Noh. Huolestuin tästä supistuksesta kun se ei meinannu siinä viiden minuutin tienoillakaan vielä hellittää ja soitin sitten hämeenlinnan synnytysosastolle ja kysyin että onko normaalia ja et pitäiskö lähtee laitosta kohti.
Puhelimessa oleva nainen: "Ei ole normaali tommonen supistus, luokittelisin jopa vaaralliseks sikiölle. Kuinka usein supistuksia on tullut?"
Minä: "Heräsin tähän. En oo ehtiny seuraamaan, mut on supistellu pitkin yötä"
Hoitaja: "Onko kipuja paljon?"
Minä: "No en luokittelis hirveen kivuliaiksi.. Kyl näiden kans pärjää, kuhan ei tulis tommosii hullun pitkiä"
Hoitaja: "No sit kannattaa ehkä seurata vielä hetki."
Minä: "Pitäiskö niiden sitten sattua enemmän?"
Hoitaja: "No se on nii yksilöllistä, toiset ei pidä kovimpiakaan supistuksia kivuliaina..."
Ja puhelu sitten lopetettiin ja aloin puhelimen kans seurailee supistuksia. Niitä tuli n. 7 minuutin välein ja ne kesti n. yhden minuutin ja 15 sekunttia. Tunnin verran seurasin ja soitin uudelleen hämeenlinnan synnytyssaliin ja kyselin et pitäiskö alkaa soittelee kyytiä jne. Tyrmäävä vastaus:
"Niin noh, ne voi loppua vielä ja se on nii yksilöllistä.."
Sit pohdin pääni puhki et viittinkö herättää äitiäni, joka oli kovasti tulossa mukaan synnytykseen ja mietin, että kestäisköhän supistukset ja et olikohan synnytys edes alkanut. Vielä puol tuntia seurasin supistuksia ja soitin mutsille, joka vastas tavallista pirteämpänä ja sano juovansa kahvia ja lähtevänsä sit tulee Forssaan Karkkilasta.
Meni n. tunti ja Seppo ja mutsi pamahti Tellun [porukoiden koira] kanssa ovesta sisään ja Seppo oli samantien valmis lähtee sairaalaan, mut sanoin, ettei mentäis vielä. Ettei vaan tulis turha reissu sitten.
Sinnittelin johonkin kello 10.00 asti kunnes sanoin, et nyt alkaa tuntuu siltä et mennään. Heti ku päästii autoon ni tuntu helpottavan supistukset - jotenki istuessa sitä kipua ei tuntenut samallalailla kun hereillä ollessa.
11.00 aikoihin sitten oltii sairaalassa, mut kirjattii sisään ja sain ruokaa ^^ Supistukset oli epäsäännöllisiä ja ei vuotoa ollut. Saatiin odotteluhuone mutsin kanssa, jossa vietettii suurinosa ajasta. Mut lähdettiin aika pian kävelemään. Käveltiin sairaalan n. 20m pitkää käytävää varmaan sata kertaa edes takaisin. Tälleen saatiin supistukset nousemaan kello 15.00 mennessä. Silloin niitä tuli 6-7 minuutin välein. Tähän mennessä olin pariin otteeseen saanut lämmitetyn jyväpussin masun päälle helpottaa oloa ja kokeillut helpottaa oloani keinutuolissa, sängyssä, istuen ja maaten.
Kello löi 18.45 ja supistukset alko olee aikas kipeitä, olin ollu piuhoissa kiinni pariin kertaan [eli koneessa joka mittaa vauvan sydämen sykettä ja mun supistuksia] ja nyt kone näytti ekoja kertoja 127 eli korkeinta lukemaa ja alkoi tuntua siltä et kivunlievitys olis paikallaan. Kätilö tuli ja kokeili kohdunsuuta -> ei ollut auennut kunnolla. Sen verran kovakätinen se tosin oli, että limatulppa irtos heti 5minuuttia käsittelyn jälkein xD
19.00 aikoihin sain Petidiniä 100mg. Tunkasivat kankkuun piikin ja sit odoteltiin et se alkaa vaikuttaa. Kun ei ollut vaikuttanut 25minuuttia lääkkeen annon jälkeen kysyin, että mitäs se mulle anto ku ei silmät meinnanu pysyy katseen mukana ja oli vähän humalainen olo. Mulle kerrottiin, että olin saanut särkylääkettä joka on morfiini johdannainen. Ei se hirveästi supistuskipuihin auttanu, mut vei ainaki ajatukset ihan jonnekki muualle. 19.40 tuntui siltä et lääke autto hieman ja pärjäilin. Yhdeksän aikoihin soitin sitten soittokelloa kun alko taas tuntuu ikävältä. Mulle kerrottiin, että petidiniä voi antaa vain 4 tunnin välein -> saisin seuraavan vasta 23.00 aikoihin.
Samalla kokeiltiin kohdun suu -> ei vieläkään kunnol auki, niin takana ettei kätilö tuntenut kunnolla edes sitä. =( Samalla sanottiin, että jos ei ala supistukset nousemaan niin sitten saisin supistuksia rauhottavia lääkkeitä yöksi että saisin nukuttua.
Mutsi kiroili ja pakotti mut ylös sängystä ku olin nukkunu ja oli ollut 15minuutin väli, jolloin ei ollu tullu mitään supistuksia. Taas lähdettiin kävelylle ja samal kokeilin suihkussa oloa -> supistukset lähti käyntiin kunnolla.
23.00 aikoihin vaihtui työvuorot ja tuli ihan uusi naama ovesta sisään ku soitin jälleen soittokelloa ja toivoin saavani petidiniä tai JOTAIN. Kätilö oli hellävarainen, kokeili kohdunkaulan ja sano:
"Et saa kuule nyt petidiniä" johon minä järkyttyneenä:
"Sattuu aika pirusti, ootko varma etten sais sitä, kellohan on jo yksitoista"
Täti hymyili ja sanoi:
"Me lähdetään saliin nyt valmistelee synnytystä, kohdunsuu on 4cm auki"
Mutsi pomppas keinutuolista pystyyn ja alko tuulettaa. Repesin nauraa vaik supisti pirusti, se oli jotenki nii hyvä =D Sitten vaihdettiin huonetta kamojen kanssa ja mentiin saliin 23.20. Sain 10minuutin kuluttua epiduraalin ja laitettii kaikenmaailman letkut, katetrit jne. kiinni. Epiduraalin vaikutus autto jo 3:lla supistuksella lääkkeet antamisen jälkeen -> kivut hävis, mut tunsin kumminkin supistukset, mut enemmänkin peräsuolessa =P
Kohdunsuu oli auki 7cm klo 00.00 ja sain pudendiaalipuudutuksen 01.05, jolloin kohdunsuu oli auki 9cm. Mutsi jammaili taas ja tutkaili telkkaria, jossa näkyi kaikkien salien supistukset [että miten kukakin synnyttäjä supistelee, jotka on kiinni piuhoissa] ja totes:
"Toivottavasti kaikki ny kattoo tota ruutua, Mari sä johdat, sul on kovimmat!" Mä siel naureskelin. Olo oli parempi ku aikoihin, ei pelottanu enää mikään.
01.30 kohdunsuu auki 9,5cm ja odottelin jo kovasti et milloin alkais tapahtuu. Ja sit alkoi tapahtua. Lapsivesi meni. Kattelin nolona ympärilleni kun ne meni. Totesin vaan:
"Taisin kastella just tän sängyn" ja sitten kätilö putsaamaan mutsin kanssa pöytää =D
Sitten kun kello kun löi 01.45 ni alko tuntua siltä et tekis mieli ponnistella. Kysyin et saanko alottaa ponnistelee ja kätilö nyökkäs: "Kohdunsuu auki 10cm". Sitten kyljellään aloin ponnistelee, toinen jalka kätilön olkapäällä. Minuutin sisään piti saada kolme pitkää ponnistusta. Astmaatikkona koin tämän vaikeimmaksi, koska ei meinannu happi riittää. 02.10 ei enää kyljellään ponnistelu tuntunu hyvältä, siirryttiin puoli istuvaan asentoon ja sukat jalkaan -> sukista kii ja HII OP!
Ponnistelin kovasti ja sit yhtäkkiä tuli kysymys mieleen ja siinä kaikes tohinassa kysyin:
"Meneeks tää homma silleen, että aina kun tulee supistusten välillä hengähdystauko, niin muksu valuu takaisin päin hieman?" ja kätilö siihen sitten: "Niinhän siinä nimenomaan käy, kunnes tietyn verran lapsi on ulkona että pääsen auttaa käsillä" elikkä sitten aloin väkisin ponnistaa siihen minuuttiin 4 pitkää ponnistusta, vaikka olin varma et pyörtyisin tätä menoo jos kauan jatkuis. Epätoivoo alko pukkaa hieman ku kuuli miljoonannen kerran kätilön sanovan: "Vielä hieman, just noin. Oikeaan suuntaan ponnistat. Hienosti, vielä yksi. Vielä yksi pitkä ponnistus." Sit mutsi soitti toisen kätilön ku näin pyydettiin tekevän. Tuli vanhempi naishenkilö ovesta sisään ja nappas mun jalasta kiinni ja sanoin: "Voitko päästää irti, ei tunnu hyvältä", nainen ei kuunnellu mitä sanoin..
Mutsi siihen sitten: "Kannattaa päästää irti, Marilla on aikamoiset voimat, ettet lennä tonne vastapäiseen seinään.." Ja siihen kätilö itsevarmasti: "Kyllä mä jaksan pitää" ja karjasin täysiä: "Päästä irti." Eikä päästäny ni enkös sitten löyny mutsia käteen ja karjassu: "Sano sille!" Ja sitten se nainen tajus päästää irti ku mutsi sano sille.
Sit keskityin taas ponnistelee. Just ku meinas taju mennä ni avasin silmät pitkän ponnistushetken jälkeen ja katsoin vasemmalle. Siihen oli ilmestyny vanhahko mies.. Säikähdin, että mitä vittua tänne miehiä päästetään ja ei edes koputtanu tai mitää [varmana oli koputtanut, en vaan ollu karjuessani sitä huomannu] ni sit päätin ponnistaa ihan hulluna et pääsen tilanteesta eroon ja PLOP! Kello löi 02.42 ja Pam syntyi. Ensin tuli pää ja nopeasti sen jälkeen ensin toinen ja sitten toinen olkapää ja loppu poika. Ei se paljoa kiljunu, se kuivattiin ja laitettiin masun päälle. Sitten napanuora leikattiin ja kohtua supistavaa ainetta suoneen -> hetken päästä kätilö nappas napanuorasta kiinni, heijas vähän vasemmalle ja oikealle ja plop plop tuli jälkeiset täydellisenä ulos, täysin ehjinä. Ei ihme, että porukka arvaili, että mul olis kaks muksua mahassa kun pelkkä istukka painoi 800g. =D
Kätilö nosti napanuorasta koko jälkeiset ilmaan ku halusin nähdä ne. Ihan ku olis ollu verestävä iso kokonainen broileri killumassa narusta. Hurjan näkönen =D
04.00 aikoihin saatiin vähän murkinaa. Alkoholitonta skumppaa, voileipiä, teetä, kahvia, keksiä ja jugurttia. ^^ Ruoka maistu hyvin ja murkinoimisen jälkeen oli vuorossa suihku. Kätilö varoitti, et epiduraali on saattanu mennä jalkoihin ja minä siihen: "Ei täs mitää. Hyvin mä pärjään" ja pomppasin sängystä ylös ja melkein kaaduin turvalleni, onneks kätilö sai kopin =D Sit neiti Penttilä talutettiin suihkuun, jossa oli onneksi tuoli ni pysty siinä istuu ilman et pelkää pyörtyvänsä.
Ja n. 04.45 sitten osastolle toipumaan Pamin kanssa, joka oli alkanut näyttää paljon enemmän Maunolta kuin Pamilta. ;)
Näin syntyi siis Mauno Armas "Kippuravarvas" Penttilä.
Synnytyksen koin erittäin mielekkäänä ja kiitän siitä erityisesti kätilöä ja äitiäni. ^^
Paremmin ei olis voinut mennä <3 Tämän kokemuksen läpi käytyäni voin todeta, että
voishan noita muksuja lisempikin tehdä ;)
Muutenkin kohtelu ja neuvonta sairaalalla oli ykkösluokkaa.
Kivana lisänä hyvän ja ammattitaitoisen sairaalahenkilökunnan myös äärimmäisen hyvät ruoat ja EI-laitosmainen sisustus. Viihdyin hyvin. ^^
Että näin. Poika on nyt vähän yli viikon ikäinen ja kaikki lähtenyt hyvin käyntiin. Maito ei ole loppuakseen ja ollaan käyty jo harjottelemassa vähän ulkoiluakin. Kaikista parasta, että oon saanu tälläviikolla viettää aikaa itselleni tärkeimpien ihmisten kanssa: perheeni ja Samin ^^ Ja toki nähnyt paljon myös muita tärkeitä ihmisiä.
~Pikkumamiyo päättää romaanin tähän ja menee miehensä ja poikansa viereen kattelee telkkua~
P.s Kuvassa supistukset ovat täydet 127 -> epiduraali siis todella toimii kun ilme ei ole ton kärsivämpi =D Kiitos nykyaika ja loistavat keksinnöt. =D