Ihmismieli on semmonen joka tosi helposti järkkyy,
vaikka kouluja käyneenä esität niin välkkyy,
sit seuraavaa hörppyy mietties nyökkää,
ennenku luurangot kaapista hyökkää,
mut silti kukaan ei tykkää.
Mä olen vihdoin löytäny sen mitä haluan tehdä. Musiikkia. Mä haluan tulla kuuluisaks muusikoks joku kaunis päivä, ja siks oon nyt reilun vuoden ajan suoltanu youtubeen omaa sisältöä. Joidenki mukaan ihan siedettävää kuultavaa. Tein eilen soundcloudin ja aion vastaisuudessa upata sinne materiaalini. Kiinnostelijat kiinnostuu ja käy vilkasemassa mun alternative räppiä osotteessa https://soundcloud.com/victor-ekman-4
Oon ottanu artistinimeksi "Sanahelinäkeiju" koska se kuvaa hyvin mun tyyliä. Hyvin merkityksetöntä sanahelinää, kunhan rimmaa niin se riittää. Välistä löytyy hyvinkin hauskoja pätkiä.
Mut mikä mut herätti tähän mielentilaan? Vaikea ehkä uskoa, mutta menin psykoosiin vuoden 2018 kesän alussa, ja olin täysin hypomaaninen. Sain sit diagnoosin kaksisuuntaiseen, ja leiman kelakorttiin. En välitä siitä. Mä oon aina rakastanu musiikkia ja haluan tehdä siitä ammatin. Psykoosi vaan oli keino huomata että mähän olen aika hyvä kirjottamaan riimejä.
Jos kukaan lukee näitä, niin tiedoksi että mä en enää oikeen käytä edes facebookkia. En koe sitä hyödylliseks koska ei ole lähes lainkaan kavereita jäljellä. Oon katkonu välit tahallani ja tahattomasti miltei kaikkiin ihmisiin. Joko omalla sekoilulla tai sit vahingossa.
Nyt edessä ois taas koulunpenkki aikuislukiossa, ja sen jälkeen yliopisto. Mut jos yhtäkkiä lähen nousukiitoon musabisneksessä, niin jätän kaiken kesken ja teen mitä haluan.
Eli musiikkia.