IRC-Galleria

Ihmisen anatomia on anatomian erikoistunut ala. Ihmisen anatomiassa tutkitaan ihmisen rakennetta. Ihminen on rakenteeltaan hyvin samankaltainen kuin muutkin selkärankaiset nisäkkäät.

Ihmisen rakenteen perusluokkana voidaan pitää solua. Ihmisessä on monia erilaisiin käyttötarkoituksiin keskittyneitä soluja kuten sukusoluja, hermosoluja, lihassoluja. Solut rakentavat yleensä kudoksen. Kudostyyppejä on monia, jotka rakentuvat vain yhdestä solutyypistä, esimerkiksi lihassolut rakentavat lihaskudoksen. Erilaisten solujen rakentamat kudokset luovat yhtenäisen elimen, esimerkiksi lihaskudos, hermokudos ja muut kudokset rakentavat sydämen. Useat elimet vastaavasti rakentavat elimistöjä, joilla kullakin on oma tehtävä eliössä. Yleensä yksi elimistö vastaa monista tapahtumista kehossa, elimistöjen pitää pystyä yhteistoimintaan jotta eliö pystyisi elämään. Eräs ihmisen elimistö on verenkierto.

Ihmisen anatomia tunnettiin jo 1600 eaa., josta on viitteitä egyptiläisten papyruskirjoituksista. 1600 eaa. tunnettiin jo sydän, maksa, perna, munuaiset, kohtu ja virtsarakko.

Hippokrates oli merkittävä anatomian ja lääketieteen kehittäjä. Hippokrates ymmärsi lihasten ja luiden välisen yhteistyön ja liitti sen ihmisen kykyyn liikkua. Hippokrates antoi myös monille elimille selityksen niiden toiminnasta. Herophilos ja Erasistratus olivat ensimmäisiä jotka tutkivat ja paloittelivat ihmisruumita ja laajensivat tietämystä kuoleiden ruumiin avauksilla.

Leonardo da Vinci teki monia suuria löytöjä anatomiassa. Da Vincin sanotaan viettäneen öitä tutkien ruumiita ja yrittäen hahmotella ihmiskehon toimintaa. Da Vinci muun muassa huomasi sen että kuva jonka silmä näkee on ylösalaisin verkkokalvolla.


Verenkiertoelimistö

Ihmisen verenkiertoelimistön keskus on sydän, joka sijaitsee rintakehässä hiukan vasemmalla puolella. Ihmisen sydän on massaltaan 200–400 grammaa ja usein nyrkkisääntönä sanotaan sydämen olevan puristetun nyrkin kokoinen. Ihmisen verenkierto on "täydellinen". Täydellisessä verenkierrossa vähä- ja runsashappinen veri eivät pääse sekoittumaan toisiinsa. Ihmisen verenkierto voidaan jakaa kahteen tyyppiin: suureen verenkiertoon ja pieneen verenkiertoon.

Arkikielessä verenkierrolla tarkoitetaan juuri suurta verenkiertoa. Suuressa verenkierrossa sydän pumppaa verta valtimoon josta veri kulkeutuu hiusverisuoniin. Ja lähtee takaisin laskimoita pitkin sydämeen. Pienessä verenkierrossa sydämen oikea kammio pumppaa hiilidioksidipitoisen veren keuhkoihin, jossa verisolut vaihtavat sisältämänsä hiilidioksidin happeen. Keuhkoista hapekas veri palaa keuhkolaskimoa pitkin sydämen vasempaan eteiseen.


Sydän

Sydän on jakautunut neljään onteloon; oikeaan ja vasempaan eteiseen sekä oikeaan ja vasempaan kammioon. Sydämeen tullessaan veri saapuu aina ensin eteiseen, josta se kulkeutuu läppien ohi saman puolen kammioon ja sieltä edelleen takaisin verenkiertoon. Veri tulee sydämeen aina laskimoita eli veenoja pitkin ja lähtee valtimoita eli arterioita pitkin. Eteisen vaikutus pumppaustyöskentelyssä on melko pieni, sillä normaalioloissa veri valuu suoraan suonista kammioon pysähtymättä juurikaan eteisessä. Vain rasituksessa eteisten pumppaustoiminnalla on merkitystä.

Sydämessä on neljä läppää, joista kaksi on eteisten ja kammioiden välissä (eteis-kammioläpät) sekä kaksi kammioiden ja valtimoiden välissä (kammio-valtimoläpät). Eteis-kammioläppiä kutsutaan myös purjeläpiksi, koska niiden liuskan ovat leveitä purjeita. Liuskoihin kiinnittyvät jänteet ovat kiinni kammioiden sisäseinämien nystylihaksissa, jotka supistuvat samalla kun muukin sydänlihas supistuu estäen läppiä kierähtämästä nurin. Oikea eteis-kammioläppä (trikuspidaaliläppä) on kolmiliuskainen, vasen eteis-kammioläppä (bikuspidaaliläppä eli mitraaliläppä eli hiippaläppä) on kaksiliuskainen. Kammio-valtimoläpät ovat taskun muotoisia ja ne kiinnittyvät aivan valtimoiden tyveen. Läpät sallivat veren virtauksen kammioista valtimoihin, mutta kun paine laskee liian alhaiseksi ja veri alkaa virrata takaisinpäin läpät sulkeutuvat. Aortan tyveen liittyvä läppä on aorttaläppä. Keuhkovaltimorungon tyveen liittyvä läppä on keuhkovaltimoläppä. Kaikkien sydänläppien toiminta on passiivista.

Sydämessä on verisuonia, niitä kutsutaan sepelvaltimoiksi. Sepelvaltimoiden tehtävänä on turvata sydämen solujen hapen ja ravinteiden saanti. Sepelvaltimot haaroittuvat suoraan aortasta. Ihmisellä on yleensä kaksi pääsepelvaltimoa: oikea ja vasen. Oikean sepelvaltimon päähaara kiertyy eteis-kammiovälissä oikealle sydämen taakse. Vasemman sepelvaltimon toinen päähaara kulkee alaspäin kammioiden väliseinämän kohdalla ja toinen kiertyy eteis-kammiovälissä vasemmalle sydämen taakse. Osa sepelvaltimoiden verestä kulkee takaisin sydämen eteisiin erityisiä pikkulaskimoita myöten. Vasemman sepelvaltimon verenkierto hidastuu ja saattaa jopa pysähtyä sydämen supistumisen aikana tapahtuvan paineen nousun vuoksi. Oikeassa sepelvaltimossa veri kiertää koko ajan normaalisti.

Sydämessä on sepelvaltimoiden lisäksi sepellaskimoita. Ne ovat laskimoita jotka alkavat sydänlihaksesta ja laskevat veren oikeanpuoleiseen eteiseen.

Suomessa hyvin yleinen sepelvaltimotauti johtuu sepelvaltimossa tapahtuvasta häiriöstä joka estää verenkierron sepelvaltimoissa. Hyvin suuri riski sairastua sepelvaltimotautiin on etenkin diabeetikoilla, tupakoitsijoilla ja henkilöillä joilla on taipumus korkeaan kolesteroliin.


Verisuonisto

Ihmisen verisuonet jaotellaan kahteen ryhmään; valtimoihin ja laskimoihin. Laskimot tuovat hiilidioksidipitoista verta ruumiin eri osista sydämeen. Valtimot vievät vähähiilidioksidista verta ruumiin eri osiin, josta ne palautuvat takaisin sydämeen laskimoita pitkin. Poikkeuksena ovat keuhkovaltimot, ne kuljettavat hiilidioksidipitoisen veren sydämestä keuhkoihin. Ihmiskehon päävaltimo on aortta, joka on samalla paksuin verisuoni.

Valtimoiden seinämät ovat huomattavasti paksumpia kuin laskimoiden, syynä on valtimoissa oleva korkea paine. Valtimoissa veri kulkee puhtaasti paineen avulla, mutta laskimoissa paine ei riitä ja laskimoissa on erilliset läpät joiden avulla veri kiertää takaisin sydämeen.


Veri

Veri on nestemäistä kudosta, jonka tarkoituksena on liikuttaa happea, hiilidioksidia ja ravintoa ruumiin eri osiin. Veri koostuu verisoluista, verisoluja ovat: punasolut, valkosolut ja verihiutaleet. Verisolujen lisäksi verestä 55% on plasmaa. Ihmiskehossa verta on n. 5 litraa.

* Punasolut eli erytrosyytit, kuljettavat happea, hiilidioksidia ja ravintoa. Se on tumaton, muodoltaan litteä, kaksoiskovera kiekkomainen solu. Punasolu on kaikkein yleisin verisolu, sen pienen rakenteen ansiosta. Kolmasosa punasolusta on hemoglobiinia, joka antaa solulle punaisen värin. Punasoluja syntyy pääasiassa luuytimissä. Ensimmäisenä punasolun löysi hollantilainen Jan Swammerdam vuonna 1658.

* Valkosolut eli leukosyytit, ovat osa ihmisen immuunijärjestelmää ja torjuvat tartuntatauteja. Valkosoluja voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin: Monosyytit, Granulosyytit ja Lymfosyytit. Vaikka valkosolut torjuvat tauteja, aiheuttavat ne myös itse tauteja. Valkosolujen hallitsemattomasta lisääntymisestä johtuvia syöpiä ovat leukemia ja lymfooma

* Verihiutaleet eli trombosyytit, huolehtivat veren hyytymisestä. Verihiutaleet syntyvät luuytimessä esiasteistaan (megakaryosyyteistä). Verihiutaleet ovat tumattomia solukalvon ympäröimiä soluliman kappaleita. Verihiutaleiden vähäisyys (trombosytopenia) ilmenee verenvuototaipumuksena.

* Veriplasma on veren osa joka ei koostu soluista, veriplasma on pääasiassa vettä, mutta plasmassa on myös valkuaisaineita, suoloja ja glukoosia.

Ihmisen veri voidaan jakaa erilaisiin ryhmiin punasolujen ominasiuuksien perusteella. Luokitteluun käytetään ns. ABO-järjestelmää. Järjestelmä on perustettu koska huomattiin että verensiirrossa kuoli useita ihmisiä. Tietylle veriryhmälle kelpaa vain tietyt veriryhmät. Suomessa yleisin veriryhmä on A, mutta maailmalla yleisin on O-ryhmä.