Sukupuolielimistö
Miehen sukupuolielin on penis ja naisen sukupuolielin on vagina. Sukupuolielinten tehtävänä on antaa ihmiselle kyky lisääntyä. Ihminen lisääntyy suvullisesti, siitos tapahtuu sisäisesti, ja siihen vaaditaan molempien sukupuolten sukusolut. Ihmisellä ei ole tavattu partenogeneesiä (sananmukaisesti neitseestä syntymistä), vaikka aihe onkin suosittu uskonnollisissa tarinoissa tunnetuimpana Raamattu.
Miehen sukusoluja, siittiöitä, syntyy päivän aikana miljoonia. Tutkimusten mukaan suomalaisilla miehillä on maailman parhainta spermaa. Arvellaan että suomalaisella miehellä 1 millilitrassa spermaa on noin 60 miljoonaa siittiötä. Yhden siittiön kypsyminen kestää noin 75 päivää. Siititöiden osuus miehen tuottamasta siemennesteestä on noin 1 %, loppu on rakkularauhasen ja eturauhasen tuottamia eritteitä.
Naisen sukusolu, munasolu, kehittyy ainoastaa kerran kuukaudessa. Munasolu syntyy munasarjoissa meioosin kautta. Munasolu irtoaa munasarjasta kuukautiskierron keskivaiheilla. Munasolu kulkee munanjohdinta pitkin kohtuun. Mahdollinen hedelmöitys tapahtuu munanjohtimissa. Hedelmöittyneestä munasolusta käytetään termiä tsygootti.
Miehen sukupuolielimistö
Ulospäin miehen sukupuolielimistö näkyvät siitin ja kiveksien ympätöimä kivespussi. Kivekset ovat erkaantuneet itse ruumista koska ihmisen ruumiinläpötila on liian suuri jotta kivekset voisivat tuottaa sukusoluja. Kivekset tuottavat siittiöitä, siittiöt varastoituvat lisäkiveksiin. Sukupuoliaktin aikana siittiöt kulkeutuvat siemenjohtimia pitkin virtsaputkeen. Orgasmissa siittiöt purkautuvat virtsaputkea pitkin ulos, samalla purkautuu myös eturauhasen ja rakkularauhasen tuottamia eritteitä
Naisen sukupuolielimistö
Naisen sukupuolielimistön ulkoisia osia kutsutaan vulvaksi. Joskus voidaan ajatella että naisen rinnat ja nännit ovat osa naisen sukupuolielimistöä. Varsinainen sukupuolielimistö sijaitsee naisen haaroissa. Naisen sukupuolielintä kutsutaan vaginaksi tai emättimeksi. Sukupuolielimistöön kuuluvat munasarjat, munanjohtimet, kohtu, klitoris, häpyhuulet ja emätin.
Sairauksia
* Sukupuolitaudit
* Klamydia
* Tippuri
* AIDS
* Endometrioosi