Seksin tulisi olla nautinnollista, mutta aina rakasteleminen ei suju ongelmitta. Kun yhdyntä sattuu, on hyvä muistaa, että apua on saatavilla.
Seksin alku satuttaa
Emätin on tiukempi yhdynnän alussa, joten seksin aloittaminen voi sattua jonkin verran. Parin ensimmäisen työnnön jälkeen kipu yleensä hälvenee. Kipua voi myös syntyä, jos nainen jännittää emättimen lihaksia miehen tullessa sisään. Ongelmaan auttavat liukuvoide ja hellävarainen sisääntulo.
Venyttelystä apua
Tiukka vagina voi aiheuttaa yhdyntäkipuja. On todettu, että venyttelyillä voi vaikuttaa emättimen joustavuuteen. Venyttelyn voi tehdä esimerkiksi yhdellä sormella viikoittain.
Seksi pelottaa
Psyykkiset tekijät, kuten yhdyntäpelko, ahdistuneisuus, stressi ja erilaiset ristiriidat parisuhteessa saattavat viedä ilon seksistä.
Vaginismissa eli emätinkouristuksessa emättimen suulla olevat lihakset kouristuvat tahattomasti. Tilaan liittyy kivun lisäksi yleensä pelko yhdyntää kohtaan. On arveltu, että vaginismin taustalla olisi traumaattisia kokemuksia, kuten negatiivinen kokemus ensimmäisestä gynekologisesta tutkimuksesta, raiskaus tai kivulias ensimmäinen yhdyntä. Fysioterapeutti Kari Heusala listaa vaginismin hoito-ohjeiksi seksuaalikasvatuksen, emättimen lihasten hallinnan harjoittamisen, anatomian tutkistelun, hieromasauvan sisään asettamisen kontrolloidussa rentouden tilassa, kontrollin jakamisen parin kanssa, peniksen sisään laittamisen naisen tai partnerin kontrolloimana ja fobian tutkimisen.
Suojaseksi kannattaa
Seksiin liittyvä kipu voi johtua myös sukupuolitaudista tai muista kipuhäiriötiloista. Kyseessä voi olla esimerkiksi vestibuliittisyndrooma tai Dyspareunia.
Kivut alavatsassa
Yhdyntä voi aiheuttaa toisinaan myös alavatsakipua. Jos munasarjat ovat asettuneet emättimen pohjukan kumpaankin sivuun, voi penis syvässä työnnössä osua niihin. Rajumpaa seksiä kannattaa näissä tilanteissa välttää.
Selittämättömät syyt
Aina kivulle ei löydy yksiselitteistä syytä. Tämänkin takia naisen on tärkeätä oppia tuntemaan oma kehonsa. Lihasten haltuunotto ja kyky rentoutua voivat auttaa kipuihin.