IRC-Galleria

Olet intuitiolla varustettu, ihmisistä ja asioista huolta pitävä, rauhallinen ja rauhaa rakastava, syvällinen ja monisyinen ihminen. Osaat yhtä luontevasti kohdata elämän henkilökohtaisia ja analyyttisiä tilanteita. Ihmistyyppisi on yleensä sopivimmillaan sisäisten asioiden ja näkymien kanssa, mutta tarvitsee jossakin määrin myös ihmiskontakteja. Tämä vastakkainasettelu aiheuttaakin toisinaan ongelmia. Olet sanavalmis, empaattinen ja idealistinen. Yleensä kaltaisesi ihminen sanoo vain tietävänsä asiat suoralta kädeltä, mutta ei välttämättä osaa selittää asioita toisille. Tunnet vahvasti toisten ihmisten tunteiden mukana, ja osaat tunnistaa hyvän ja pahan eri asioista ja tilanteista. Tästä syystä sovellut ammatteihin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Nautit siitä, että voit olla avuksi toisille. Kun olet tehnyt jostakin asiasta päätöksen ja asettanut tavoitteesi, mitkään järkisyyt eivät saa päätäsi kääntymään. Se, osaatko kääntää tämän ominaisuuden sinnikkyydeksi, vai oletko pelkästään jääräpäinen, määrääkin helposti koko elämäsi suunnan ja menestyksen.

[Ei aihetta]Perjantai 02.06.2006 04:37

X sanoo:
Mä löysin viime viikolla jonkun ötökän mun jauho kaapista!

Woltaire sanoo:
Et taida pahemmin availla niitä sun kaappejas

X sanoo:
Vain silloin kun mä otan sieltä leivinpaperia, että saan paistaa uunissa makkaraa tai lämmittää pizzaa...

X sanoo:
Mä kysyin siltä ötökältä, että mitä sä täällä teet... Mut ei se vastannut, joten mä tapoin sen...

Woltaire sanoo:
MURHAAJA

X sanoo:
Se oli kuule iso teko tälläseltä femme bottomilta

Ahihiii!Perjantai 02.06.2006 04:15

Oon vammapää.

Huomenta Suomi!Tiistai 30.05.2006 07:53

Eipä tullut uni silmään illalla, joten aloin katsomaan telkkaria ja lukemaan nettilehtiä.

Yhdessä vaiheessa iski nälkä, mutta koska en jaksanut alkaa tehdä mitään oikeaa ruokaa, päätin alkaa leipoa sämpylöitä. Tosi hyviä tuli ja kämpässä tuoksuu tosi hyvältä. Mukavaa, kun täällä tuoksuu välillä jokin muukin kuin pelkästään sipulinkuoret ja mätäpaisesoppa (lue edellinen päiväkirjamerkintäni).

Eipä väsytä vieläkään. Taitaa olla unirytmi "vähän" sekaisin.

Päivällä vois ottaa päikkärit.

OtsikkoSunnuntai 28.05.2006 21:48

Mene sivulle http://www.pikkupaprika.com/soppa/2/igweb.htm ja syötä nimesi kenttään,sen jälkeen lisää generaattorin antama kuvitteelinen kuvaus omaan päiväkirjaasi.


Woltaire putkahti maailmaan eräänä kauniina iltana. Melkein heti näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli suuri ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan tietokirjat, niinpä ajankuluksi tuli rikokset.

Woltaire kehittyi kuudennellakymmenellä varsin älykkääksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä liilat silmät.
Alkoholin käyttämättömyydestä seuraten hän oli suuresti jankattaja. Lempiruokaansa mätäpaisesoppaa hän sai työskennellen rikollisena.

Woltaire tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän juo ettei olisi ääliö.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.

Tekemistä:Perjantai 26.05.2006 20:27

Illaksi kauppatorille Lordia katsomaan ja kuuntelemaan. Nähdään siellä!

t. Wolde
A: Aurinko
B: Bioenergia
C: Cosmopolitan
D: Da Vinci -koodi
E: Elämä
F: Floora
G: Google
H: Hiekkarannat
I: Irrationaalinen sanana
J: Jäätelö
K: Kanarisotto
L: Lumityöt
M: Maito
N: Nuhakuume
O: Oulu
P: Pyllyt
Q: Q
R: Ruoka
S: Suot
T: Tiimityöskentely
U: Uneksinta
V: Vuoleminen
W: Whodunit?
Y: Yllätykset
Z: Zetor
Ã…: Ã…land
Ä: Äiti
Ö: Örkit

Oraakkeli vastaaTiistai 16.05.2006 17:23

Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne.
HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.
Haasta lopuksi vielä kuusi tyyppiä.

1.Mikä minun nimeni on?
Verneri.

2.Missä minä asun?
Pariisissa, tietty!

3.Mikä minä olen?
Sinä olet lättäjaloistasi päätellen jotain sukua sinisorsalle.

4.Millainen olen?
Tiesitkö muuten että oot aika sairaan rasittava tyyppi?

5.Kuka minä olen?
Olet kivi kengässäni.

6.Rintojen muoto ja koko?
Kansallispuvun taskut.

7.Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
Köyhyys.

8.Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
Odotas, kilautan kaverille...

9. Miltä näytän?
Hernekeitolta.

10.Miltä tunnun?
Hernekeitolta.

11. Miltä maistun?
Raikkaalta dödöltä.

12. Miltä tuoksun?
Rahalta.

13. Missä minun kuuluisi olla?
Sen söpön punatukkaisen tytön takapihalla leikkimökissä kännissä.

14.Mistä minut löytää?
Amerikasta.

15.Miten minut tavoittaa?
Hyvää mutta voisi aina parempaakin.

16.Kuinka vanha olen?
Minä olen ikinuori.

17. Olenko tyttö vai poika?
Jos useinkin mietit että mitäköhän tuo ajatteli sanoessaan noin niin olet nainen..

18. Ovatko kaikki nämä kertomasi asiat totta?
On se vielä mutta muutamassa viikossa tapahtuu raju käänne.

Haasteeni menee seuraaville:
J-are
Aqsu
JenniBaby
ninde87
YaZoo
JsB

Erikoishaaste, koska on niin pirun laiska kirjoittamaan päiväkirjaansa mitään:
mcmlxxx

TERASSIHOROSKOOPPISunnuntai 07.05.2006 02:44

NEITSYT 23.8. - 22.9.
Tähtimerkeistä neitsyt on ehkä ainoa, joka yhdelle
kaljalle lähtiessään todella juo vain yhden.
Merkki on loistava myös saamaan
muut pysymään "vain yksi" -päätöksessä.
Neitsyt murehtii joskus turhaan muidenkin asioita,
joten oman mielenterveytensä kannalta kiireetön terassilla
istuskelu tekee neitsyelle vain hyvää.
Siinäpä vinkkiä merkin ystäville.
Juomasuositus: kuiva siideri

Kerro mulle...Keskiviikko 26.04.2006 23:24

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla?
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?