IRC-Galleria

Herään. Aurinko paistaa kaihtimien välistä, tavoittelee minua lämpöisillä sormillaan. Nousen ynisten ylös. Tämä päivä on hyvä.

Luulin, etten enää ikinä näkisi sellaisia auringonpaisteisia päiviä. Etten enää ikinä näkisi sitä, kuinka kauniisti valo heijastuu valkeasta lumesta, kuinka miellyttävästi tuuli ujeltaa lehdettömissä puissa ja kuinka kävellessä kuulen oman epätasaisen hengitykseni ja tunnen maan jalkojeni alla. Vahvana. Luulin, että olin kadottanut ne pysyvästi. Luulin kadottaneeni itseni.

Olin väärässä. Olen noussut ylös. Aikaisempi matkani on kuitenkin yhä läsnä, se haavoittaa ja satuttaa, mutta sen ei tarvitse määrittää minua. Olen jo noussut ylös, ja se on voitto.

Haen kiintopistettä elämälleni. Tilaisuutta näyttää kuka on kuka, syytä löytää kaikelle tarkoitus. Etsin päämäärää, kohdetta, jonka vuoksi elää. Jonain päivänä vielä löydän sen. Löydän ja saan sen. Mutta en vielä nyt. En vielä.

Olen yhä heikko. Tuhkasta tehty. En vielä jaksa yksin. Mutta nyt vasta tajuan, ettei minun tarvitsekaan. Sitähän vasten toverit ovat.

Ottakaa minut vastaan. Tukekaa minua, itketään vaikka yhdessä. Mutta kävellään sitten yhdessä kevääseen. Askel askeleelta.