Suhtautuminen omaan vartaloosi näkyy seksielämässäsi. Monen suhde omaan kehoonsa on niin vaikea, ettei siitä voi löytää nautintoa yksin.
Moni on tottunut katsomaan kehoaan moitteiden ja vaatimusten lävitse. Väärä koko suuntaan tai toiseen, liialliset tai liian vähäiset kehon kurvit tai eletyn elämän jäljet voivat saada liian suuren roolin.
Kehoa kuritetaan, laiminlyödään ja komennetaan ankaruuden ilmapiirissä. Osa ei anna keholleen arvoa ollenkaan.
Negatiivinen suhde omaan kehoon heijastuu myös seksuaalisuuteen ja seksuaalielämään. Kehoonsa tyytymättömän on vaikea löytää kehostaan lähdettä mielihyvään tai nautintoon.
Kuria, kuria ja vielä kerran kuria
Kehon piinaaminen, syömättä jättäminen, tauoton treenaaminen tai armoton laihduttaminen kertoo ankarasta suhtautumisesta omaan kehoon. Joillekin kehosta on tullut projekti, jota pitää loputtomasti parannella ja työstää. Silti se ei koskaan tunnu täyttävän kriteereitä.
Kehon kova kurittaminen ei ole yksin kilojen, senttien ja kaloreiden kysymys. Kun muuta elämää ei voi kontrolloida, voi kokea voivansa piiskata kehoaan loputtomiin suorituksiin. Kun laihdutuskuuri toisensa jälkeen kääntyy ylensyömiseksi tai kun urheilemaan on päästävä sairaanakin, on aika pysähtyä miettimään asian todellista laitaa.
Tapamme koskettaa omaa kehoamme kertoo paljon suhtautumisestamme siihen. Monessa suomalaisessa kodissa on kasvettu vähällä koskettamisella, minkä vuoksi taito täytyy toisinaan opetella aikuisena.
Nauttiminen sallittu!
Omasta epätäydellisestä kehostaan nauttiminen on täysin sallittua - ja vahvasti suositeltavaa. Omaan kehoon kannattaa tehdä tuttavuutta lempeästi tutkiskellen.
Negatiivinen kehonkuva loitontaa herkästi myös kumppanista. Miten suhtaudut kehoosi kumppanisi läheisyydessä? Saako kumppanisi katsella kehoasi vapaasti? Mihin sinua ei saa koskea?
Opettele sietämään hellää läheisyyttä ja kilttiä kosketusta joka puolella kehoasi. Juuri ne epätäydelliset kohtasi kaipaavat erityisesti kosketusta ja lämpöä.
Tutkimusmatkaile myös itse
Tutkimusmatkaile omassa kehossasi myös itse ja kuulostele tunteitasi. Opettele tietoisesti armollisempaa ja ystävällisempää näkökulmaa kehoasi kohtaan.
Ole kehollesi ystävä vihamiehen sijaan. Uskaltaudu koskemaan, halailemaan ja hyväilemään. Rohkene olla lähellä ja lähestyä lempeästi.
Ala hiljalleen ystävystyä kehosi kanssa. Kysy siltä tänäänkin: Miten voit kehoni? Mitä kaipaat ja tarvitset tänään? Mitä haluat kertoa minulle?