IRC-Galleria

"Elämä antaa,elämä vie,
minkä me sille voidaan,
antakaamme sen vaan soida,
mutta älä jätä toista hoitamatta"

Syksy kylmä yksinäinen, tuulet ravistavat lehdet pois oransiset.
Raikas viima mun huolia huoltavat,kun kävely lenkkiä teen
pururadalla keltaisen.
Ne tulevat, kaappavat ja käteni kahleisiin telkivät.
lappiin he siinä menivät ja minut samassa veivät pois.
Matkalla sinut näin,seisot siinä ja silmiini katsoit, minä kävelin rivissä
kahleissa ja huusin sinun nimeäsi kylmä keskitalven keskellä.
Joku tuntematon pimeästä tuli ja otti sinun kädestä kiinni,
vei sinut pois silmistäni. Huusin nimeäsi uudestaan,
kunnes raippa minut hiljensi kokonaan.
Olin yksin,en arvellut tähän joutuvani. Tiesin, en koskaan sua nähdä vois,
vaikka kuinka yrittäny oisin.
Tähän kamalaan paikkaan, nyt muitten yksinäisten kanssa matkaa teen.
Mihin me oikeen ollaan menossa?

Olen tässä samassa jamassa, päivät pitkät pelaan pasianssia ja kuuntelen musiikkia joita silloin minulle iloisesti esittelit.Äsken olin se sama minä.Hymy huulilla ja sinä autoit minut pois siitä katkerasta masennuksesta.Sinun hymysi tarttui minuun ja olin todella onnellinen. Sen jälkeen välttelit minua, en edes yöksi saanu jäädä, ihmettelin mikä sinua vaivas.kaverit sanoivat että se on ohi menevää ja minä uskoin tämän ja pysyin tosi vahvana sen suhteen. Ekan kerran hänet tavatessa olin rakkaudesta sokea kunnes hän lopulta silmäni puhkaisi ja kyyneleet silmiltäni valua alkakoivat. Onnellinen oisin jos sinut vielä omistaisin ja enkä olis katkera muille heidän onnellisuudesta. minä vajoan pimeyteen, se minut vastaan ottaa ja sinne jään. En ikinä saa sitä oikeaa josta tulisin välittää ja rakastaa eniten tässä maailmassa. Ehkä minut on tuomittu kärsimään ja olemaan yksin.Ainoa keino päästä tästä katkeruudesta pois on katkaista elämän lanka.