IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Viettele vaatteillaLauantai 13.06.2009 02:30

Vaatteet kertovat aina kantajastaan jotakin, halusimme sitä tai emme. Viettelevä ja seksuaalisen viestin sisältävä pukeutuminen kuuluu jokaiseen kulttuuriin, olipa kyseessä sitten satiininen body, minihame tai vaikkapa ihomaalit. Seksuaalisessa pukeutumisessa korostuu yksilöllisyys.

Yleensä tietyt vaatekappaleet ja kankaat mielletään eroottisiksi. Esimerkiksi tuulipuku, toppatakki tai karvalakki eivät välttämättä eroottisten ryhmään kuulu.

Värit viestittävät eri asioita. Musta esimerkiksi on monille seksin ja erotiikan väri. Valkoinen viestii viattomuutta, neitseellisyyttä ja puhtautta. Punainen on perinteinen suorasukaisesti seksuaalisuutta ylistävä, nautintoja ja hekumallisuutta korostava väri. Makuja on kuitenkin monia ja tässäkin tapauksessa yksilöllisyys ratkaisee.

Hyvä olisi kuitenkin tietää, että eroottisiksi mielletyt vaatteet eivät ole suora kutsu seksiin. Kysymys on useimmiten ainoastaan pukeutumisen tyylistä ja mausta. Useat ihmiset nauttivat siitä, että he näyttävät seksikkäiltä. Halutessaan pukeutumisensa viestivän eroottista kutsua, vaatteiden kantaja yleensä viestittää muillakin tavoin. Silloin käytössä ovat usein myös kehonkieli, ilmeet ja eleet. Eroottinen viettely onkin kuin eräänlainen peli, jossa sanoja ei välttämättä tarvita.

Rooliasuun pukeutuminen on hyvä tapa toteuttaa seksifantasioita. Roolissa on jotenkin luvallisempaa ja turvallisempaa toteuttaa salaisiakin haaveitaan. Fantasia-asuja voivat olla vaikkapa poliisin univormu, sairaanhoitajan asu, palvelustytön asu tai lääkärintakki stetoskooppeineen. Kiihottavia voivat olla myös sotilaan, merimiehen ja moottoripyöräilijän asukokonaisuudet. Rooliasut valmistetaan usein kumista, vinyylistä tai nahasta, mutta ne voivat olla myös nylonista tai muista, tavanomaisimmista materiaaleista tehtyjä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.