IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Elintavat vaikuttavat aivohalvausriskiinPerjantai 04.01.2008 22:18

Monilla nuorilla ihmisillä, joilla ilmenee aivoverenvuotoon liittyvä aivohalvaus, on riskitekijöitä, joihin voi itse vaikuttaa. Näihin vaikuttamalla voitaisiin ehkäistä ainakin osa näistä aivohalvauksista. Yhdysvaltalaisessa tapaus-verrokkitutkimuksessa selvitettiin tällaisten aivohalvausten riskitekijöitä käyttäen aineistoa isosta tutkimuksesta. Tapauksina oli 217 potilasta, joilla oli ilmennyt aivoverenvuoto ja tähän liittyvä aivohalvaus alle kuukausi ennen tutkimuksen alkamista sekä 419 muuten samankaltaista, mutta tervettä verrokkia. Tutkittavat olivat 18 – 49-vuotiaita. Aivoverenvuodot eivät liittyneet valtimonpullistumaan, joka on merkittävä aivoverenvuodon itsenäinen riskitekijä.

Tutkimuksessa aivoverenvuodon riskitekijöiksi paljastuivat korkea verenpaine, diabetes, vaihdevuodet ja tupakointi. Yli kaksi alkoholiannosta päivässä, kofeiinipitoisten lääkkeiden käyttö, yli viisi kupillista kahvia päivässä sekä vaihdevuodet kohottivat myös aivoverenvuodon riskiä. Näyttää siltä, että diabetesta ja kohonnutta verenpainetta hoitamalla sekä vähentämällä tupakointia ja alkoholinkäyttöä voidaan nuorehkojen ihmisten aivoverenvuodon riskiä pienentää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.