Mikä on lempiasentosi? Entä inhokkisi? Olivatpa vastauksesi mitä tahansa - seksisi kertoo sinusta enemmän kuin uskotkaan.
Seksiä pidetään usein luonnollisena asiana, joka osataan kuin itsestään. Osa osaa paremmin ja toiset huonommin. Tekniikalla on kuitenkin vain yksi osuutensa hyvinvoivan seksuaalielämän kannalta. Tapamme koskettaa toista, olla lähellä ja uskaltautua intiimiin kontaktiin kertovat meistä paljon.
Koskettaminen on ainutlaatuinen tapa olla yhteydessä omaan rakkaaseen. Sen avulla luomme yhteyttä, ylläpidämme rakkautta ja säilytämme sidettä toisiimme kiireisinäkin aikoina. Joskus parin toinen osapuoli ei osaa antautua kosketuksiin. Hän ei ehkä koe sitä omakseen, eikä ole tottunut siihen.
Suudelma seksiäkin intiimimpää
Koskettamisen taitoa voi opetella, vaikka se tuntuisi vielä vieraalta. Koskettaminen ruokkii kosketusta. Toistensa kanssa toistuvissa kosketuksissa oleva pari saa herkemmin liekin syttymään halutessaan myös rakasteluun saakka.
Suuteleminen on erityisen intiimi tapa olla lähellä toista, usein jopa intiimimpi kuin seksi itsessään. Suudellessa on vaikeampi valehdella tai eksyä mielessään muualle, vaikka seksissä niin pystisi tekemäänkin.
Nuorilla ja vastarakastuneilla on ihastuttava taito suudella rakkauden kohdettaan pitkin poikin katuja ja kaupunkia. Pitkään yhdessä pysyneillä pareilla suuteleminen liittyy harmittavan usein seksiin. Se on joko merkki seksiin ryhtymisestä tai sen alkamisesta. Suutelemiseen heittäytyminen katoaa usein ensimmäisenä intohimon hiipuessa.
Uskaltaudutko leikkimään?
Miten kuvaisit itseäsi seksissä toisen kanssa? Oletko rento ilottelija vai kaavoihinsa kangistunut suorittaja? Pysyttäydytkö tutussa ja turvallisessa vai uskaltaudutko leikkimään luovasti? Nautitko hitaasta ja syvällisestä rakastelusta kynttilävalon hämyssä? Vai onko sinulle mieluisin tapa panna pikaisesti liiemmälti katsomatta toisen kasvoihin?
Rakastelun tavat kertovat sekä suhteen yksilöistä että suhteesta itsestään. Aina rakastelun tapoja ei suinkaan ole uskallettu puhua ääneen, vaikka molemmat olisivat niistä varsin tietoisia. On tavallista, että rakastelu noudattelee parille sopivimpia tapoja ja hyväksi koettuja käytäntöjä, mutta kahlitsevaksi käsikirjoitukseksi niiden ei ole tarkoitus muovautua.
Osaatko puhua seksistä?
Miten osaat ilmaista omat tarpeesi ja halusi, entä miten osaat kuunnella ja avata keskustelua kumppanillesi? Jos seksistä ei kykene puhumaan, on harvoin riittävän kypsä harrastamaan sitä.
Hyvinvoiva seksuaalielämä edellyttää taitoa ottaa vastuu itsestään ja omasta nautinnosta, osaten samanaikaisesti luoda kontaktia rakastelukumppaniin. Seksiin ei kuulu yletön miellyttäminen, jossa oma itse syrjäytetään toisen nautinnon täyttymiseksi.
Miten otat vastuun omata nautinnostasi seksissänne? Miten toimit löytääksesi ja saavuttaaksesi sinulle sopivat rakasteluntavat? Vai odotatko kumppanisi luovan sen sinulle erilaisin yrityksin ja tempuin?