Uusi kotini on kaupungin katolla,
ilman ja veden risteymässä.
Rakas jokeni kohtaa meren,
törmäilee kivisiin saarin.
Heijastaa epätäydellisen palan taivasta selästään.
Rakennan kotiani Ihmisten risteyksessä.
Siellä missä rikkaat asuvat torneissaan
ja köyhät juovat halvan humalan,
kiroavat maan pakko-ottoa ja aitausta.
Katson ylitse omistuksen molempien puolien.
Kaikki ne näyttävät samalta ylhäältä.
Hengitän satavuotista historiaa ja uutta,
röyhkeää todellisuutta.
Eteeni levittäytyy Oulu itsenään.
Olen korkealla, maailman katolla.
Ainakin omani.
Ripustan seuraavan verhon minun ja maiseman välille.