IRC-Galleria

Mies seisoi kalliolla. Kymmenien metrien päässä hänen alapuolellaan löivät vaahtopäät vasten kylmää kiveä, ja lokit kirkuivat jossakin kauempana. Taivas oli lyijynharmaa - kuin kuvastaen miehen ajatuksia.
Hän oli aina pitänyt tästä paikasta. Jo pienenä poikasena oli meri ollut lähellä hänen sydäntään, ja täältä hän oli aina ihastellut sen mahtavuutta. Korkea pudotus ei ollut häntä koskaan pelottanut eikä pelota vieläkään.

Päinvastoin - tällä kertaa se veti häntä kovasti puoleensa.

Elämä oli kolhinut häntä pahasti. Pahemmin kuin moni voisi edes kuvitella.
Vuosi sitten hänen vaimonsa murhattiin väkivaltaisesti. Mies ei koskaan nähnyt tämän ruumista, eikä ole sitä katunut. Tapahtuman jälkeen mies luhistui. Hautajaiset ja niiden valmistelut olivat menneet kuin sumussa, mutta kun kuva kirkastui oli maailma yhtä kuin Helvetti. Miehen ja hänen edesmenneen vaimonsa kaksi poikaa katselivat kuukauden isänsä ryyppäämistä ja hiljallista lahoamista, kunnes jotkut oudot tädit tulivat viemään heidät pois. He huusivat isää, mutta tätä ei näkynyt. Voimat oli loppu.
Mies huomasi vasta puolen vuoden kuluttua missä tilassa hän oli. Viina ei enää pitänyt häntä tarpeeksi erossa todellisesta maailmasta, vaan hän siirtyi huumeisiin - spiidiin. Hän leijui maailmasta toiseen, eikä muistanut enää vaimoaan eikä lapsiaan - tuskin muisti itseäänkään.
Mutta kun vuosi vaihtui, mies löysi itsensä sairaalasta. Herättyään hän siristeli silmiään maailman kirkkaudelta. Hänen jalkansa oli poikki, ja myöhemmin hoitaja kertoi hänen löytyneen kotinsa parvekkeen alta kadulta makaamasta. Ryöstettynä.
Sairaalasta päästyään mies kävi AA-kerhot, huumevieroitusklinikat ja terapiat. Mutta hänen sydäntään ei enää mikään parantanut. Se oli musta - mustempi kuin syksyinen yö.

Nyt hän katseli aikoinaan niin rakastamaansa merta, ja sen kuohuntaa. Ja mietti mitä elämä oikein oli - välittämättä tietää edes vastausta. Viima toi vedet hänen silmiinsä kun hän työntyi eteenpäin kohti kylmyyttä.

Taivas oli lyijynharmaa.