IRC-Galleria

Katson jo kolmannen kerran kelloa, on 2:38 yöllä. Väsyttää muttei nukuta, ei vain tule uni. On aivan hiljaista, jos olisin kuuro se olisi varmaan tälläista ajattelen. Välillä kuurouden keskeyttää narahtelut ja nitinät vanha talon tuskissaan vääntyilessä. Nousen ylös sängystä ja laskeudun alakertaan. Ei tarvitse laittaa valoja päälle valon tulviessa ikkunoista sisään. On täysikuu ja pilvettömältä pakkastaivaalta kuun sininen valo heijastuu lumiseen pihaan näyttäen yön epätodellisuuden. Juon muutaman lasillisen vettä ja istun keittiön pöydän ääreen katsomaan kuinka puiden ja rakennusten öiset varjot peilautuvat lumen pintaan. Katselen pellon toiseen päähän veljeni talon mustia ikkunoita. Muut nukkuvat tietämättöminä öisen luonnon esittelystä. Kiinnitän katseeni tumman sinisenä hehkuvaan taivaaseen, kuin sininen hetki joka kestää koko yön. Erotan kuun ja tähtien valaisemalla taivaalta pienenä pisteenä liikkuvan satelliitin. Jään seuraamaan tätä ajatonta liikettä ja jostain mieleeni muistuu talvi 2001. Olin armeijassa sissileirillä, oli yö ja täysikuu. Olin yksi metsässä. En kyllä muista miksi, metsässä ei saanut liikkua yksin. Olin kelkalla liikkeellä ja pysähtynyt syömään, en tiennyt tarkkaan missä olin. Trangialla lämmitäessäni ruokaa seurasin kuinka puiden varjot tanssivat lumessa vienon tuulen puita viedessä. Muistan pelänneeni tätä epätodellista ja samalla niin luonnollista tapahtumaa. Taisin perustella itselleni kaikkien niiden pelkäävän enemmän minua kuin minä niitä. Päätän lähteä ulos, josko tuntisin saman tunteen mikä mieleni valtasi. Laitan kengät jalkaan, päälläni on vanha gollege asu. Pihalla on melkein hiljaista, samat narahtelut ja nitinät rikkovat hiljaisuutta nyt vain pakkasen puremina. Pakkanen nipistelee ihoani vaatteiden läpi kuin armeijassakin. Katselen kuun kalmamassa valossa rakennusten pimeitä ikkunoita ja pakkasen jäädyttämiä puita. Naapuristakaan ei kuulu mitään. Kaikki odottavat aamua. Lähden kävelemään tietäkohti, kuun valo heittää varjoni suoraan eteeni. On aavemaista ajattelen ja tunnen armeija-aikaisen tunteeni. Nyt ei vain ole pakko ja palaan takaisin sisälle. Juon vettä, nousen yläkertaan ja alan kirjoittaa tätä 3:15.