IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Asetyylisalisyylihappo eli aspiriini saattaa hieman pienentää naisten vaaraa sairastua syöpään. Aspiriinin syöpää ehkäisevä vaikutus on ollut pitkään kiistelyn aihe, ja tutkimusnäyttöä löytyy sen puolesta ja vastaan.

British Medical Journalin uutisoimien tulosten mukaan säännöllisesti asetyylisalisyylihappoa käyttävät naiset sairastuivat syöpään 12 vuoden seurannassa 16 prosenttia harvemmin ja kuolivat syöpään 13 prosenttia harvemmin kuin naiset, jotka eivät käyttäneet asetyylisalisyylihappoa.

Sama havaittiin toisessa hiljattain julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa, jossa asetyylisalisyylihapon säännöllinen käyttö liittyi kymmenyksen pienempään syöpäkuoleman vaaraan. Kummassakin tutkimuksessa asetyylisalisyylihappo suojasi myös sydäntaudeilta ja -kuolleisuudelta, mikä on todettu lukuisissa tutkimuksissa aiemminkin.

Tutkimustulokset esiteltiin Yhdysvaltojen syöpätutkijoiden (American Association for Cancer Research) vuotuisessa kokouksessa. Tutkimukseen osallistui 22 500 vaihdevuodet ohittanutta naista, joilla todettiin kahdentoista vuoden seurannan aikana 3 500 syöpää. Osallistujista 3 600 kuoli ja kuolemista 1 200 johtui muusta kuin syövästä.

Asetyylisalisyylihapon mahdollinen syöpää ehkäisevä vaikutus voi liittyä lääkkeen tulehdusta ja COX-entsyymin toimintaa hillitsevään vaikutukseen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.