No niin, tämä oli hauska joten piti kokeilla. Eli googletin "Tuija on" ja keräsin 10 parasta löytöä:
* * *
1. Olen kanssa ymmärtänyt että tuija on kalkinsuosija, vaikka ikivihreitä usein happamiksi haukutaan.
2. Tanssijana Tuija on hyvin muuntautumiskykyinen ja hänen laaja kansantanssituntemuksensa sekä tietonsa arabialaisesta kulttuurista rikastavat jokaista tanssituntia.
3. Tuija on ammatiltaan pappi.
4. Tuija on iloinen, reipas ja kohtelias tokaluokkalainen.
5. Painoltaan tuija on hieman abachia kevyempää.
6. Tuija on meille eräänlainen priimusmoottori, joka ajaa toimintaa eteenpäin.
7. Piha on ahdas kun tuija on n. neljä m korkea ja halkaisija varmaan 1.5 m.
8. Tuija on menestynyt siinä hyvin ja haluaisin sen olevan siinä talven ylikin.
9.Tuija on mutkaton, luova taitaja, työteliäs ja innostunut tehopakkaus, joka hohkaa lämpöä ja iloa.
10. Tuija on siitä erikoinen ihminen, että hän on samaan aikaan räväkkä, urheilullinen ja seurallinen, mutta nykyään aikuisena, varsinkin luovuuden aalloissaan, jopa vaikea ja tavoittamaton erakkoluonne.