IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Itämaisuutta seksiinLauantai 04.08.2007 20:05

Henkisyys on nykyään todella IN. En yhtään ihmettele, että ihmiset haluavat löytää elämäänsä tarkoitusta tässä armottomassa hullunmyllyssä, jonka ainoa missio näyttää olevan mahdollisimman suuret optiot raharikkaille. Myös seksiin etsitään uudenlaista syvällisyyttä. Esimerkiksi taoismia käsittelevistä kirjoista voidaan löytää erilaisia rakasteluun liittyviä ohjeita.

Ohjeita ja kehotuksia

Taoismin mukaan rakastelu ja lukeminen yhtaikaa eivät ole viisasta. Tämä johtuu siitä, että silmät ovat sielun peili ja energiaa katoaa jatkuvasti silmien kautta. Jokaisen tulisikin rakastella silmät kiinni tai ainakin harrastaa lukemista jonain muuna ajankohtana. Tämä ohje on muuten aivan päinvastainen kuin yhdysvaltalaisen seksiguru David Schnarchin antama. Schnarch nimittäin oikein painottaa sitä, että rakastelun ja orgasmin aikana tulisi pitää silmät auki. Lukemisesta hän tosin ei mainitse mitään.

Täydenkuun aikana ei pidä rakastella. Taoismin mukaan elimistöön tulee tuolloin liikaa energiaa ja on vaarana, että kehossa tapahtuu ylikiihottumista. Myöskään uudenkuun aikana ei pidä rakastella, koska silloin energiatasot ovat alhaiset. Rakastelua vihaisena tulee edelleen välttää. Viha nostaa sydämen sykettä ja aiheuttaa kiihtynyttä hengitystä, mikä vastaavasti lisää elimistössä kuona-aineiden syntymistä. Tämä taas johtaa sisäisen epätasapainotilaan.

Rakastelu suihkun jälkeen ei ole hyväksi keholle ja mielelle. Kuuma vesi saa jo itsessään aikaan voimakkaita ärsykkeitä ja seksi vain lisää elimistön ärsykkeiden määrää. Tämä aiheuttaa elimistössä epätasapainoa. Taoismin mukaan suihkun ja kylvyn jälkeen tulee odottaa vähintäänkin puoli tuntia ennen seksuaalisen kanssakäymisen aloittamista.

Vanhan taoismiin perustuvan tiedon mukaan miehellä on tietty ejakulaatiorytmi. Tämä tarkoittaa sitä, että mies voi ejakuloida tietyn periodin aikana tekemättä itselleen haittaa. Kaksikymppinen mies voi ejakuloida joka neljäs päivä. Kolmikymppinen joka kuudes päivä. Nelikymppisen tulee pitää jo kahdeksan välipäivää. Viisikymppisen ei parane ejakuloida kuin joka kymmenes päivä. Kuusikymppisetä vaaditaan edellisestä ejakulaatiosta toipumisen jo 12 päivää. Mikäli mies kaikesta huolimatta ejakuloi useammin, on hän väsynyt ja hänen kehostaan katoaa tärkeitä ravintoaineita.

Miehen siemensyöksyn voidaan toki estää painamalla Jen-Mo -nimistä akupistettä. Piste sijaitsee välilihan alueella siittimen ja peräaukon puolivälissä. Pistettä tulee painaa etu- ja keskisormella juuri ennen siemensyöksyä.


Terveydeksi

Paras kellonaika seksin harrastamiseen on kello kuusi aamulla tai auringonnousun aikaan. Mikäli yhdynnällä haetaan parantavia ominaisuuksia, tulee se suorittaa tiettynä kellonaikana. Aamupäivällä kello 3–5 suoritettu yhdyntä vahvistaa keuhkoja. Rakastelu kello 5–7 vahvistaa paksusuolta. Vatsa pitää rakastelusta kello 7–9. Perna ja haima vahvistuvat mikäli rakastelu tapahtuu kello 9–11. Sydän vahvistuu kello 11–13. Ohutsuolen vuoro on kello 13–15.

Virtsarakolle tekee hyvää rakastella kello 15–17. Kello 17–19 vahvistuvat munuaiset. Sydänlihas voimistuu kello 19–21 suoritetun rakastelun avulla. Rauhaset voimistuvat kello 21–23. Rakastelu kello 23–1 voimistaa sappirakkoa ja kello 1–3 on maksan vuoro. Kokonaisvaltaisen terveyden vuoksi kannattaa siis vaihdella rakasteluaikoja tai rakastella ympäri vuorokauden.

Kipeän selän hoitamiseksi ei kannata heti suunnata kulkuaan fysioterapeutille tai kiropraktikolle. Kiinalaisen uskomuksen mukaan kipeä selkä paranee rakastelemalla. Yhdyntä tulee suorittaa asennossa, jossa nainen makaa selällään ja mies on polvistuneena hänen päällään. Miehen tulee liikehtiä hitaasti ja olla ejakuloimatta.

Taolaisen uskomuksen mukaan peniksessä on omat refleksologiset alueensa. Peniksen terskan pää stimuloi sydäntä. Terskan kyljet stimuloivat keuhkoja. Peniksen varren yläkolmannes stimuloi pernaa ja haimaa. Varren keskiosa stimuloi maksaa ja alin osa varresta vastaavasti munuaisia. Vastaavat alueet löytyvät myös naisen emättimestä. Emätin on jaettu alueellisesti neljään osaan. Emättimen etuosa stimuloi munuaisia. Toinen neljännes maksaa. Kolmas neljännes stimuloi pernaa ja haimaa ja emättimen takaosa vastaavasti sydäntä ja keuhkoja. Peniksen ollessa täysin emättimen sisällä toisiaan vastaavat osat saavat ärsykkeitä.


Emättimestä ja naisen orgasmista

Emättimessä on kahdeksan laaksoa. Luutun kieli sijaitsee yhden tuuman syvyydessä. Vesikastanjan hammas on kahden tuuman syvyydessä. Pikku virta sijaitsee kolmen tuuman syvyydessä. Musta helmi löytyy neljän tuuman syvyydestä. Laakson omin on viiden tuuman syvyydessä. Syvä huone sijaitsee vastaavasti kuuden tuuman syvyydessä. Sisäisen oven syvyys on 7 tuumaa ja pohjoisnapa sijaitsee kahdeksan tuuman syvyydessä. Tuuma oli tapana mitata siten, että se on miehen vasemman käden keskisormen kauimmaisesta nivelestä sormenpäähän oleva matka. Naiset käyttivät mittauksessa oikean käden keskisormea.

Taoismin mukaan nainen etenee yhdeksän porrasta matkatessaan kohti orgasmia. Ensimmäiseksi naisen emättimen syljeneritys kiihtyy ja hänen hengityksensä syvenee. Toiseksi nainen alkaa suudellessaan työntää kieltään miehen suuhun. Seuraavaksi naisen lihaksistossa tapahtuu muutoksia ja nainen pyrkii yhä lähemmäksi miestä. Neljänneksi naisen emätin on hyvin kostea ja hän saattaa tuntea kouristuksia emättimessä.

Viidennessä vaiheessa nainen pehmenee. Tämä esiintyy nivelten elastisuutena. Edellisen johdosta nainen kiemurtelee kuin käärme ja pyrkii kietoutumaan miehen ympärille. Seitsemässä vaiheessa nainen on vailla järkeä, mutta hän on erittäin aktiivinen ja pyrkii koskettelemaan miestä joka paikasta. Kahdeksannen portaan kohdalla nainen pyrkii puremaan miestä ja tarttumaan tämän nänneihin. Naisen lihakset ovat täysin rennot ja pehmeät. Lopulta nainen kokee pienen kuoleman ja vajoaa täydelliseen pimeyteen. Hän on tuolloin täysin tyydyttynyt. Kiinalaisten mukaan länsimaisessa seksissä nainen ei saavuta kuin neljännen tason. Nainen ei siten koskaan saa täydellistä tyydytystä ja on sen vuoksi onneton. Tutkimusten mukaan näin näyttäisi todellakin olevan. Yksi syy naisen orgasmin puuttumiseen on tietysti se, että yhä edelleen väitetään, ettei nainen tarvitse orgasmia.


Peniksen hyveet

Peniksellä on viisi hyvettä. Vanhan taolaisen opin mukaan penis on kiltti. Se on tehty palvelemaan naista ja sen vuoksi se antaa ja antaa. Penis on myös oikeamielinen. Se suorittaa tehtävänsä kunnes on sisältä tyhjä. Mitään se ei pidä itsellään. Kolmantena hyveenä on kohteliaisuus. Penis työntyy tai vetäytyy juuri oikealla hetkellä. Penis on oikeaan aikaan myös kova tai veltto. Penis ei satuta eikä osoita kurittomuutta.

Peniksen hyveenä on myös viisaus. Penis tietää kuinka naista tulee hyväillä, jotta tämä tuntee mielihyvää. Penis käyttää kaiken voimansa ja tietämyksensä naisen tyydyttämiseksi. Viimeisenä hyveenä on rehellisyys. Penis tekee työtä kunnes sen velvollisuus on täytetty. Mikäli se ei voi täyttää velvollisuuttaan, se luovuttaa täydellisesti. Penis on siten erittäin rehellinen. Jokainen mies voi sitten kohdallaan miettiä, kuinka hyvin oma penis nuo hyveet täyttää.


Lähteet: Douglas Wile, Art of the bedchamber.

Stephen Chang, The Tao of sexology.


Onko vuoden- ja vuorokauden ajalla merkitystä seksuaaliseen halukkuuteen?


Aurinko ja lämmin ilma herättää halut

Marja Paasio on kirjoittanut hauskan kirjan Pilvihin on piian nännit (Otava 1985). Kirja esittelee kansanomaista seksiperinnettä. Kirjasta löytyy tietoa myös vuodenaikojen merkityksestä seksiin. Ilmajokelaisen sananlaskun mukaan naisen seksuaalinen kiihkeys lisääntyy maaliskuun ensimmäisestä päivästä lähtien ja jatkuu puolikesään. Kiikalalaisten mukaan poikien juoksu alkaa katajan kukkiessa eli touko-kesäkuussa. Kansa on siis syvissä riveissään pistänyt merkille, koska alapäätä alkaa siinä mielessä kutkuttaa.

Jo kreikkalainen historioitsija Herodotos (n. 464–420 eKr.) ymmärsi ilmaston vaikutuksen ihmisen seksuaaliviettiin. Hän oli nimittäin sitä mieltä, että lämpimässä ilmastossa asuvat ihmiset harrastavat seksiä enemmän kuin kylmässä ilmanalassa asuvat. Herodotoksen mukaan lämpimän ilmaston asukkaat ovat myös seksuaalisesti estottomampia. Tutkija Murdock tutki vuonna 1980 Herodotoksen teorian paikkansapitävyyttä ja tuli tutkimuksessaan siihen lopputulokseen, että Herodotoksen teoria pitää paikkansa. Miksi aurinko sitten saa hormonit hyrräämään?


Käpyrauhasen toiminta ja melatoniini

Käpyrauhanen on väliaivojen yläosassa sijaitseva pieni rauhanen, joka erittää muun muassa melatoniini-nimistä hormonia. Käpyrauhanen löydettiin 1500-luvulla, jolloin sen kuviteltiin olevan sielun istuin. Käpyrauhasta on myös pidetty kolmantena silmänä.

Melatoniini on käpyrauhasessa serotoniinista tuotettava hormoni. Serotoniinia taas tuotetaan tryptofaani-nimisestä aminohaposta. Melatoniinimäärät ovat yöllä 4–6-kertaiset päivän arvoihin verrattuna. Melatoniinia onkin siksi kutsuttu myös pimeähormoniksi. Melatoniini säätelee muun muassa meidän unirytmiämme. Käpyrauhasen toiminta vähenee ihmisen ikääntyessä, jolloin melatoniinia erittyy vanhuksilla vähemmän kuin nuorilla. Tämä selittää sen ilmiön, miksi vanhuksilla on usein uniongelmia.

Melatoniinilla on merkitystä myös seksikäyttäytymiseen. Yhdysvaltalainen biologi George Bentley on tutkinut japanilaisten kollegoidensa kanssa melatoniinin vaikutuksia eläinten vuodenajan mukaiseen paritteluun. He ovat havainneet, että melatoniini vaikuttaa eri eläimiin eri tavoin. Hyvin useat eläimet innostuvat parittelemaan silloin, kun melatoniinin eritys on mahdollisimman matala. Lampaat taas ovat siinä mielessä erikoisia, että ne parittelevat silloin, kun melatoniinimäärät ovat korkealla. Ihmiset eivät kuitenkaan ole lampaita vaan lähinnä hiiriä. Melatoniini nimittäin vähentää ihmisten paritteluhalukkuutta, kuten käy esimerkiksi hiirillä. Mutta miksi näin on?

Ihmisillä ei ole mitään erityistä kiima-aikaa kuten eläimillä, mutta vuodenajoilla näyttää silti olevan merkitystä meidänkin paritteluhalukkuuteen. Gynekologi Wichmann tutki kollegoidensa kanssa jo 1960-luvulla vuodenaikojen merkitystä ja havaitsi, että hedelmöityksiä tapahtuu Suomessa kesäisin huomattavasti enemmän kuin talvella. Syntyvyysluvut taas ovat korkeimmillaan keväällä. Mitä tekemistä tällä sitten on melatoniinin kanssa? Kauppila sai 1980-luvulla selville, että synkkinä kuukausina melatoniinin eritys on huomattavasti korkeampi kuin valoisina kuukausina. Melatoniinin eritys vaihtelee siten myös vuodenaikojen mukaan.

Lisäksi luteinisoivan hormonin (LH) eritys on matalalla kun melatoniinia on paljon. LH säätelee sukupuolirauhasten toimintaa. Bentley ryhmineen havaitsi, että melatoniinilla on mahdollisia vaikutuksia myös aivojen hormoniin nimeltä GnIH (gonadotropiinia ehkäisevä hormoni). Gonadotropiini on myös sukupuolirauhasten toimintaa stimuloiva ja säätelevä hormoni. Kun luteinisoiva hormoni ja gonadotropiini ovat alhaalla, on ihmisen halukkuus myös alhainen.

Israelilainen tutkimusryhmä sai aivan hiljattain selville, että voimakas plasman melatoniinimäärä heikentää miesten siittiöiden laatua. Siittiöiden liikkuvuus taas lisääntyy merkittävässä määrin keväällä eli valoisaan aikaan. Nuo pikku veijaritkin heräävät talvisesta horroksestaan. Lisääntynyt seksuaalinen kanssakäyminen taas parantaa siittiöiden laatua.


Testosteroni ja halut

Melatoniinin ohella erityisesti testosteroni vaikuttaa ihmisen seksuaalikäyttäytymiseen. Erinäisten tutkimusten perusteella ihmisen seksuaalinen aktiivisuus on suorassa suhteessa mieshormonien määrään. Mitä enemmän mieshormoneja on, sitä suurempi libido. Tutkimuksissa on havaittu, että testosteronin erityksessä on selvä vuorokausi- ja vuodenaikarytmi.

Kevään kynnyksellä miesten ja naisten testosteronin eritys voimistuu ja on korkeimmillaan kesä- ja heinäkuussa. Sen jälkeen tasot laskevat ja saavuttavat pohjan syyskuussa. Syyskuun jälkeen hormonitoiminnassa tapahtuu lievää nousua niin, että pieni huippukohta saavutetaan tammikuun alussa. Nyt on siten odotettavissa seksuaalisesti aika harmaata aikaa, vaikka kaduilla näkyykin kondomimainoksia.

Hormonit pitävät huolen siitä, että seksuaalinen aktiivisuus lisääntyy keväisin ja kesäisin. Tämä näkyy myös kondomien myyntiluvuissa. Grosersin ja kumppaneiden tekemän tutkimuksen perusteella kondomeja myydään todella runsaasti heinäkuun lopussa. Suurin myyntipiikki on kuitenkin viikkoa ennen joulua! Joten katumainokset ovat hiukan liian aikaisessa tai sitten jälkijunassa.

Ja nyt vihdoin selitys siihen, miksi Lassis2 ja monet muut miehet kokevat selvää halukkuutta kukonlaulun aikaan. Miesten testosteronimäärät ovat nimittäin kello 7.00–10.00 jopa 20–30 prosenttia korkeammalla kuin iltapäivällä. Yön aikana testosteronia erittyy voimakkaasti REM-univaiheen yhteydessä ja etenkin ensimmäisen REM-unen aikana. Siksi miehet saavat erektion juuri REM-unen aikana. Tämä selittää miesten aamuisen voimakkaan erektion. Suurimmalla osalla miehistä testosteronitasot ovat myös korkeimmillaan viikonloppuisin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.