IRC-Galleria

Unna

Unna

tukehtui pullaan ja katosi

[Ei aihetta]Torstai 21.09.2006 15:19

nyt menen ouluun ajasta aikaa.
nukuin huonosti ja näin vaan unia, joissa en ehtinyt ostaa matkalippuja ja joissa turre kuoli uudelleen ja minun piti ehtiä junaan. heräsin lukemaankin yöllä vähäksi aikaa kahdesti, josko pääsisin eroon unista. no en päässyt kuitenkaan. hassua, että nukuin paremmin jonnen sohvalla kuin omassa sängyssäni viikkoon. vaikka kuvittelinkin keskellä yötä huoneessa olevan ylimääräisiä ihmisiä, ja kaatavani votkapullon kylkeä kääntämällä.
olen myös pakostakin kauhean ihana kun sain cityn peilikuvasta 9,8, josta kylläkin kiitos enemmän inken kuvalle kuin kyseenalaiselle ihanuudelleni. (olenkohan jotenkin erityisen säälittävä kun laitan naamani sinne)
miksi junaliput maksavat rahaa niin epäloogisesti. haluan matkustaa kuopioon, mutta pieksämäeltä alkaen pitäisi saada toinen paikka viereen salaiselle rakastajalleni, ja tulee kalliimmaksi ostaa erikseen lippu ensin pieksämäelle ja siitä kuopioon kaksi lippua(vierekkäisten paikkain saamiseksi). epäloogillista. pitää siis mennä asemalle ostamaan, ja hitto soikoon ja ilokkaasti voikoon ei minulla ole rahaa. inhoan opintotukipäätöksen tulohitautta! minulla ei ole rahaa maksaa säälittävää puhelinlaskuani! saati junalippuja. jospa äiti siirtäisi.
inhottavaa olla peeaa. miksi rahan pitää merkitä niin paljon.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.