IRC-Galleria

janni lukulomallaKeskiviikko 21.02.2007 16:28

ensimmäinen päivä:

lupasin äidille että herään yhdeksältä. heräsin kahdeltatoista.
äiti käski tehdä lukujärjestyksen, johon sijoittaisin sopivassa suhteessa lukemista ja ulkoilua/liikuntaa. purskahdin avoimesti nauruun ja äiti suuttui.
keitin kahvia ja kuuntelin musiikkia kylppärissä samalla kun meikkailin ja laitoin hiuksia.
mietin kauan mitä pukisin päälle.
sovittelin aurinkolasejani ja totesin että kohta on kesä.
tulin tietokoneelle, katsoin youtubesta abivideon ja tarkistelin, josko ensi kesän festareille olisi julkistettu uusia esiintyjiä. eipä ollut.
stalkkailin puolituttuja.
naureskelin kavereiden abiristeilykuville.
sovin iriksen kanssa treffit neljäksi haminan s-marketille ( :____D )

nyt minua suututtaa kovin, koska äiti pääsee kohta töistä. minun pitää siis etsiä koulukirjani ja esittää, että olisin lukenut koko päivän. en voi enää dataa. :--(

kysymys muille lukulomalaisille:
Luetteko te oikeasti?
pitäisikö minunkin todella herätä yhdeksältä lukemaan vaikka kukaan ei ole vahtimassa?
niinku ihan vaan itseni takia?

APUA

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.02.2007 02:38

janni sanoo:
mun elämäntavoissa joku mättää kyl kunnolla
janni sanoo:
mun kynnet lohkeilee ihan hurjana :(
janni sanoo:
sillee "oho puol kynttä tipahti hupsistakeikkaa"
Satu sanoo:
O_o
Satu sanoo:
et syö ni et saa vitamiineja :S eikä kaljassa oo oikeesti vesi ja leipä samas
Satu sanoo:
sillee
Satu sanoo:
ei se aja asiaa
Satu sanoo:
jotain mineraaleja ja hivenaineita siinä kyllä on mut vähän kai O.o
janni sanoo:
kiitti

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.01.2007 02:21

1. Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi
"anteeksanteeksanteeks, mä oon ihan sikakännissä ja mun kaks kaverii jo örveks vittu anteeks"

2. Nukuitko viimeviikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten?
-omassa ja toisessa

3. Minkä väriset alushousut sulla on nyt? vai onko ollenkaan?
- valkoset jois on vitu mageit retrokukkii lol

4. Oletko mesessä?
- tietty

5. Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi ja onko hyvä?
- Death Cab For Cutie - Lightness. on hyvä mut on dcfc:lla parempiaki

6. Ärsyttääkö joku asia/ihminen? Mikä/kuka ja miksi?
- kyllä muutama ihminen ja koulu eritoten huominen ruotsinkoe =) siks vaan

7. Syötkö mitään?
- no en oo kyl ikinä syöny

8. Oletko kyllästynyt IRC-Galleriaan?
- oi en ikinä rakkauteni vain syvenee

9. Onko gallupit sinusta typeriä?
- yleensä joo, silti teen niitä :) tyhmä

10. Tuntuuko turhauttavalta vastata tähän, kun tiedät, ettei kukaa kuitenkaan lue vastauksiasi?
- salee mun surkeet stalkkerikaverit lukee

11. Jutteletko kenellekään?
- e

12. Onko läksyt tekemättä?
- joo since 1998

13. Minkälaiset sukat sinulla on?
- ei oo sukkii ku tämmöset ihastuttavat tossut jotka pöllin marilta ku paleli

14. Tekeekö kukaan ruokaa nyt?
- ikävä kyllä ei ku on keskiyö :(

15. Onko sinulla nälkä?
- aina

16. Onko sinulla 'useampi netti' auki (eli oletko nyt muillakin sivuilla kuin IRC-Galleriassa)?
- mikä vitun useampi netti? GOSH ei oo auki ku mese ja tää

17. Onko joku (koulu)projekti pahasti kesken? Et vai ole edes aloittanut?
- kiitos muistutuksesta kyllä on, maantiedon tutkielma alottamatta, karttatehtävät alottamatta, ruotsin yo-vihko erittäin kesken

18. Ketä muita siellä on, missä olet?
- mari nukkuu omassa huoneessaan

19. Onko sinulla yhtään korua nyt?
- ör läwärit ja korvis

20. Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- kaks, DE-paita ja kirka-huppari

21. Mitä sanaa/sanontoa käytät liian usein?
- "aivan saatanan kännissä", "kyrpä"

22. Minkä lauseen olet sanonut viimeksi ja kenelle?
- varmaan hyvää yötä marille

23. Elokuva jonka aikana itkit?
- no mä itken melkein kaikis aina

24. Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten?
- ärsyynnyin tos toveriin

25. Kuinka pitkän matkan olet juossut pysähtymättä?
- 2100m coopperis yeah

26. Onko sinulla lemmikkiä?
- himas on akvaario josta on ihan sikana iloo

27. Oletko prinsessa-ainesta?
- no hei kamoon kato mua

28. Mikä saa ihosi kananlihalle?
- joku sikahyvä musiikki

29. Mikä Suomessa on kaunista?
- sielläpäin missä mä liikun ei oo kovin kaunista. paitsi mä tietty

30. Jos saisit mahdollisuuden nähdä tulevaisuuteen, käyttäisitkö tilaisuuden hyväksesi?
- no jos nyt kerran kurkkaisin

31. Monelta heräsit tänäaamuna?
- 6.45

32. Osaatko keittää kahvia?
- :D joo jopa minä osaan

33. Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
- luultavasti en

34. Suvivirren 3 ensimmäistä sanaa?
- jo joutui armas

35. Muistatko vielä mikä oli tämän gallupin 2. kysymys?
- öö :D:D en

36. Onko kukaan kampaaja ikinä "pilannut" hiuksiasi?
- no ei sillee

37. Oletko henkisesti vahva?
- haha no lol jaa-a

VIIMEISIN

38. Henkilö jonka näit?
- mari

39. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?
- elina

40. :
DDDDDDDDDDDddddd
- woot?

41. Henkilö jonka kanssa tekstailit?
- rebekka

42. Kappale jonka kuuntelit?
- Death Cab FOr Cutie - Tiny Vessels

43. Mitä teet nyt?
- yllättäen jotain näpyttelen tietokoneelle

44. Mitä teet myöhemmin?
- nukun

45. Mitä olet tehnyt tänään?
- äikän prelin, datannu, ollu soittotunnilla, datannu, kattonu telkkuu, lukenu vähän ruotsii, datannu, käyny saunassa, syöny, datannu

46. Mitä sulla on päällä?
- hassut tossut, kirkasibis-verkkarit, DE-paita as I said

47. Mitä olet syönyt tänään?
- haha okei täältä pesee: koulus jotain kalapullii ja perunamuussii, millalta nyysityt suklaarusinat, suklaapatukka, jotain makaroonii, leipää, perunajuttuu, pähkinöitä, sikana vettä

HUOMENNA

48. Millainen päivä huomenna?
- vitun hieno

49. Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- jos vaikka aloittaisin päivän munaamalla itseni ruotsinkokeessa

50. Tavoite?
- päästä elävänä kotiin

51. Mistä et pidä huomisessa?
- kaikest pidän

52. Onko sulla töitä?
- ei onneks

MILLOIN VIIMEKSI

53. Söit?
- joskus tunti sitten

54. Nukuit muualla kuin kotona?
- lauantai-sunnuntai

55. Unelmoit opettajastasi?
- mela oli tänään kyl hehkee

56. Joit jotain alkoholipitoista?
- lauantaina

57. Katsoit TV:tä?
- tänään illal

58. Olit auton kyydissä?
- jos dösää ei lasketa ni...apua..AINII! joskus viimeviikolla meil oli markin kyydissä autobileet<3

59. Ostit jotain muuta, kuin elintarvikkeita? Mitä?
- the arkin lipun perjantaina ja jotain askartelulakkaa maanantaina

60. Lauloit nuotinvierestä?
- tänään salee

61. Lauloit karaokea?
- en oo laulanu enkä laula

62. Ajattelit jotain ihmistä?
- äsken

VolumessaSunnuntai 28.01.2007 23:33

Tässä jaksossa Janni ja Satu kiusaavat pientä tyttöraukkaa, joka oli erehtynyt samaan yökerhoon heidän kanssaan.

Janni bongaa hotin blonditsixin, joka on pukeutunut punkuskottavaan The Clash t-paitaan. Janni suostuttelee Satun mukaansa, ja kaksikko suuntaa tytön luo baaritiskille:

Satu: anteeks, ei voitu olla huomaamatta tota sun paitaa, mistä se on?
tytsä: no öö....ku mä täytin just tänään 18 ni meil oli KASARIbileet ni tein tän ite...
Janni: siis tosi magee teitsä oikeesti ton ite wau!
tytsä: joo sellasilla kangasväreillä painoin..
Janni: SIISTII! kuunteletsä The Clashii?
tytsä: joo kuuntelen! :)
Satu: hei niin mekin!
Janni: mikäs sun lempparibiisi on?
tytsä: no öö...*minuutin hiljaisuus* öööööööö no siis tosi vaikee sanoo....
Satu: joo niin vaikeetahan se on mut hei hyvää illanjatkoo! :))
Janni: :)))
tytsä:...hihih....


Laita soittimesi sufflelle ja listaa viisitoista ensimmäistä biisiä. Näin muut saavat tietää mitä todellisuudessa kuuntelet :)

1. Oasis - Don't Look Back In Anger
2. The Orders - Where it always rains
3. I Was A Teenage Satan Worshipper - Teenage Radicals
4. Gogol Bordello - Bulla Bulla
5. The Libertines - Can't Stand Me Now
6. Jefferson Airplane - Somebody to Love
7. The Cure - Lovecats
8. PMMP - Päät Soittaa
9. YEAH YEAH YEAHS - Art Star
10. Mando Diao - You Can't Steal My Love
11. Jimmy Eat World - Are You Listening?
12. Death Cab For Cutie - Tiny Vessels
13. I Love You But I've Chosen Darkness - According to Plan
14. Living Things - End Gospel
15. The Sounds - Seven Days a Week



sikahilpeetä ja mielenkiintoista =)=)=)
VOI VITTU!!!!!!!!!!!
ONKS NIIN MUN TUURIA ET ROSKILDEN YKS PÄÄESIINTYJISTÄ ON JOKU VITUN RED HOT CHILI PEPPERS?!?!?

ARGH!!!!!!!!!!!!123

WHEN I WAS A YOUNG BOYSunnuntai 14.01.2007 23:55

janni sanoo:
mä en tajuuu
janni sanoo:
miks jotku truuEMOkidit tulee idolsiin ja vois kerranki näyttää mistä emokana pissii ja sit ne laulaa rihannaa
Iltapäiväpoika sanoo:
oikeesti?
janni sanoo:
JOO
Iltapäiväpoika sanoo:
no mut hei, ne on turkulaisii!
janni sanoo:
i don't wanna do this anymoreeeee, i don't wanna be the reason why everytime I walk out the door i see him dying little more insideeeeeeeeeeeeee
janni sanoo:
VITTU
janni sanoo:
nii totta, turku
Iltapäiväpoika sanoo:
vähän oon ylpee kyl kaikist emoist nyt
Iltapäiväpoika sanoo:
mustakin <3 (lasken itteni niihin)
janni sanoo:
nyt kaikki luulee et rihanna on emomusaa ja mun pitää vaihtaa tyylii
janni sanoo:
oi vitsi
janni sanoo:
miks tajusin vast nyt
janni sanoo:
MÄ olisin voinu mennä edustamaan
janni sanoo:
oisko ollu vähän hyvä jos oisin käyny kiekasemassa jonku Welcome to the black paraden?

levyale alkoi<3Perjantai 12.01.2007 03:05

Nyt minä vähän musaegoilen ja teen listan sikahauskoista bändien nimistä joihin törmäsin tänään kun mulla oli "coolit ja pitkät ja vaikeat ja hauskat bändien nimet"-teemapäivä:

Nasal Sex With Broken Glass
Up Up Down Down Left Right Left Right BA Start
A Cat Born In An Oven Isn't A Cake
Gee That's A Large Beetle I Wonder If It's Poisonous
I Love You But I've Chosen Darkness
The The
James, What Are We Gonna Call Our Band?
My Wife Was Breathing Just Fine When You Borrowed Her
Paukkumaissi
The Tortillas You Wanted
Willy Wonka's Sex Emporium
Bring Your Own Tomatoes
Clap Your Hands Say Yeah
...And You Will Know Us By The Trail of Dead
Someone Still Loves You Boris Yeltsin
When People Were Shorter and Lived Near the Water
Congratulations on your decision to become a pilot

hahahaa jatkan tätä ehkä joskus jos jaksan tää on ihan mahtavaa
Janni ja Satu: 49%

Jakkaralla tasapainoileva Satu kaatuu esityksensä päätteeksi baaritiskille. Janni yrittää tietenkin pelastaa paukkunsa, mutta ne kaatuvat ja syttyvät kynttilästä tuleen. Palovaurioista seuraa iso lasku.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: vappuhenkinen tinneri (paljon rusinoita)

Tinneri?
YEAH

itsehän en käytä alkoholia

[Ei aihetta]Torstai 28.12.2006 20:52

Julle sanoo:
yritin sulle kertoo elämä on vaa pelii miks sun piti lopettaa ja ottaa game over </3 </3??<</33
janni sanoo:
woot? :D
Julle sanoo:
mun yks runo
janni sanoo:
IHANA
janni sanoo:
koskettava :_)
Julle sanoo:
sori, en ikinä tiiä milloin mun runosuoni pulppuaa ja kenelle
Julle sanoo:
heitit elämässäs hyvää settii miks sun piti mennä ja antaa mun sydämmmen sua aina ettii</3
Julle sanoo:
olit minulle taivaan Luna ja tuoksuva kuin kananmuna!!<3<3