Moi.
Tänään teen päiväkirjamerkinnän parhaasta kaveristani Pertusta.
Perttu on kiva, pitkä vaaleatukka. Vähän turhan pitkä joskus mutta kätevän pitkä silloin kun Sonja- pätkä ei yletä tyhmien insinöörien suunnittelemien kaappien keskikerroksia ylemmäksi. Onneksi Perttu ei ole insinööri vaan maailman paras koodarisuunnittelijahärpäke.
Pertussa on kivaa se, että Perttu jaksaa shoppailla, shoppailuvälisyödä ja ajaa autolla. Auto on tosi jees, vaikka ei mua haittais jos Perttu vaihtais joukkoliikenteeseen. Enpä olisi sitten ainoa Mäntsäläläinen joka vielä monen Helsinkivuoden jälkeen kysyy bussikuskilta missä ihmeessä nyt oikein ollaan.
Ainiin, Perttu on Mäntsälästä. Se on hyvin hyvin hyvin tärkeä seikka. Mäntsäläisyys jättää jälkensä.
Perttu on sit kans kiva koska jos sanon sitä ämmäksi se sanoo muakin ämmäksi. Sit Perttu on pelastanut mut miljoona kertaa huonoilta vaateostoksilta. Naistenlehtitesteissä meidän ystävyyttä voi sanoa tasa-arvoiseksi (vaik Peettu on triljoona kertaa mua rikkaampi :<<<) ((Luenko mä liikaa naistenlehtiä?)) Pertulle voi kertoa kaikki tyhmätkin jutut ja sit ne ei enää tunnukaan tyhmiltä vaan aina jotenkin selviää.
Perttu on varmaan ainut, joka ei ole vielä kyllästynyt käymään mun kanssa Ikeassa.
Perttu on mun kaaso kun menen naimisiin.
Ni.
Ja tän kaiken tahdoin sanoa sen takia, että just äsken tuli mieleen että tänä keväänä ollaan tunnettu Pertun kanssa 17 vuotta ja se nyt vaan tuntuu pitkältä ajalta.
Ni.