IRC-Galleria

Täs miettiessäni mun muuttoa pois täältä, aloin ajattelemaan myös ihmisiä ketä tunnen täältä, keihin olen tutustunut, millaiset välit on ollut jne. On ihmisiä keitten vihan olen saanut päälleni, on ihmisiä keitä olen alkanut pitää suoraan sanoen kusipäinä, on ihmisiä jotka ovat olleet kavereita ja jotkut ihan ystäviä. Tajusin, et oli mitä tahansa ollutkin meidän välil, minun tulee jokaista ikävä. Jopa heitä jotka ovat käyttäneet hyväksi tai muuten kohdellut kaltoin tai vastaavaa. Vaikka ovatkin kohdelleet minua ei niin hyvin, niin muistan silti mitä hyvää on ollut, ja mul tulee ikävä niitä asioita.

Ehkä se tulee olemaan mulle pahaks, et haluan ajatella näist huonosti kohtelijoistakin hyvää, mutta se taitaa olla mun heikkous josta en pääse koskaa eroon. Kai mul o vain joku pien toivon kipinä, et näitten ihmisten hyvyys voittaa lopulta.. Tiedän, joidenkin kohdal se on vain toive ajattelua. Mut silti mä haluan uskoa siihen. Ähh alan kuulostaa vitun lapselliselta >.<

Kaikest pahast mitä mul o tapahtunu mun elämäs (ja te jotkut harvat tiedätte suurimman osan niist) mä silti jaksan uskoa et vois tapahtua hyvää.. MIKS?!! Mulle sanotaan, et olen liian sinisilmänen. Kai mä olen sit.. Ehkä mä koetan uskoa siihen, et ku o tapahtunu tarpeeks pahaa ni sit joskus tulee se paljon parempi osuus vastaan. Se ajatus saa mut jaksaan eteenpäin (siinä vastaus teille jotka olette ihmetellyt miten mä jaksan olla niin "vahva" kaiken tapahtuneen jälkeen). Mä vain pelkään mitä tapahtuu sit jos lakkaan uskomasta tuohon, et ehk jotain hyvää tapahtuisikin. Siks yritän viel uskoa siihen.