nää pari sanaa on kirjoitettu paperille,
kelaan näitä kaikkia muistoi susta,
käsi sydämellä,
muistan sen hyvin kun tällä kädellä
paijasin sun hiuksiis,
tää oli vaan se yksi rakkaus,
paras niistÂ’ kaikista,
olit jotain niin ihanaa,
sun hymys, jota voisi
tuijottaa tunti kaupalla.
tajusin ettet voi omistaa,
elämä vaa jatkuu omaa
kulkuaan niinku maailmapyörä
pysähtymättä ollenkaa. (tauko)
se sama shakkilauta taas koottu uudestaa,
sun täytyy vaa nappuloita liikuttaa,
muuten kaikki kaatuu,
niinku palikkatorni.
revin susta valokuvan, ja heitin pois,
se muistuttaa mulle susta,
kaikesta siitä mitä mulle teit,
ei sitä korjata millää anteekspyynnöllä,
oon nyt tyytyväinen mun elämää,
vaikka se ei varmaa päälle päin näykkää.
en muista mitä sä mulle sanoitkaan,
kuulemma rakastit mua ainiaan.
en uskonu sanoihin sun,
totuus oli kyllä kaikkee ihan muuta,
taisi vaa rakkaus olla sulle ihan jotain uutta,
nii käsittämätöntä,
mitä en ollut koskaa kokenutkaan,
sun asentees mua kohtaan oli aika paskaa,
ystävät sentää autto mua jaksaa,
kaikestÂ’ huolimatta sua silti rakastin.
mutta kuitenkin tapasin jonkuun muun,
joka pystyi tarjoo jotain paljon parempaa.
päätös oli liian helppo, ei tarttenu miettii yhtää.
sulle sanoin hyvästi ja käskin jatkaa elämää.
edelleen tuntuu siltä ettet musta yli päässyt oo,
rakkaus meidän ei aitoo ollut,
toivoin että oisit ollu ihan joku muu,
en tajuu miks suhun oikein ihastuin, myöhemmin
menin sitte jo rakastuu jota tuun katuu aina.
meillä oli virheet, myönnän sen itekkin.
ei vaa ollu enää järkee jatkaa sitä yhteistä matkaa,
joka oli riitoi täynnä ja täyttä paskaa.
melkein joka ikinen yö sua mä mietin,
itkin itteni uneen ja kelasin et’ kaikki tää ois vaa
sitä pahaa unta,
ja huomaisin aamulla et kaikki ois taas ennallaa.
mikää ei tuu enää olee normii,
ei tähän laskuu riitä enää sormii,
liikaa riitoi ja pahaa oloo,
tahdon sen oikeen jo kainaloo.
kyllä mulle on kans se oikee jossain,
jatkan yksin,
tätä matkaa kun vihdoin sen löydän.
