IRC-Galleria

Jo ilta tullut on, urut soi, kylä nukkuu,
vain vanhan holvikirkon muurit kuulee musiikin.
Soi parvelta nyt Bach, kaaret varjoihin hukkuu,
on urkurina poika holvikirkon kanttorin.
Kun tienoon valot kaikki jo silmänsä sulkee,
hän pyhäpuvussansa hiipii kirkkoon hiljaiseen.
Ja iltaan kesäiseen fuuga kauniina kulkee,
hän kanttoriksi aikoo vaikka soittaa itselleen.

Jos kerran hän toisillekin soittaa näin saa,
se unta on vielä, mutta innostavaa,
kun kerran urut soivat ja kellot huminoivat,
ne kertovat sen voivat, mitä toivoi hän.

Taas sunnuntaina saa isä-kanttori vuoron;
on häät, ja pauhu mahtava nyt kaikkialle soi.
Tuo poika toiveissaan kuulee laulavan kuoron
ja soinnut, jotka taivaan kaareen asti nousta voi.
Hän vielä nuori on, mutta oottaa jo aikaa,
kun kaikkialta kansa saapuu häntä kuulemaan.
Oi, kuinka kunniaa vanhat holvit nuo kaikaa!
Hän toivoo, että kauniina soi fuuga ainiaan.

Jo kerran...