IRC-Galleria

tylsää on taas...aika ei kulu tarpeeks nopeeta. päätin viihdyttää itseäni skriivailemalla tänne taas :)
hiphurray
huomenna...teille tänään...onkin kiva päivä. tänään on pianon kanto päivä. helppo mun on sanoa kun saan katsoa vierestä kun toiset kantaa. piano lähtee äidin luo hoitoon, se ei pääse turkuun mukaan...nyyh. kyllä sen aika vielä koittaa, sitten kun on oma tupa ja perunamaa (jonka Mikko hoitaa) ja omat lapset (pakotetaan) soittamaan sitä.
mulla on vapaata tän yön jälkeen, vasta sunnuntaina taas töihin.
perjantaina lähdetään ehkä turkuun katsomaan Eragon leffaa. mulla on aika vahvat ennakkokäsitykset siitä leffasta, voiko sellainen muka olla hyvä?! no, annetaan sille mahdollisuus, katotaan. voi olla että kyllästymisellä häiritsen muita, mä yritän olla kiltisti.
lauantaina mennään katsomaan mamsee. meidän mamma <3 se on se supermamma, kyl te tiiätte. myös hiuksia olis tarkoitus samaisella reissulla vähän pätkästä taas.

aika on kulunut ihan hirveen nopeesta. ainakin joulukuu, kohta on jo jouluaatto ja sitten alkaakin jo uusivuosi. mut eipä ole yhtään sellanen olo että olisin täällä töissä ollu jo 4kk...aika menee niin nopeeta, ettei enää huomaa.

mut yks juttu on, missä tuntuu että aikaa olis kulunu tosi paljon enemmän, mitä oikeesti on. tosi vaikea uskoa, että mikon kanssa ollaan tunnettu muka vasta 3kk. mehän ollaan ku vanha pari, ihan ku oltais oltu naimisissa ainakin jo 20vuotta. ehkä me oltiinkin edellisessä elämässä jotain yhdessä. kenkäpari vaikka? tai se äkäinen naapurin vanha pariskunta, jotka aina kiukuttelee? tai sit mä olin joku prinsessa ja mikko prinssi. ehkä niin. kuka tietää.

ääh, katoin sit tänään NIIIN tylsän leffan. muistin että se olis ollu parempi. ei edes Brad Pitt pelastanut sitä. Seitsemän vuotta Tiibetissä oli leffan nimi. mut kulupa siinäkin pari tuntia ku sitä pilkkien katoin. elokuvakokemus sekin.

tänään saa aukasta kalenterin 14. luukun. mulla ei kyllä ole kalenteria, mut jos olis ni siinä olis ihan megaiso sulkaa ylläri joka päivälle. mut todennäkösesti ne kaikki olis syöty jo kalenterin ostopäivänä...ehkäpä. niin mä pienenäkin tein. närpein joka suklaasta. loppujen lopuks luukkujen takaa paljastu aina melkein kokonaan syöty onneton muru suklaata. sinä päivänä harmitti että olin jo ne syöny. ahne ku on. perso ruualle. mahani huutaa aina vaan ruokaa, onneks mikko on oppinut estämään sitä. onneks. kiitti!