Oletko saanut kesätöitä?
- En! Olisi kaiken maailman menoja, kuten pari baletin kesäkurssia, uuden kämpän takuuvuokra, uutta korsettiakin tekee mieli ja koiranpentua ja viljakäärmettä. Joka paikkaan olen itseäni tyrkyttänyt, eikä niille kelpaa. :(

• Omistatko/aiotko hankkia ajokortin?
- Omistan b-tasoisen.

• Mitä sarjoja seuraat tällä hetkellä?
- En mitään. Heroesia sitten kun se jatkuu.

• Mitä sarjoja toivoisit uusittavaksi?
- Enpäs tiedä kun en katso telkkariakaan. Charlie's Angels olisi tietty kova sana.

• Mitä vaatteita sinulla on päälläsi?
- Niinkin tyylikkäästi olen pukeutunut kuin trikoocapreihin, urheilurintsikoihin ja kylpytakkiin.

• Mikä liittymä sinulla on kännykässäsi?
- Dii En Ei.

• Seuraatko Idols-kilpailuja?
- Seuraan niin hyvin kuin ilman telkkaria voin.

• Tilaatko H&M:stä koskaan vaatteita?
- Miksi tilaisin, kun se on tuossa parin kilsan päässä. Tietty jos olisi megalaiska.

• Koska olit viimeksi ulkomailla?
- Lasketaanko Haaparanta ulkomaaksi? :D Varmaan tammikuussa, kun käytiin ostamassa uusi lamppu Ikeasta.

• Oletko huolestunut tällä hetkellä?
- Merviä komppailen, pääsykokeet jänskättää vähäsen.

• Oletko koskaan rikkonut puhelintasi?
- Olen rikkonut aika monta puhelinta, tosin en yhtäkään tahallani. Yksittäinen tapaus muistuu mieleen yläasteelta, kun minulla oli sen ajan trendikäs huppari, jossa oli mahatasku. Kännykkäni oli siellä mahataskussa, ja menin kemian luokassa avaamaan hanan, jonka vieressä olevaan minisuihkuun joku oli laittanut kouran. Tulos: suihku pärskäytti vettä suoraan mahalle, jonka seurauksena kännykkä pimeni iäksi.

• Oletko koskaan soittanut pilapuheluita?
- Olen vissiin.

• Oletko koskaan saanut paniikkikohtausta?
- Joo. Ei oo kivaa.

• Oletko hyvä matikassa?
- Joskus olin, siis joskus todella kauan aikaa sitten. Nykyään en.

• Omistatko digikameraa?
- Kyl.

• Oletko rakastunut?
- Joo. <3

• Odotatko kesää?
- Kuin kuuta nousevaa. Äkkiä pois koulusta ja paikkakunnanvaihtohommiin.
21% - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
5% - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.
57% - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
38% - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.


Eysenckin setä nyt tunnetaan, samoin nettitestit. Piirreteoreetikot ovat aina olleet hakoteillä, mitä tulee yksilöllisyyteen.