Siitä onkin jo aikaa kun olen viimeksi käynyt Disney On Ice - jääshow'ssa. Itse asiassa olen käynyt siellä kahdesti vuonna Pocky ja Mentos vielä pienempänä tyttönä, mutta eihän sitä voi koskaan olla liian vanha kokemaan Disneyn taikaa, eihän?
Vuoden 2010 tammikuussa Helsingin Hartwall Areenalla esitetään jälleen Disney On Ice - esitys teemana Mikin ja Minnin ihmeellinen matka. Show'ssa nähtävät esitykset ovat tutut elokuvista Pieni Merenneito, Leijonakuningas, Peter Pan ja Lilo & Stitch, joista jälkimmäinen on omalla kohdallani se must see. Mikä tässä hommassa sitten mättää? Se, etten ole näillä näkymin pääsemässä paikalle!
Ensinäkin, olen köyhä opiskelija ja parhaista paikoista kiskotaan lähemmäs neljäkymppiä. Halvimmat liput saa kyllä 28:lla eurolla, mutta se ei muuta totuutta, että olen aina peeaa. Tietty voisin säästää rahaa tai lisätä vielä yhden lahjatoiveen joulupukinlistaan.
Toiseksi, kuinka pääsisin Hartwall Areenalle? En osaa käyttää pääkaupungin julkisia, se tuli kesällä testatuksi tympääntyneen asiakaspalvelutaidottoman bussikuskin kanssa. Ehkä joku kuitenkin heittää minut paikalle, jos olen oikein kiltti? Jotenkin on sinne perille kuitenkin aina päästävä.
Kolmanneksi, mistä saan seuraa? Se ei ole välttämättömyys, mutten usko, että kauhean montaa kaveriani kiinnostaa koko jääshow, mutta toivottavasti olen väärässä. Periaatteessa voisin mennä yksinkin, mutta kaikki on aina parempaa hyvässä seurassa. Kaverit hei, ei ketään kiinnostaisi lähteä kanssani kokemaan Disneyn taikaa Hartwall Areenalle, jos itsekkään sinne koksaan pääsen? 8D
...Eli mutkia matkassa toki on, mutta tällä kertaa voisin oikeasti säästää sitä rahaa, sen verran kovasti haluaisin tuonne ja olisi se kuitenkin sen arvoista.
Nähtäväksi jää, kuinka käy.