IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Fiksuilla on parempaa spermaaTorstai 06.11.2008 23:09

Älykkäillä ihmisillä näyttäisi olevan paremman laatuista spermaa, käy ilmi brittiläisestä tutkimuksesta.

Institute of Psychiatryn tutkijaryhmä analysoi Vietnamin sodassa taistelleiden entisten yhdysvaltalaissotilaiden tietoja ja tulivat tähän tulokseen: hyvin älykkyystesteissä pärjänneillä oli enemmän siittiöitä siemennesteessä ja ne liikkuivat paremmin.

Tutkimus tukee käsitystä siitä, että älykkyyden takana olevilla geeneillä voi olla muitakin biologisia vaikutuksia.

Näin ollen pienen pienet mutaatiot, jotka haittaavat älykkyyttä, häiritsevät myös muita ominaisuuksia. Ja päinvastoin taas hyvät geenit saaneita ihmisiä voi olla siunattu biologisilla perintötekijöillä, jotka tekevät heistä hyväkuntoisia, terveitä ja fiksuja.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 425 miestä, jotka olivat käyneet älykkyystesteissä ja antaneet spermanäytteen. Tutkijat huomasivat, että riippumatta henkilöiden iästä ja elämäntyylistä, älykkyydellä ja sperman laadulla oli yhteys kaikilla kolmella mitattavalla alueella, eli siittiöiden määrässä, sperma-pitoisuudessa sekä siittiöiden liikkuvuudessa.

Tutkimusta johtaneen tohtori Rosalind Ardenin mukaan miehillä ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä ero on vain marginaalinen, mutta antaa osviittaa geenien teoreettisesta tärkeydestä.

Tutkijat aikovat seuraavaksi tutkia, saavatko he samankaltaisia tuloksia erilaisilla mittapareilla, eli erilaisella tavalla mitata älykkyyttä ja fyysistä terveyttä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.