IRC-Galleria

vihdoin valkeni pihalla!

kaikkia täältä löytyy... vanhoja Kalevan lukiolaisia ja tuttuja sitte ihan muualta. Kummasti kaikki vaan ittensä tänne laittaa. :D minäkin siis.

Voi ku olisin menny Tampereelle viikonlopuksi! olis ollu jäkispelikin, mutta ku opiskelijabudjetti on opiskelijabudjetti. Onneks ens viikolla pääsee vähä tuulettumaan Helsinkiin.

Studia -messuilla voi olla mukavaa. Vaikkei saadakaan olla oman yksikön porukalla. No ei toi toisiin tutustuminen oo mulle onneks ikinä ollut mikää ongelma. :)

Odotan hotelliaamiaista jo innolla!

Eipä nyt muuta sitte... taidan mennä nautiskelemaan lumesta.

piukenderi

Mä en osaa yhtää ajaa sillä enää!! Viimeks meni niin hienosti, dieselillä. Mutta oon oppinu liian helpolle! Meinasin räjähtää ku ei millää lähteny liikkeelle. Ei ollu enää koriaa käsittelyä, vaan todellakin sitä kengurubensaa!

Mitä varten en osaa painaa sitä kaasua tarpeeksi??? Mummokaasun pelossako?

"Laita ny se kantapää lattiaan!"
"Paremmin pääsis jos painaisit sitä kaasua." AIJAA!!!!
"Tää on aika hidasta tää sun menos! Et yhtää ennakoi. Tähänki väliin olisit päässy."
"mä vähä autoin täältä, ku ei tosta tullu mitää." Jaa, ja sehän auttaa kauheesti! ite mun tarttis omasta hitaudesta kärsiä. Sittepähän oppisin kunnolla.

ARGH! Ja tonko pitäis kannustaa oppimaan. Kiusallani könkötän. Yhtää ei kiinnosta opetella edes koko juttua! Ärsyttävää! Varsin rakentavaa kritiikkiä.

Nojoo! Huh, huh! Kiukuttaa niin vietävästi!

Rauha ny...

Eipähän enää tarvi ajella kauaa ohjaajan kera. Sitte saa ite tiuskia rauhas ku saa luvan kans ajella, tai könkötellä, tai sammutella autoa.

Oon ajanu dieselillä 11 kertaa ja vain kerran bensa-autolla, olis varmaan kannattanu koittaa ajella heti alusta asti vaikeemmalla. Nyt sitte city trafficiin sillä saakutin bensa-autolla. Alkaa jo nyt ottaa päähän! Mutta mä päätän nyt ja tässä, ajaa niin hienosti ku osaan!

Aina oon parhaiten oppinu kantapään kautta, niin kai nytkin.

Katottiin eilen hyvä leffa. Assult on 13th precinct... mä ihan sätkin, enkä malttanu edes nachoja syödä ku oli niin jännä! :D

Tykkään, tytöksi, ihan ihmeellisistä elokuvista. Tai ainakin luulen niin. Yleisestihän naikkoset on aina romantiikan, lässytyksen ja ihanien sanojen perään. Onhan se kyllä ihan kivaa, jos elokuva koskettaa niin, että tulee tippa linssiin. Toimintaa, jännitystä, dramatiikkaa! Mieluiten tietysti Jet Li, Bruce Lee tai Kill Bill -leffat! Loistavia! Kertakaikkiaan LOISTAVIA! "Japaliini" tyttöbändi oli mun makuun! :D Mutta poikkeus vahvistaa säännön.... Mun mielestä "Kuinka hukata kundi 10 päivässä" on ihana! Kate on niin kaunis, ja idolini! Eikä elokuvan loistavuuteen vaikuta ollenkaan Matthew M.! :D IHANA!!!! heh, oma kulta on silti ehrottomasti paras!

"This time, this time i'm gonna try it my way..." oi ku tulee ihanaa musiikkia radiosta! (Dj Shadow)

Musiikki on mulle ihan liian tärkee osa päivää. En tunne oloa yksinäiseksi kun kuulen musiikkia. Haluaisin tanssia! Katsoin telkkarista Dance, if you can. -sarjaa aivan haltioissani. Olisin varmasti pärjännyt ainakin osassa lajeista erittäinkin mallikkaasti, mutta nykytanssin koskettavuuteen en kyllä voi ainakaan näillä kokemuksen rippeillä yhtyä. Tietysti mahtava tulkinta ja omat ajatukset voi saada aikaan tunnekuohuja. Onhan tanssiminen saanu mullekin oman lajini kautta tipan silmään, mutta OMAN lajini kautta.

Voi ku mä oon taas erakoitunu noista viime vuotisista piireistä niin. Mikä sen saa aina aikaan. Ehkä mussa todellakin on taipumusta heittäytyä ajankohtaiseen tilanteeseen niin, että unohdan ympärillä olleet ihmiset. Salilla oon käynyt, yksin. Lenkilläkin oon ollu, yksin. Kauheesti aina puhun, ja lupaan itelleni, mutta jotenkin ajan kuluessa muutoksen teko on vaikeaa.

Ansku ja tiina, i miss juu!

"Driving in a car tonight..."

Ehkä ens viikolla tähän aikaan, mulla on JO ajokortti. Onhan sitä jo kuus vuotta odoteltukin! :D Käsittelen autoa kuulemma ku enkeli...JA KAKAT, sanon minä. "önkön önkön, kengurubensaa!" Mikähän olis mun ensimmäinen road trip? Kai sitä olis kiva mennä isille näyttään, että likkas ajaa ny ihan luvan kans. :) Senpä taidan tehdä. Vaasa, here I come! (lue: varokaa kaikki! Muu vaara!)

Mutta siinä tilittelyä ensimmäiseltä lomapäivältä....

Olet oma yksilösi, uskollinen ja herkkä. Olet herkkä ja ujo, etkä pidä asioita itsestään selvinä. Tunnet itsesi olevan hyödyksi vain silloin, kun voit olla avuksi toisille. Toiset ihmiset helposti luottavat kaltaisesi ihmisen apuun, joskus jopa niin paljon että he kehittävät itselleen vastuuttoman läheisriippuvuuden sinuun.

**joku riippuvainen musta? not a chance! :D avuksi oleminen on kyllä yks niistä asioista jotka saa mut erityisen hyvälle tuulelle!

Ihmistyyppisi uhrautuu helposti, ja vaarana onkin ajautua marttyyriksi. Saatat joutua kamppailemaan sisäisten epäilyksiesi ja pelkojesi kanssa, ennen kuin uskallat ilmaista henkilökohtaiset halusi ja tarpeesi.

**marttyyria olen itessäni huomannu, parisuhteessa ainaki! Morkkis iskee jos epäilen jotain ihan tyhmää! Eli totta kai tuokin...

Olet konservatiivi, jolle työ on elämä. Teet töitä ahkerasti niin työpaikalla kuin kotonasi. Tarjoat apuasi anteliaasti, ja usein kulissien takana. Uudet ideat, muutokset ja epävarmuus ärsyttävät sinua. Haluat muuttumattoman, hyvin järjestetyn ja aikataulutetun elämän, vaikka se tarkoittaisi sitä että joku toinen tekee aikataulusi ja ohjaa elämääsi.

**konservatiivi? no kevyellä liberaalisuudella höystettynä ehkä. Työ tulee varmasti olemaan mulle henkireikä. Aikataulutettu elämä ei silti oo mun juttu, yllättävät muutokset ei haittaa ollenkaa! Kiva on kuitenkin mennä vaan virran mukana, jos joku on vaivautunut järjestämään aikataulut kuntoon.

Sovellut parhaiten ammatteihin, joissa voit auttaa ihmisiä: palvelutyö, opetus, vapaaehtoistyö, hoitotyö. Olet onnellisimmillasi kun voit käsitellä yksityiskohtia ja suorittaa rutiineja, varsinkin jos voit tehdä niitä ihmisten parissa.

**voi kuinka kaukana oonkaa noista ammatinvalinnoista. Ehkä mun kuuluu tehä tollasia sitte oman työn ohella. auttaminen ja antaminen on kivaa, ja siitä tuntuu saavan ite irti kaikkein eniten.

Piia-Marika

Voihan Rakkauden avaruusraketti!! Siinä vasta ihme biisi! Vähän niinku Kauppaopiston naiset, muttei kuitenkaa! :D Nauraa sai silti! KUUUUUUMEEETTTAAAAAA AAAIIIVOIIISSSAAAAA! xD

Mihin menisin? Moneen suuntaan ollaan viemässä, montaa rautaa on tulessa, mutta silti kaikki saa varpailleen. En tiedä mikä on kaikkein eniten mua tai mulle. Mikä on se millä itseäni voin elättää? Minkä valinnan tehtyäni, voin sanoa olevani elämääni ja päätöksiini tyytyväinen? Ei kai sellaista ole, ei ainakaan vain yhtä...

Kaikella saralla on hankalaa. Ei puhuta siitä.

Miks sitä jotenkin alitajuisesti hakee itselleen vaihtoehtoja, vaikka alkuperäinen suunnitelma on aivan mainio!?? Turhauttavaa yrittää hillitä itseään ahnehtimasta liikaa, en oikein tiedä edes että mitä.

Herralle kaikki kunnia kuitenkin kaikesta mitä olen saanut tähän asti! En voisi olla kiitollisempi, sillä nyt juuri voin sanoa, että kaikki on hyvin vaikka hankalaa onkin. Kestää vain aina hetken se itse tajuta. Ja ite taidan tehä helposta hankalaa! Ihme neiti mäki oon vaan, ei pysty käsittään!

"you don't know what you have, until it's gone."

Miten pinnallisesti sitä voikaan ihmisiä tuntea!??!

Tunnettu on jo vuoden ajan, mutta silti en tiedä mitään heidän elämästään. Enkö ole vaivautunut ottamaan selvää? Onko mun kiinnostus niitä ihmisiä kohtaan todellakin ollut vain niin pinnallista!?

Mutta toisaalta, ketään ei voi oppia tuntemaan, ellei he itse avaudu sulle. Siinäkin ollaan riippuvaisia ottamisesta ja antamisesta. Oon ihan innoissani, kun saan uusia asioita selville tuttavista. Heidät alkaa näkeä aivan erilailla, todella fyysisestikin. Kasvot näyttävät erilaiselta. Ilmeiden tulkinta muuttuu, ja erilaiset virneet eivät olekaan enää niitä outoja "taka-ajatus -ilmeitä". :) Noin varpaillani olen taas ollut, ja ennakkoluuloinenkin.

Kiitos kaikille tuleville yrittäjille piiri pieni pyörii -leikistä! Nihkeeksi ennakoidusta illasta tuli paras pitkään aikaan pienellä avautumisleikillä!

Ootte parhaita!

Siunausta kaikille rakkaille,

Piia-Marika

Mitä jos sitä myöhäisempää miettimisen hetkeä ei tulekaan. Entä jos sinulle sattuu jotain huomenna, siinä vaiheessa voi olla jo myöhäistä aloittaa asioiden selvittely yläkerran kanssa.

Haluatko että uskovat läheisesi tai tuttavasi miettivät päänsä puhki mihin oikein menit, taivaaseen vai kadotukseen? Ja että oliko sinulla taivasasiat kunnossa? On vain omasta pyynnöstä, eli yksinkertaisesta vilpittömästä rukouksesta kiinni ovatko ne kunnossa vai ei.

Haluatko jättää sen huomiseen, jolloin voi jo olla liian myöhäistä? Minä en ainakaan toivo sitä...

En usko olevani heikko, tai että tarvitsen uskoa ollakseni vahva. Uskovan elämä on varsin vaikeata kaikkien houkutusten keskellä. On vaikea olla opiskelija, joka ei juo niinkuin muut, ei osallistu "fuksiaisiin" niiden varsinaisessa merkityksessä, ei käy baarissa joka viikonloppu.

Mielestäni vahvat jaksavat uskoa ja luottaa Jumalan apuun tälläkin saralla, ja ne heikommat luopuvat uskostaan, kun eivät jaksa elää uskonsa asettamien normien mukaisesti. Mutta keneen me uskovat voisimme tukeutua muuhun kuin Raamatun Jumalaan, joka meitä Sanallaan vahvistaa.

Raamattu ei ainakaan tietääkseni kiellä muiden henkiolentojen olemassa oloa. Jumalan ylimmäksi korottaminen tarkoittaa sitä ettei toisia jumalia kunnioiteta niin kuin Häntä, eikä siis pidetä niitä jumalinamme. Hän on yksin se johon uskomme, turvaamme ja luotamme. Jos uskomme hyvään, taivaaseen ja Jumalaan, uskomme me samalla myös pahan, helvetin ja Saatanan olemassa olon. Ja näin tiedämme myös pahuuden jumalan, hengen, olevan olemassa.

Uskovana ihmisenä en pelkää kuolemaa, vaan se on minulle vapautus maallisesta vaelluksesta ikuiseen paratiisiin. Sen on Jumala minulle luvannut kun tunnustin uskoni Häneen. Kun taivasasiat ovat kunnossa on kuolemaa turha pelätä. Tottakai läheiset varmasti surevat poismenoani, mutta heille varmuus siitä, mihin olen kuolemani jälkeen menossa, antaa tietynlaisen rauhan.

Kasvatuksessani oli joitakin piirteitä niin sanotusta kristillisestä kasvatuksesta. Mutta oma uskoni on kehittynyt siksi mitä se nykyään on vasta kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen. Kovat kokemukset parisuhteissa oli herätystä ja kutsua Jumalan puoleen. Hakeuduin uskovien ystävien keskuuteen, ja uskon, että en olisi ilman tietoa jostakin suuremmasta jaksanut eteenpäin. Uskovien ihmisten tehtävänähän on auttaa, kertoa Jumalasta, ja se kaikki perustuu rakkauden käskyyn ja lähetyskäskyyn Raamatussa. Haluamme jakaa sitä hyvää mitä Herra antaa, kaikille, jottei kukaan joutuisi kadotukseen.

Maksan mielelläni kirkolle kolehtia, enkä mieti että se olisi minulta pois. Saajan kiitollisuus ja konkreettiset merkit siitä että varat menevät hengelliseen työhön ovat riittäviä vakuuttamaan minut varojeni tarpeellisuudesta. Näin saan osaltani auttaa, jos ei ole muuta paikkaa missä palvella hengellisen työn saralla.

Pidän kirkon nuorille suunnatusta toiminnasta. Omasta mielestäni kaikille löytyy omat tilaisuutensa, aina heviuskiksista hartaisiin sieluihin. Valinnan varaa on ja joskus tulee jopa vaikeuksia päättää mihin menisin. Tampereella on todella aktiivista nuorten ja nuorten aikuisten toimintaa. Porukat koostuu suurimmaksi osaksi korkeakouluopiskeilijoista.

IRC-Galleria on oikein lastattu uskiksilla. Yhteisöjä löytyy joka lähtöön ja niistä näkee miten monenmoista uskista maa päällään kantaakaan. :)

Eräs tämän asian kommentoijista Ylex:llä sanoi, että oli saanut negatiivisemman näkemyksen uskoon ja uskontoon kun oli menettänyt isovanhempansa. En usko että Jumala oli heitä rankaissut, sillä elämässä sattuu erilaisia käänteitä, onnettomuuksia ja sairauksia. Valitettavia ovat kyllä, mutta silti se on hyväksyttävä tosiasiana. Meille kaikille voi sattua hirvikolari tai voimme sairastua, mutta se ei ole rangaistus Jumalalta. Parantumista voi ja pitää rukoilla, siinä meidän lohtu. Herra vastaa niinkuin suunnitelmaansa kuuluu.

Siunausta!

Viimeinen kurssi menossa tuotakin kieltä. Onneksi. Näin ajattelin jo lukioaikoina, mutta sieltä sitä vain vielä muutaman kurssin, sadan tuskaisen tunnin verran tuli vastaan. Enää ei tarvitse montaa tuntia kestää, jotta on taidot komiasti hanskassa ja hanskat lahjakkaasti hukassa. :D

Tuskin sitä koskaan tarvitsen, ja koputan puuta.

Aiheesta a aiheeseen ö

Eilen tuli ihmeellinen dokumentti, pro-ana mentaliteetilla elävistä naikkosista, jotka sai mut ainakin ajattelemaan omaa suhtautumista itseäni kohtaan. Ammattilaisanorektikot, elämäntapansa kautta sahaavat painonsa kanssa ylös ja alas...Nauttien ei mistään, paitsi painon ainaisesta kontrolloinnista. Kontrolloin edes jotain elämässäni, en siis tunne paniikkia muista sormistani karanneista asioista.

Niin kai itsekin olen joskus ajatellut. Kontrolloin jotain aluetta elämässäni, mutta unohdan samalla toiset alueet. Koulu, ystävät ja muu on unohtunut taustalle, kun parisuhde on "kaivannut" täyden huomion, ja olen yrittänyt pitää edes sen reilusti kontrollissa. Aina ei nainenkaan voi keskittyä sataan asiaan yhtäaikaa.

Aiemmin olin niin uppoutunut parisuhteeseen, toisen ihmisen palvomiseen, palvelemiseen ja paapomiseen, että unohdin välillä itsenikin. Sitä tippuu moisen suhteen loppuessa aika korkealta, kun ei osaakaan enää keskittyä olennaisiin asioihin. Omaan hyvinvointiin, ystäviin, onneen ja autuuteen niiden asioiden läsnäolon kautta. Parisuhteen aikana repsahtanut ulkonäkö saadaan kuntoon masennuksen aiheuttamalla ruokahaluttomuudella, ja kiukunpurkua avustavalla terapiakeskustelulenkkeilyllä. Niin se on aiemmin minulla mennyt, mutta toivottavasti enää ei tarvitse moisia juoksuja juosta. Juoksen nyt vain omasta tahdosta, en kiukun tai turhautumisen pakottamana.

En ymmärrä miten ajattelinkin niin tyhmästi, että jätin itseni, ystäväni ja perheeni huomiotta. Ei kai se toinen nyt aivan niin mahtava ollut. Tai silloin varmasti ajattelin, että oli. Kauemmas tultuani olen huomannut enemmän asioita noista ajoista, ja oppinut virheistäni.

Toivottavasti olen nykyään vähemmän takertuvaa sorttia, enkä enää elä toisen kautta vaan aivan omaa elämääni.

Kokemuksille, vaikkakin koville ja dramaattisille, olen ikuisesti kiitollinen.

Suunnaton masennus, pienestä asiasta, mutta olkoon! Tytöille taitaa olla itsetunnon saamat kolahdukset suurempia kuin pojille. Herkempi alue, satunnaisen back-stabbingin ja naisille ominaisen kaveriporukkakieroilun myötä. Vaikka asia muille oliskin pieni, ei se mulle ole. Erityisen kiusalliseksi tilanteen tekee se, että luulen/tunnen tietäväni asian OIKEAN laidan. Sen mikä jäin kysymykseni vajavuuden takia kertomatta. Kenties motiivina oli suojella, mutta se ei nyt tainnut onnistua.

Rasittavinta on tilanteessa se, että mun täytyis ensin myöntää itse tehneeni väärin, todistaakseni etten ole niin pihalla asioista kun luullaan. Sekös vasta kolhaiseekin. Sitten ollaan tasoissa, eikä naiset aina olekaan täysin oikeassa.

Taas on kadonnu ilo, onnen tunne ja vapautuneisuuden tunne... Taas! Kyllä se vain kohtaa tasaisin väliajoin. Jotenkin mua aina samalla tavalla! Samoin keinoin ja samaan kohtaan itsetuntoa. Se alkaa olla jo pikkuhiljaa niin murusilla ettei siihen enää oo mitää millä korjata.

Olisin kaivannut anteeksipyytöä. Suurta todistelua, että kaikki on hyvin. Että mä oon ihana ja rakas ja ennen kaikkee se ainoa. Vaadin kai liikaa, ehkä suurentelin asiaa, mutta edes mun takia olis sen voinut tehdä.

Tuntuu että kaupallisten aineiden opiskelusta on hyötyä kummasti myös parisuhteelle. Erilaiset ohjenuorat sopii loistavasti sovellettuna myös omiin tilanteisiimme.

"Tyytymätön asiakas kertoo kokemuksistaan mahdollisimman monelle. Tyytyväinen vain kouralliselle." Anteeksi niille joiden korvat ovat jälleen kärsineet kuunnellessaan tilitystä.

"Tyytymätön asiakas haluaa anteeksipyyntöjä, vakuuttelua ja erityisesti kompensaatiota." Tuo on poikien jotenkin vaikea ymmärtää, mutta tytöt on joskus "tyytymättömiä asiakkaita" ja vaativat huomattavaa huomiotason nostoa, jos tehdyt/tapahtuneet vääryydet halutaan korvata.

Ruusuja, suklaata, pusuja, tai vain vilpittömiä sanoja. Niillä te meille saatte kompensoitua mitä vain!

grrr......Syksy on rasittava vuodenaika!

Matkailu avartaa, virkistää mieltä ja saa unelmat vain suurenemaan. :)

Olisipa minulla...

...mammonaa matkustella ja tutkailla muitakin mantuja kuin vain näitä laakeita ja heinäisiä.
...spontaniutta pakata laukut ja vain mennä.
...aurinkoa mielin määrin ja rusketusrajat sen mukaiset.
...Godzillan shopska -salaattia nassun edessä :).
...nyt jalassa ne ihanat saappaat sieltä näyteikkunasta!

Bulgaria oli ihan mahtava! Varna erityisesti. Tomuista oli, mutta ei se haitannut. Hotellikin oli kuin kommunismin ajoilta, mutta silläkään ei ollut merkitystä. Kunhan vain oli turvallinen paikka missä nukkua ja suihku josta tuli lämmintäkin vettä.

Kyllä vain taas tuli pieni olo, kun oli kaukana suuressa maailmassa. Vaikka onhan maailma silti niin pieni, kun viereisille rantatuoleille Kultahietikolla tuli kauhavalaisia! :D Juuri se mitä menimme karkuun, olikin jo vallannut meidän pakopaikan.

Voi suomituristeja. Kosteat oli heidän juhlat... rentouttava loma olla krapulassa puolet, jos ei jopa koko aika!

Lisää lomakertomuksia kunhan ehdin niitä kirjalliseen muotoon saada...

Piia-Marika