Seinät irtautuvat maasta,
ne mut todellisuuteen paiskaa,
raajani rikkoutuvat,
kuin kristallilasi maahan pudotessa,
tuhansiksi palasiksi särkyy,
niinkuin minun sydän.
Ajattomuudessa matkaan,
lakkaan olemasta,
hengitän tyhjyyttä ja
mieleni tyhjä on.
Olenko kuolut,
vaiko olenko tiedustamattomassa
tilassa.
Ehkä minun täytyy todellisuuteen
palata, vaikka kukaan siellä
minua kaipaa ei.
Ellen ole jotain muuta,
mutta en voi.
Tälläiseksi minut on luotu.
Vaikka ei Jumala minulle suonu
hyvää paikkaa.
mutta häneen en usko,
koska en usko mihinkään.