IRC-Galleria

Vaikka sitä kuinka toivoo, ei kukaan loppujen lopuksi ymmärrä. Kaikki luulevat vaan ja vaikka sitä kuinka yrittää saada muut uskomaan, se on hyödytöntä. Tässä maailmassa on niin vähän sellasia ihmisiä jotka oikeasti ymmärtävät. Loput vain tyytyvät katsomaan vierestä tai eivät kiinnitä asiaan mitään huomiota. Eikä se siitä miksikään muutu vaikka kuinka yrittäisi.

Se on vaikeaa katsoa vierestä kuinka muut elää elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, onnellisen tietämättöminä siitä mitä toinen ajattelee ja vaikka haluaisi, ei uskalla sanoa. Vaikka kaikki se mitä sanoisikin tulisi suoraan sydämestä ei niillä sanoilla olisi mitään merkitystä jos toinen ei tuntisi mitään. Ajatellen aina ennen kuin vaipuu uneen mitä seuraava päivä tuo tullessaan, valmiiksi jo peloissaan onko se päivä samanlainen kuin edellinen. Samat murheet, samat ajatukset, samat sanat odottavat pääsevänsä vapauteen, helpottavansa kantajansa oloa, joka pelkää mitä hänestä ajateltaisiin jos hän kertoisi kaiken. Ymmärtäisikö joku? Olisiko joku samaa mieltä? Tuntisiko joku samanlailla? Vai nauraisiko joku suoraan päin naamaa? Olisi niin paljon helpompaa jos tietäisi vastaukset jo valmiiksi, tosin eihän silloin elämässä olisi mitään ideaa.

Sitä luulee luottavansa ihmisiin joista välittää ja joilta odottaa saavansa tukea, mutta lopulta sitä kuitenkin huomaa että on aivan yksin. Eikä se siitä miksikään muutu vaikka kuinka yrittäisi.

Jos tästä maailmasta löytyy harvoja sellasia joiden syliin voi painaa pään ja jotka seisovat vieressä ja tukevat koko sydämellään kun itsellään on vaikeaa pysyä järjissään, heistä kannattaa pitää kiinni.

" Vaikka mä kuinka paska jätkä oisinki ni kunhan muistat et kaikki mitä mä sanon tulee suoraan sydämestä. "