ensimmäinen päivä:
lupasin äidille että herään yhdeksältä. heräsin kahdeltatoista.
äiti käski tehdä lukujärjestyksen, johon sijoittaisin sopivassa suhteessa lukemista ja ulkoilua/liikuntaa. purskahdin avoimesti nauruun ja äiti suuttui.
keitin kahvia ja kuuntelin musiikkia kylppärissä samalla kun meikkailin ja laitoin hiuksia.
mietin kauan mitä pukisin päälle.
sovittelin aurinkolasejani ja totesin että kohta on kesä.
tulin tietokoneelle, katsoin youtubesta abivideon ja tarkistelin, josko ensi kesän festareille olisi julkistettu uusia esiintyjiä. eipä ollut.
stalkkailin puolituttuja.
naureskelin kavereiden abiristeilykuville.
sovin iriksen kanssa treffit neljäksi haminan s-marketille ( :____D )
nyt minua suututtaa kovin, koska äiti pääsee kohta töistä. minun pitää siis etsiä koulukirjani ja esittää, että olisin lukenut koko päivän. en voi enää dataa. :--(
kysymys muille lukulomalaisille:
Luetteko te oikeasti?
pitäisikö minunkin todella herätä yhdeksältä lukemaan vaikka kukaan ei ole vahtimassa?
niinku ihan vaan itseni takia?
APUA