Kannattaa ajatella viettelemistä eräänlaisena taiteenmuotona, jossa jokainen on hyvä eri tavalla. Vietellä voi lukemattomin eri tavoin, vaikkakin useimmiten pääroolissa on joko pukeutuminen tai flirttailu. Miehen saa itselleen myös helpommin panostamalla kampaukseen ja meikkiin. Itsevarmuuttakaan ei kannata unohtaa.
Vaikka edellämainittujen seikkojen lista voi kuulostaa pitkältä, sen ei tarvitse sitä olla. Tärkeintä on, että viihdyt itse. Kun tuntee olonsa mukavaksi ja seksikkääksi, vietteleminen on helppoa. Pukeudu vaatteisiin, joissa tunnet olosi seksikkääksi. Jos kumi, pvc tai nahka tuntuvat liian vierailta materiaaleilta, kokeile nylonia tai satiinia.
Miehen viettely ei ole pelkkää pukeutumista, vaan kannattaa kokeilla esimerkiksi seuraavia Everydayhealthin antamia neuvoja, joilla viettelys onnistuu, ja joilla seksielämänne nousee aivan uudelle tasolle.
- Kerro miehelle fantasiasi. Tärkeintä ei ole, toteutatteko sen, kunhan vain saatte seksuaaliset energianne virtaamaan.
- Tee fantasioistasi totta. Toteuttakaa fantasiasi - sisällä tai ulkona, sillä ei ole merkitystä. Sopikaa treffit ja käyttäytykää kuin ette olisi tavanneet toisianne aikaisemmin. Pukeutukaa esimerkiksi eri tavalla tai normaalia seksikkäämmin, ja päättäkää ilta fantasiasi parissa.
- Käytä hyväksesi seksikaupan tarjontaa. Miehestä on seksikästä, kun lähestyt häntä seksikkäässä alusasussa tai vaikkapa pukeutuneena pörröiset käsiraudat mukanasi. Kysy mistä mies pitää, ja yllätä hänet hänen haluamassaan asussa.
- Hakekaa seikkailuja. Tehkää yhdessä jotain jännittävää - hypätkää laskuvarjo- tai benjihyppy, vuorikiipeilkää tai laskekaa koskia. Tehkää mitä tahansa sellaista, mikä aiheuttaa adrealiiniryöpyn. Ryöppy aiheuttaa teissä yhtä kuumia tunteita kuin suhteenne alussa.