IRC-Galleria

Katsokaa. Hän on taas yksin. Kun te puhutte, hän vain kuuntelee. Heitätte herjaa. Vilkaisee teitä, kysytte mitä hän katsoo. Ette haluaisi nähdä häntä. Ettekö näe, kuinka hänen silmistään paistaa suru ja viha. Silti hän haluaa yrittää näyttää teille pienen hymyn. Haluaisi, että te näkisitte hänet. Hän tahtoisi olla osa joukkoanne, kuulua mukaan. Mutta te ette huoli häntä. Miksi? Koska hän on erilainen. Liian erilainen. On, vaikkei tahtoisikaan olla. Hän ihailee teitä, hän vihaa teitä. Olette liian samanlaisia, mutta silti hän haluaisi olla kuin te. Miksi ette siis näe häntä? Miksi ette huomaa, kuinka häneen sattuu, kuinka sanat viiltävät hänen sieluaan. Puhutte vain keskenänne. Te nauratte. Ja kun hän nauraa, kysytte, että miksi hän nauraa. Kukaan teistä ei puhunut hänelle. Haluaisitte hänen olevan hiljaa. Ei saa nauraa. Aina, kun saatte hänen hymynsä loppumaan, hänen äänensä vaikenemaan. Saatte hänet sulkemaan itkuiset silmänsä, jatkatte, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Taas nauratte hänen kustannuksellaan, hänen sielulleen, hänen kasvoilleen, ettekä huomaa, että hän on aivan yksin...