Katsekontaktilla ja hymyllä pääsee pitkälle valloittamisessa, kertoo tuore tutkimus.
Rakkauden tunnustaminen ihailun kohteelle, suora silmäkontakti ja hymyileminen voivat lisätä viehätysvoimaa, brittiläisen Aberdeenin yliopiston tuore tutkimus kertoo.
Tutkimusta johtaneen psykologin Ben Jonesin mukaan sosiaaliset vihjeet, joiden perusteella arvioidaan muiden itseen kohdistamaa ihailua, ovat ratkaisevassa asemassa ihastumisen tunteessa.
Tutkimuksessa 230 miestä ja naista saivat katsottavakseen kuvia eri ilmeisistä kasvoista. Kuvien ihmiset, jotka ottivat katsekontaktin tai hymyilivät, arvioitiin selvästi kiinnostavammiksi kuin muut.
Ben Jonesin mukaan hänen tutkimustulostaan voidaan soveltaa myös niin, että sinkkujen ei kannata tuhlata aikaa katsekontaktia ja hymyilemistä välttäviin ihmisiin.
- Yhdistämällä tietoa toisten fyysisestä viehättävyydestä ja siitä, kuinka ihastuneilta he vaikuttavat sinuun, auttaa jakamaan tutustumisyritykset tehokkaasti, Jones neuvoo.
Tutkimuksesta kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.