Jousimiehen hallitseva planeetta on Jupiter, joka kuvaa
ihmisen mahdollisuutta löytää menestyksen ja onnen avaimet
välittömästä ympäristöstään kunhan vain uskaltaa juuri tänään
tehdä sitä minkä itse kokee oikeaksi ja tärkeäksi. Suurin osa
Jousimiehistä sortuu elämään tulevaisuudelle sen sijaan että
rohkenisivat tehdä ihanteestaan totta välittömästi. Nämä
Jousimiehet tulevat kohtaamaan jatkuvia pettymyksiä vaikka
asetetut tavoitteet tulevatkin täyttymään. Ihmisinä Jousimiehet ovat
suoria ja rehellisiä, sillä he luottavat omaan filosofiaansa ja ovat
valmiita ohjaamaan myös muut oikeille raiteille turhia hienostelematta.
Rakkaus
Jousimies on ikuinen etsijä ja seikkailija, joka tarvitsee jatkuvasti
uusia haasteita ja tavoitteita pysyäkseen hengissä. Jousimies ei voi
pysähtyä nauttimaan savuttamastaan menestyksestä, sillä
hänelle tekeminen ja etsiminen on saavutettua tulosta tärkeämpää.
Ellei Jousimies tiedosta oikein tätä etsijän ja seikkailijan rooliaan
tulee hän kohtaamaan suuria vaikeuksia rakkauselämässään.
Jousimiehen kumppanihan ei voi tietää ettei tämä
rakkaussuhde tule koskaan valmiiksi. Kun yksi yhteisesti asetettu
tavoite tai päämäärä on saavutettu täytyy Jousimiehellä olla jo
uusi rauta tulessa kun puoliso sen sijaan haluaisi pysähtyä
nauttimaan savutetun tuloksen iloista ja riemuista.
Seksi
Seksuaalisesti Jousimies on myös ikuinen etsijä ja seikkailija,
jonka mielenkiinnon ja eroottisen latauksen ylläpitäminen
ei ole yksinkertainen tehtävä. Jousimiehen kumppanin on
uskallettava elää riittävän vahvasti omaa elämäänsä ja tultava
toimeen omillaan, sillä mikään ei ole Jousimiehelle
vastenmielisempää kuin sitoutua täyttämään toisen odotuksia.
Jousimies ei voi olla onnellinen ellei hänen parisuhteessaan
tapahdu jatkuvaa kehitystä. Jotain pitää olla koko ajan
vireillä tai rakenteilla, jotta Jousimies voisi kokea elämänsä
mielekkääksi. Kun Jousimiehen elämä pysähtyy koti- ja
perhe-elämän rutiineihin tulee hänen seksuaalisuutensa
hiipumaan pelottavan nopeasti. Perusrehellisyydestään huolimatta
Jousimies on altis pettämään kumppaniaan vaikkapa vain
seikkailunhalunsa ajamana silloin kun vakituinen suhde on
menettänyt jännitteensä. Toimivassa ja rakkauden täyttämässä
suhteessa eläessään Jousimies pystyy tarjoamaan
kumppanilleen loppumattoman sarjan huikeita seksuaalisia
elämysmatkoja ilman mitään pelkoa itsensä toistamisesta.
Jousimiehen valttikortit
Jousimies on sosiaalinen merkki, usein poliittinen,
ideologinen ja elämänarvoihin keskittynyt tyyppi. Hän etsii
laajoja ja yleispäteviä puitteita ajattelulleen ja toiminnalleen.
Jousimies on liikkuva, levoton ja jatkuvasti näköalojaan laajentava
ihminen, jonka mielen sulatuskyky on erinomainen.
Sekä fyysisesti että psyykkisesti Jousimies on aktiivinen,
kilpaileva ja kunnianhimoinen. Hänelle rituaalit, tunnustukset ja
eliittiin kuuluminen ovat elämän suolaa. Jousimies tähtää kauas ja
pyrkii jokapäiväisessä elämässä toteuttamaan omaa ihannettaan,
mikä tekee hänestä melkoisen karismaattisen lämpimän ja
puoleensavetävän ihmisen. Sisäinen motivaatio tähtää minän
nostamiseen julkisuuteen tai korkeatasoisen elämän piiriin.
Jousimiehen heikkoudet
Ihanteellisuuspyrkimyksiensä vuoksi Jousimies ajautuu helposti
liialliseen sovinnaisuuteen, jota joutuu itsekseen sitten
harmittelemaan. Poliitikoista löytyy helposti Jousimiehen
heikkouksia: Fanaattisuus, asenteellisuus, äärimmäiset
mielipiteet, itsekkyys ja tiedon valjastaminen asenteiden
palvelukseen. Arvostuksen tikkaita kavutessaan alentuu Jousimies
helposti kerskumaan saavutuksillaan. Jokapäiväisessä elämässä
hänet tunnetaan "totuuksien lahjomattomana laukojana",
joka ei kuvia kumartele vaan sanoo rumatkin asiat niin kuin ne on.
Jousimiehen sairaudet
Seurapiirielämästä nauttivalle Jousimiehelle maksan seudulle
asettuva taudinkuva ei liene vaikeasti ymmärrettävä juttu.
Maksan vajaatoiminta, maksatulehdus, kuumeet ja reumatismi
ovat todellakin tämän merkin listaykkösiä. Onko alkoholin käytöllä
osuutta asiaan, se saa jäädä arvailujen varaan.
Laajentumispyrkimys voi tulla esille myös ruumiillisessa
muodossa aiheuttaen paino-ongelmia. Halu urheilla ja ottaa riskejä
johtaa onnettomuuksiin, joissa etenkin raajat ovat vaaravyöhykkeellä.