IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Naiset pettävät miehiä todennäköisemmin, kertoo Briteissä tehty kysely.

Joka viides nainen on varma, että aloittaisi suhteen toiseen mieheen ihastuessaan. Miehistä taas vain yhdeksän prosenttia on valmis pettämään kumppaniaan.

Miehiä on kautta aikojen pidetty petollisempina, joten deittipalvelu Coffee and Companyn kyselyn tulosta voidaan pitää yllättävänä.

Kaikkein pahimpia pettäjiä ovat kyselyn mukaan 35-40-vuotiaat naiset. Monet heistä ovat lapsettomia ja he ryhtyvät lyhyisiin suhteisiin toiveenaan tulla raskaaksi.

Miehet ovat naisia hiukan valmiimpia antamaan pettämisen anteeksi. Miehistä 15 prosenttia ja naisista 12 prosenttia voisi ottaa vieraaseen sänkyyn eksyneen kumppanin takaisin.

Sinkkutytöistä lähes neljäsosa voisi ajatella suhdetta naimisissa tai vakiintuneessa parisuhteessa olevan miehen kanssa. Miehistä taas vain 12 prosenttia voisi ryhtyä moiseen.

- Joskus tarve kokea äitiys ajaa toisen henkilön avioliitossa antamien lupausten ja moraaliarvojen ylitse, kommentoi deittipalvelun johtaja Lorraine Adams.

Kyselyyn vastasi 3 000 ihmistä. Tutkimustuloksista kertoi The Sun.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.